Kävijälaskuri

perjantai 13. joulukuuta 2019

Kalevala: the Tale of Sampo -lautapeli on erittäin mielenkiintoinen




Moikka moi mupetit ja muut armaat lukijat!




Koska olen sellainen immeinen, että jaan mielelläni positiivisia kokemuksia, kerron teille uudesta kehitteillä ja pelitestauksessa olevasta Kalevala: the tale of Sampo -lautapelistä. Olen pelannut sitä kerran pitkällisesti ja innostuneesti Metso Pelaa!-tapahtumassa ja ollut lisäksi toisessakin peliesittely- ja -pelautuskerrassa, sillä kertaa kutsuvieraana Pelien Kalevala - näyttelyn avajaistilaisuudessa Vapriikissa ja Pelimuseon tiloissa. Näyttelyhän on Pelimuseon Studio-tilassa Vapriikin toisessa kerroksessa. Suosittelen tutustumaan pe 13.12. virallisesti kaikille avautuvaan näyttelyyn.




Metso Pelaa! -häppeningissä päädyin lähes sattumalta pöydän ääreen, jossa esiteltiin Kalevala: the Tale of Sampo -lautapeliä, ja olen erittäin tyytyväinen että minulle sattui käymään moinen onnenkantamoinen. Peliä esitteli tapahtumassa pelin graafisen ulkoasun suunnitellut Nukka Repo, joka jaksoi selittää minun ja muitten pelaajien kysymyksiin vastauksia silloinkin kun ei aina tiennyt niihin vastauksia.



Peliä voi pelata monin tavoin ja siinä ilmiselvästi on pelattavaa useammaksi kerraksi, sillä pelissä on tiettyjä muuttuvia asioita, sattumanvaraisuutta ja erilaisilla pelitavoilla peli ilmeisesti on hyvinkin erilainen. Ja peliä voi pelata hyvinkin taktisesti ja strategisesti, josta tykkäsin suunnattomasti. Lisäksi  ainakin omaan roolipelaaja- ja -pelauttaja-taustaani nähden, koin pelissä olevan myös roolipelaamisen elementtejä. Ei mitenkään suuresti, mutta sen verran että peliin tulee aivan erilailla tunnelmaa, eläytymistä ja jännitystä, kuin jos siinä ei olisi roolipelimäisyyttäkin mukana.



Metsossa pelasimme aikalailla simppelillä tapaa, mutta selväksi tuli välittömästi, että pelissä on vetovoimaa, imua, pelattavuutta ja tarjottavaa hyinkin erityyppisille pelaajille ja pelityyleille. Tykkäsin kovasti, kun pelin materiaaleissa oli käytetty todella legendaarista kuvitusta ja englanninkielisiä käännösversioita Kalevalan teksteistä. Tuo pelaamiseen ihan erilailla syvyyttä ja oikeaa henkeä kuin jos pelissä olisi käytössä muunlainen kuvitus kauttaaltaan.



Peli on suunniteltu suomalaisin voimin, siinä on mukana Akseli Gallen-Kallelan alkuperäisgrafiikkaa pelikorttien kuvituksena, pelin kieli on englanti ja pelin tyyli on muutoinkin moderni ja kansainvälinen. Ollakseen testipelautus- ja prototyyppi, peli on jo tällaisenaan välivaiheen teoksena erittäin nätti, omaperäinen, näyttävä, kaunis, kiehtova, tyylikäs ja laadukkaan näköinen. Meinaan, on sitä huomattavasti tökömpiä pelejä ostettu ja pelattukin, joten ainakaan tyylistä ja näyttävyydestä ja ilmeikkyydestä ei tule pelin menestys olemaan kiinni. Se on selvää jo tässä vaiheessa.



Kalevala: the Tale of Sampo, ja pelin suunnittelija ihan itte


Pidän siitä, kun pelissä on pelilauta vaakatason sijaan, nk. pelinjohtajan näkösuojan tyylisesti, pystyasennossa ja peliä pelataan siten että vastapelurit ovat pelilaudan eri puolilla, kumpikin valitsemansa puolen mukaisesti omalla puolellaan. Tällöin kumpikaan ei voi enimmäkseen olla varma missä toisen hahmot kulkevat tai missä Sampo on. Ja vastaavasti reiteille asetetut ansat tietää vain ansat asettanut pelaaja ja vastapeluri tietää ne useimmiten vain niihin törmätessään.



Pelissä voi hahmoilla mm. kävellä, soutaa, haastaa kaksintaisteluun taikka tulla haastetuksi, huutaa olinpaikkaansa tai huudella toisen olinpaikkaa (jos muistan tämän oikein), ja tietenkin loitsia eli siis runonlaulaa. Kaikki pelihahmot ja pelilaudan paikat missä hahmoilla seikkaillaan, ovat Kalevalasta tuttuja. Myös tarinakorteissa ja tapahtumakorteissa on kalevalaisia tilanteita.

Pelien Kalevala -näyttelyssä esillä Tale of Sampon pelielementtien syntyvaiheita havainnollistettuna


Peli on monin tavoin syvällä kalevalalaisuudessa, eikä Kalevala-teema ole vain päälle liimattua sitkoa ja sylttyä ja suttua, vaan se on peliä ja sen seikkailullisuutta ja tarinallisuutta läpileikkaavaa ja eteenpäin kuljettavaa. Tästä rooliplelaajana, Kalevala-entusiastina, strategia- ja taktiikkapelien ja tarinankerrontapelien suurena pitkäaikaisena rakastajana ja intoilijana, tykkään enemmän kuin erittäin paljon.



Vapriikin Pelimuseossa Pelien Kalevala -näyttelyn kutsuvierasavajaisissa kävin juttelemassa taas The Tale of Sampon graafikon kanssa ja pääsin jutustelemaan pelisuunnittelijankin kanssa. Seurasin toki avajaisseremonioitten jälkeen innokkaasti pelisuunnittelijan tarinointia, kun hän esitteli peliä avajaisyleisölle. Tuli kuvattua myös näitä kuvia kuvitukseksi blogiini.

Kalevala: the Tale of Sampo osana sekä pelien historiaa, nykyisyyttä että tulevaisuutta!


Opin lisää pelistä paljon ja odotan innolla sitä, että pääsen pelaamaan peliä uudemman kerran. Arvostin suuresti sitä kuinka Pelimuseon Studiossa osana Pelien Kalevala -näyttelyä oli esillä runsaasti materiaalia Kalevala: the Tale of Sampo -pelin kehittelyn eri vaiheista. Todella upeaa aina joka kerta, kun pääsee näkemään pelin kehityskaarta kohti valmista pelituotetta. Selvästikin peli on kehittynyt kaiken aikaa aina vain parempaan suuntaan.



Suosittelen näitten kahden lämminhenkisen kokemuksen perusteella kokeilemaan peliä, jos Sinulla vain siihen joskus tarjoutuu mahdollisuus. Ja kannattaa käydä katsomassa pelistä esillä olevaa materiaalia, ja toki muutenkin, tänään 13.12. kaikelle kansalle avauatuva Pelien Kalevala näyttely Vapriikissa Pelimuseon Studiossa.



Aiemmin olen kirjoitellut erinäisiin paikkoihin mm. Facebookissa pelikokemuksistani ja fiiliksistäni Metso Pelaa!-tapahtumasta ja nyt päätin julkaista yhden isomman bloggauksen, joka keskittyi enimmäkseen vain ja ainoastaan tähän todella suurta potentiaalia omaavaan lautapeliin. Toivotan paljon onnea, voimia ja viisautta pelin tekijätiimille! Ja peliniloa kaikelle kansalle! T. Krisse Tuominen, naisvoimanostaja ja roolipeli- ja lautapeli- -pelaaja ja -pelauttaja.



















maanantai 9. joulukuuta 2019

Tupakoimattomuutta, varuste- ja raakanosto-treenaamista ja koutsimista

Moikka moi armaat mupetit ja moppitukat!




Tännän olj kiva reenata Tiim Aappenan poppoolla. Oli rentoa ja kivaa ja hauskaakin. Erittäin hikistä myös. Jonniverran kiukuttelua ja jupinaa ja napinaa myös mukana, mutta maanantaitunnelma nyt vain on sellainen, että ihme ois jos ei niitä olisi treeneissä. "Tämä aivan norrrrrmaalia meille", sanoisi vanha, vahva ja viisas apina. Ja oikeassa on hän. Nam.




Rakastan sitä, kun voi yhdessä treenata ja nauttia rautailun ilosta. Rakastan todella sitä, kun näkee kuinka tiimi muotutuu aina vain parempaan kuosiin ja yhteen hiileen puhaltavaksi laumaksi, vaikka koostuukin rämäpäisistä apinoista. Minusta on mukava reenata ja reenauttaa, kun jokainen voi olla oma ihtensä ruotoineen päivineen. Ja meillähän noita piissoo.


Tännään ennen treenejämme kävin Tampereen yliopistolla asioimassa kampuksella ja hetken aikaa rauhoittumassa, tuumailemassa ja pohtimassa kampuskappeli Taivaankannella. Kappelilta reippailin poikkeamassa Bonus-kirpputorilla jossa yhytin kamuni Pekka Mannisen, jonka kanssa kävimme yhdessä Fida-kirppiksellä, juttelimme syntyjä syviä ja hän saattoi miut järjestötalo Arttelille. Arttelilla kävin tupakoimattomuus-ryhmässä jakamassa omia kokemuksiani tupakoimattomuudesta, ja siitä kuinka sen kanssa voi pärjäillä elämässä. Oli kivaa. Ja sämpylällä ravittuna tuli hieman tehtyä jumppaliikkeitä ryhmän vetäjän teettämänä. Tuli testattua hengitysmittaria, millä mitataan keuhkojen kuntoa ja sisältämiä myrkkyjä. Nollaa näytti, joka ei tullut yllätyksenä.


Tuli testattua myös nk. akupunkiolaastarit, joissa pieni helmi joka asetetaan korvaan. Nk. kiinalaisen lääketieteen menetelmiä se. En si tiä, oliko lasepoa (=luetaan placebo), vai mikä boa oli, mutta onnistuin vallan unohtamaan mokomat heti viidessä minuutissa, ja olin treeneissä väsyneenäkin harvinaisen lupsakkaa seuraa. On se jännä. Hyvin jännä. Sillä tavalla jännästi jännä. On se.



Ryhmästä kävelin kuljin kaupunginkirjasto Sampolaan, jossa tutkailin XCOM the Bordgamea, eli Xcomista tehtyä lautapeliä. Oli kyä harvinaisen laadukas pelilisenssi-lautapeli. Hienoja figuureja, selkiät säännöt, komia lauta. Tuli lueskeltua jonniverran kirjoja, ja lopuksi lähdin kotia kävellen.



Kotona hieman söin, venyttelin, lepäsin ja otin hyvin mitoitetut nokkatupluurit eli päikyt eli päikkärit, eli siis päiväunet. Kyä kelepasi väsäillä kuntorataa aka kuntopiiriä koutsittavilleni ja ihtelleni. Kahvakuulakyykkyä korokkeella, kahvakuula käsissä istualleen ja istualtaan napakka etuheilautus, kotokkeellenousua, EZ-mutkatangolla boxille kyykkäämistä, voimapunnerrusta ojentajatangolla (nk. fussball -tanko), ja vatsarullailua. Loogisesti näytin liikettä ensin ja sitten mie reenasin muitten mukana vielä pari kierrosta. Muitten tehdessä kuntopiiriä, mie aloittelin penkkipunnerruksen lämpöä.

Raakan reenin huviksi raakat huvit


90 kg raakana, satasen kohdalla hermoilin, paskoin linjan ja pyysin jeesit mukaan varmistajalta. 110 kg penkkipaidalla, joka aseteltiin oikein huolella paikoilleen. Hyvin se sieltä tuli. Seuraavaksi 130 kg ja pientä kikkailua oli ilimassa kuten 140 kg kohdilla myös, mutta samalla hiottiin myös ennenkaikkea tankoapinan (eli hänen joka tankoa ojentaa ja kuljettaa nostolinjaa) taktiikoita ja tekniikoita ja pidettiin yllä paidan ylle jeesimisen taitoja immeisillä, jotka minua kisoissa huoltavat. Kivaa oli. Ja sitten...

Nämä lääkkeet sopivat hatutuksen poistoon ja monneen vaevvoon


...kyykättiin vuorotellen. Kyykkäsin matalalta raudat ottaen kilpikonnanna ja levensin jalkaotetta melko leviään sumoon ja kyykkäsin syvälle koipien välliin. Jossain 80 kg kohdilla lopetin oman kyykkäämiseni ja keskityin valmentamiseen, varmistamiseen ja rautojen tankoon lastaamiseen. hikijumpasta sekin kävi. Todellakin. Meiän tiimin Minna teki oman kyykkyenkkansa 90 kg, joka oli kyllä hienoa vierestä seurattavaa. Alkaa potentiaali tulla esiin. Ihan "jees" rontti 55 kg immeiselle. nostan hattua ja arvostan.



Seuraavaksi kaitsin lauman penkin äärelle, jossa teetätin erästä erikoisliikettä penkkilämmöksi ja apuliikkeeksi. Tämän jälkeen kisanosto-asennolla hani, ja Minna nostivat vallan hyvät raudat. Minna erittäin helpon ja tyylikkään 60 kg. Ei ole mikään suurin rauta, mutta se rauta mistä seuraavaan ohjelmaan raudat soveltaen lasken. Hani nappasi oman penkkienkkansa, 80 kg, eikä meinannut millään uskoa, että ihan itte nosti eikä tarvinnu avustaa.




Penkkaamisen jälkeen alkoi se varsinainen päivän hupi ja kansan huvittelu, sillä pistin armaat koutittavat maastavetämään. Minna mavetti eri stylen helpon satkun. Siitä lasken sitten reenirautoja. Hani otti 110 kg. Tyytyväinen olen, että tällainen ylläritesti tuotti kivoja tuloksia ja jaksoin itekin jumpata muitten huimapäitten kanssa. Se o se huumori ja hauskuutus mikä tässä rauran renkomisessa önn "the thing". Kaikesta saa raskasta, ankiaa ja kurjaa vinkumalla, valittamalla ja äyskimällä ja yrmyämällä. Mutta kivassa porukassa se tuommoinenkin kääntyy hymyksi ja nauruksi. On se tämä vuaan kivvoo.



Maastavetua 160 kg Bullin faramilla, eli Bullfarmilla. Kisanosto Tatu Avola Memorial -kilipaelluissa


Treenien jäläkeen tässä syöpötellyt vegeroheiinia, riisiä, hirssiä ja tonnikalloo. Kyä tie aappenan tiellä pittee. Namskista nam nam mauskis. Oikkee hyvvii reenilöetä, hauskanpitoja, ruuan kanssa naatiskelua, savutonta elloo, ryhmäytymistä, haleja, naurunremakkoo ja hienoja nostoja! T. Krisse Tuominen.


perjantai 6. joulukuuta 2019

On se vuaan kamalaa kun jotkut uskaltavat olla omia itsejään

Tervepä terve armas lukijakuntani!



Tännään aabbena jubaa siitä kuinka ihmiset osaavat olla vallan julmia toisilleen. Tölviä toisiaan, pilkata, herjata, ja tasapäistää. Aivan kuin ei riittäisi, että koulussa ja työelämässä yritetään lytätä ja muokata hajuttomaksi, mauttomaksi ja massaan istuvaksi, niin sitten jotkut haluavat leikkiä jotain tyyli- ja lupapoliisia. Onpi aika nuivaa se.



Ommuute harwinaisen mälsää, että esimerkiksi vaatteitten istuvuutta yleisesti kommentoidaan immeisille sen "hoikentavuudella". Myöskin ilmaisut "Oo, kuinka naisellinen ja kaunis tuossa asussa oletkaan", kääntyy siten (eli siis tarkoittaa usein sitä,) että asu sekä korostaa rintoja, pyllyä ja lantiota, että häivyttää hartioita ja mahaa. Aivan kuin ihminen ei olisi ookoo ollessaan jotain muuta kuin laiha ja hoikka. Ei niin että laihuudessa tai hoikkuudessakaan mitään vikaa olisi. Se vain on vikana, että tietynlaista hoikkuutta ja laihuutta ihannoidaan, lytäten muuta samalla kuin sitä yhdenlaista hyväksyttyä mallia nostetaan jalustalle.



Ihan kuin muka olisi jokin pyhä syy, minkä vuoksi pitäisi häivyttää kehonsa jotain osia ja korostaa toisia, ollakseen naisellinen tai edes nainen, ylipäätään. Joka nyt vain on mälsää, tylsää, hölmöä, ja lisäksi täysin tarpeetonta. Järenköyhyydestä puhumattakaan.



Meillä jokaisella on se oma ihana, persoonallinen ja uniikki keho mikä kulloinkin on. Kroppa tuppaa tuppaa muuttumaan elämän aikana ja onkin erityisen tärkeää rakastaa ihteään sellaisena kuin kulloinkin on, kunnioittaa omaa kehoaan ja rakastaa kehoansakin osana oma itseyttään. Eikä jonain minuudesta erillistä osuutta, jota pitäisi koulita, kaulita, kaapia, vääntää, pienentää, suurentaa, litistää, peittää, korostaa, muokata, muovata, piilottaa, häivyttää ja kaikin tavoin manipuloida ja hävetä.



Olenkin ihan protestiksikin kulkenut, niin halutessani, korkokengissä, vyötäröä ja korostavissa vaatteissa ja olen hartiakkaana käyttänyt myös hartiatoppauksiakin, vaikka "näyttäisin, kuulemma, hoikemmalta nätimmältä ja naisellisemmalta eri vaatteissa". Eli olen nakannut piut paut mokomille "tyyli"tuputuksille ja kaavaan pakottamis-öyhötyksille jo teini-iästä alkaen.



Mie oon ollu eloni aikana pieni, hoikka, siro, heikko, jne... ja rypistellyt tutkainta vastaan koska oon halunnu olla iso ja vahva. Ja nyt oon iso, vaffa, viksu, kommee kaunis ja muute waa mahtava. Koska mie tykkeen kaikesta kivasta mistä mie tykkeen, niin mie käytän omasta mielestäni kivoja bändipaitoi ja hehkutan hirviölefui, Judge Dreddiä, roolipelaamista, kaikenmaailman figuureja ja vaikka neppisautoilua, vaikka tuo kaikki olisikin yllättävän monesta "outoa, kummallista, miehekästä ja tai epänaisellista".



Miehän pukkeudun vaikka juuttikankaaseen sirottelen päälleni tuhkaan ja voitelen itteni hunajalla ja puhun vaikka dinosauruksista kovaan ääneen, jos se sattuu minut onnelliseksi tekemään. Ei muuten ole keneltäkään muulta pois se. Päinvastoin. Mielummin mie nk itteltäni ja muilta ovien sulkemisen sijaan, avaan uusiakin ovia että meillä kaikilla ois enemmän tilaa ja mahdollisuuksia olla omia ihtejämme ja tulla näkyväksi ja nähdyksi just silleen kuin myö vuaan koetaan ja halutaan kulloinkin
olla. Että ee muta kuin rempseää itsenäisyyspäivää ja tsemppiä kaikille! T. Krisse Tuominen.

Viimeaikaisia roolipelaamisia


Moikka moi kaikki rakkaat lukijat!





Se on aabbena tuaas tieellä kirioittelemasa Teille armaille mussukoille, russukoille, nussukoille ja kenkurun pussukoille. Mie kö elämässäin teen muutakin kuin urheilen, voimailen, valmennan, kirjoitan kunto-ohjelmia, blogia ja -pr-tekstejä, niin ajattelin kirjoittaa taas siitä jostain muusta. Koska olen kirjoittanut roolipeleistä  viimeaikoina blogeja, ovat ihmiset kyselleet millaisia ja mitä kaikkea mie pelaan ja pelautan.  Koska tästä saisi paksun elämäkerran, olen rajannut kysymyksen uudelleenasetteluna koskemaan pelaamiani ja pelauttamiani pelejä ja n. 6 kk aikajännettä. Tämä blogi lienee tähän kysymykseen jonnin sortin vastaus.




Olen viimeisimmäksi peliksi pelannut (ja pelauttanut) ihan ihkaomaa Ylivoimaiset Mahtisankarit rpg-systeemiäni (ja sen raakiletason maailmasirpaleita), jota onkin tässä viimekuukausina kirjoitettu, ideoitu, työstetty, pelattu ja pelailtu syyskuun alusta asti. Se on myös tällä erää omissa peliporukoissani (missä toimin pelimoderaattorina eli pelauttajana) ehdottomasti eniten pelaamamme roolipeli. 



Toiseksi eniten peliporukoiltamme antaumuksellista rakkautta saanut roolipeli on Bliaronin 2. editio, tai siitä tarkkaanottaen sen työn alla oleva pelitestautusversio. Bliaronin uutta, englanninkielistä peliä, jota olenkin  toiseksi viimeiseksi pelannut ja pelauttanut. 



Muut roolipelit ovatkin omissa sakeissani ja muissa porukoissa pelaamanani kyllä hyvin määrältään ja monipuolisuudeltaan edustettuja, mutta pelituntien ja minuuttien osalta seuraavaksi luettelemani peliarmada on sen verran sekailasta sirplaetta, että voi aikalailla sanoa niitten kaikkien yhdessä edustavan kolmatta jaettua sijaa. Sekaan sitten mahtuukin kaikkea ihan peruspuurotason rpg:stä erittäin innovatiiviseen ja jopa obskuuriin roolipelaamiseen kuuluvaa settiä. Freeform-henkinen pöytäroolipelaaminen ja indie-pelit kategorioina nousevat esiin myös.



Ja tässä vihdoin se listaus: kasikytluvun Judge Dredd rpg, Amber Diceless rpg, Macho Women with Guns, Astra Terra, Over the Edge 1st-3rd ed. erilaisine versioineen ja lähdekirjoilla, virallisilla ja epävirallisilla seikkailuilla ryyditettynä, hyödyntäen myös omia ja muitten sääntö- ja -maailma-modauksia ja fanien tekemiä homebrew-materiaaleja, Mage the Ascension, Cyperpunk 2020 2. ed. suomeksi ja materiaalia myös englanniksi, suomenkielinen Paranoia, D&D 5th ed. Essentials & Starter -boxit,  finski-Shadowrun, Thogs rpg peräti suunnittelijansa pelauttamana (oli se hulppeaa ja anekdootteja parahultaisesti sisältävää), , Call of Cthulhun Quickstart ja Starter, Gurps 3. & 4. ed., Savage Worlds eri edikoina ja maailmoina,  D&D 3.5 ed., ja FATE ... Eli siis kiteytettynä: kaksi pelitestautuksessa olevaa, oma ja muitten tekemä, indie-peliä nousee ylivoimaisesti muitten pelien edelle,  ja loput pelit sitten ovat saaneet peliaikaa minulta pelaajana vaihtelevana sillisalaattina eri peliporukoissa ja -pelitapahtumissa pelattuna.


Se taasen mitä noista tai muista peleistä kaikkein eniten olen lukenut sääntäkirjoja, seikkailuja, lähdemateriaaleja, kampanjakirjoja, jne. onkin aivan oma kysymyksensä. Ja vaatisi oman bloggauksensa. Se mitä noista tai muista peleistä olen elämässäni eniten pelannut on myös oma erillinen aiheensa. Lisäksi se mitä noista kaikista eniten tykkään tai rakastan, on myös aivan oma juttunsa. Olen kuitenkin 39-vuotias ja vuonna 2020 syyskuussa täytän neljäkymmentä vuotta, ja voin sanoa että näihin vuosiin on mahtunut paljon roolipelejä, tarinankerrontapelejä, roolileikkejä, liveroolipelaamista, freeformaamista, tietokoneroolipelejä online- ja offline-, ja tulee varmasti mahtumaan jatkossakin. Leikkivä ja pelaava mieli pysyy virkeänä. Jei! Hyviä pelaamisia! T. Krisse Tuominen.

maanantai 2. joulukuuta 2019

Ensimmäinen joulukuinen postaus

Krisse Tuominen Tatu Avola Memorial -kilpailussa nostamassa naisten avoimen ikäluokan +90 kg voimanoston uutta SE-penkkitulosta

Hyvää joulukuuta kaikille tasavaltalaisille!


Krisse Tuominen naisten avoimen ikäluokan +90 kg varustevoimanostossa nostamassa 160 kg maastavedon avausnostollaan

Marraskuussa pari viikkoa sitten Tiim Aappenalla kävimme kisaamassa porukalla. Naisten mitalisijat meni meidän tiimille ja loukkaantumisesta huolimatta yksi tiimiläisemme tuli neljänneksi miesten kevyessä sarjassa. Tiimin ulkojäsenenä yksi raskassarjalainen myös teki hyvää tulosta. Hyvä myö.

JEI! Hyvä myö!

Eilen kävimme Tatu Avola  Memorial -kilpailuissa kilpailemassa. Minä kilpailin naisten avoimessa ikäluokassa varustenostajana (painoluokkani +90 kg) ja sain mitalin kaulaan naisten parhaana voimanostajana. Ja rikoin omassa painoluokassani 132,5 kg penkillä edellisen, jo omissa nimissä, olleen ennätykseni.

Mitali kaulassa yksisarvismekko yllä... sooo sexeeeh ;-)

Alla ei-niin-järin-perin-juurin nätti video siitä kun aappena ähkii maastavetona 175 kg. Ei se kovin nättiä ollut, mutta läpi meni kuitenkin. Good enough for the judges, is good enough for me. Ei mennyt kisa niin hyvin kuin toivoin mutta paljon paremmin kuin pelkäsin. Vajaassa kunnossa pätkittäin n. 2 h yöllä ennen kisoja nukkuneena, aikas hieno suoritus, se todettakoon. Kohti seuraavia kisoja ja onnistuneita nostoja.






Tämä viikko otetaan lepäämisen ja venyttelyn ja kävelyitten kannalta. Ja valmennettaviolle ohjelmien kirjoittamiseen menee myös aikaa. Tapaan myös kamuja ja saatan käydä joissain pikkujouluissakin. Pikkujouluja tulikin viimeviikolla vietettyä neljät. Lasken pikkujouluiksi myös noi bullfarmin kilpailut. Ainakin tunnelma oli yhtä lämmin, harras ja riehakaskin. Ilo nähdä kamujen ja tuntemattomienkin onnistuneita nostoja. On se tämä vaan hieno laji. Tässä muuten kyykkyni 140 kg. https://www.facebook.com/100010486000553/videos/1013093365716854/


Call of cthulhun Quick starter rules -vihkonen tuli hankittua hiljattain, koska useampi peliporukoissamme Cthulhua ja muita muinaisia diggailee


Ensiviikolle on sovittu jo yhteistreenit tiimillä. Ite höntsään varustepenkkiä ja koutsin ohessa muitten omanlaisia jumppiaan. Pian se joulukin tulee. Ou jea. No, eiköhän tässä taas tullut paljon tekstiä.
Että ei muuta kuin hyviä pikkujouluja ja jouluja ja hyvää joulukuuta! T. Krisse Tuominen.











keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Lyhyitä hajatuksia roolipeleistä: Säännöistä, pelisysteemeistä ja semmottisista

Sääntömekaniikan vai pelin ehdoilla?

Ite olen ollut jo pitemmän aikaa hyyyvin avoin erilaisille peleille, pelimekaniikoille, pelitavoille ja pelimaailmoille. Roolipelaamista rakastan juuri sen vuoksi, kun ei ole eikä voi olla olemassa vain yhtä (Oikeaa) roolipeliä tai -pelaamista. On valtava, lonkeroitunut, elävä, muuttuva, evolvoituva roolipelaaminen sen eri tapoineen ja sillä on oma evoluutionsa, joka jaksaa pulputtaa kaiken aikaa uusia variaatioitansa.



Olen pelannut ja pelaan nopattomia tai jopa nk. säännöttömiä (lue: erittäin vapaamuotoisia) roolipelejä, roolileikkejä, seikkailupelejä ja tarinankerrontapelejä, joissa asiat ratkeavat aikalailla luovasti eläytymisen, ongelmanratkaisun ja näyttelemisen metodein eikä noppia paiskomalla. Ja kuten arvata saattaa pelaamisensa ja pelinjohtamisensakin jo -80-luvulla aloittaneena, olen lisäksi pelannut ja pelauttanut hele paljon erittäin monimutkaisia sääntökokonaisuuksia omaavia roolipelejä. Plus kaikkea siltä väliltä.



Varsinkin viimevuosikymmeninä minulle ei ole ollut niinkään olennaista se millä systeemillä, mekaniikalla tai millä pelillä pelataan, vaan se millaisissa maailmoissa, ympäristöisä, kampanjoissa ja tarinoissa seikkaillaan. Tarvittaessa pelimekaniikka on muuttunut tavalla tai toisella sessiosta toiseen. Kunhan se mekaniikka tukee tarinaa ja mieluiten tuo siihen jotain mielenkiintoista lisää. Ja tämä on erinäisillä peliporukoilla otettu hyvin vastaan, kun on voitu pelata erilaisilla tavoilla ja eri mekaniikoilla jopa saman pitkän peli-session aikana. 



Voi kuulostaa vähän sekavalta ulkopuolelta aatellen varmaan, mutta kun asioista puhuu ja kyselee etukäteen, voi vallan sujuvasti kokeilla ja toteuttaa kaikkea mikä monipuolistaa pelikokemusta. Esimerkiksi, jos pelataan puhdasta high fantasiaa, jossa ei ole kauhusääntöjä eikä mielenterveyssääntöjä, niin hyödyntää poikkeuksellisesti jotain simppeliä ja selkeää mielenterveyssysteemiä mielenjärkkymisheittoineen niissä poikkeuksellisissa sessioissa tai kohtauksissa, jossa on kauhua joka ravistaa mahdollisesti hahmojen mieltä. Näin ollen on taattua, että kauhuelementeillä on takuuvarmasti vaikutuksia hahmoissa (ja pelimaailman ympäristössä), joka samalla myös rikastaa seikkailun tarinaa.



Myöskin mystisen seikkailun rikastaminen pelin ja seikkailun maailmaan sopivilla tarinankerrontakorteilla, initaatiovuorojen ratkaiseminen tuolileikeillä,  Tarot-korttien käyttö pelin tarinan kuljettamisessa plus ihka oikeilla Tarot-korteilla tehdyt Tarot-luennat pelaajahahmoille on tullut toteutettua, vaikka ite pelin tai valmisseikkailun systeemissä ja mekaniikassa ei olisi mitään noita sisäänrakennettuna.



Pitkää tikkua on vedetty myös pelipöydässä silloin, kun dramaattisessa tilanteessa pelihahmot ovat päätyneet ratkaisemaan tikun vedolla sen kuka joutuu jäämään viivyttämään päälle pyöryvää takaa-ajajien sakkia, muitten karauttaessa eteenpäin. Pelikortteja on käytetty ratkaisumekaniikkana dramaattisissa tilanteissa uhkapeli- ja  villin lännen seikkailuissa.



Ylipäätään koen, että tarinaa eteenpäin kuljettavat ja tunnelmaa rikastavat propsit ja pelin sisäiset pelitkin ovat parempi ratkaisu kuin jokin pelin oma sääntöosuus joka ei toimi tai hidastaa pelaamisen suhteettoman hankalaksi sääntökirjakahlailun ja loputtoman noppameren kuohunnan anti-juhlaksi.



Etenkin one shotit tai jollain tapaa poikkeukselliset seikkailut tai kohtaukset ovat osoittautuneet parhaimmiksi kohdiksi kokeilla jotain mahdollisesti obskuuriakin sääntöä, ratkaisutapaa tai muuta sellaista, joka voi tuoda peliin jotain kaivattua muotoa, tyyliä ja esim. selkeyttä tai nopeutta muutoin vaikeasti peliteknisesti ratkaistaviin seikkailutilanteisiin.



Loppujen lopuksi tiivistäen: olennaisinta on pelata, seikkailla ja eläytyä ja kokea ja tehdä sitä monin eri tavoin, eikä se millä lisenssi- tai kotikutois-systeemillä mennään. Pelaaminen kuitenkin olisi hyvä olla kivaa yhdessä vietettyä aikaa ja porukkansa näköistä ajanvietettä ja elämysviihdettä.

Pelaamisen ja luovuuden iloa! T. Krisse Tuominen.

maanantai 25. marraskuuta 2019

Berserkkiys, kelttisoturit, myrrysmiehet ja alasti taistelukentällä melttaaminen

Haja-ajatuksia: Berserkkiys, kelttisoturit, myrrysmiehet ja alasti manaaminen, plus sotiminen kelteisillään

Esipuheen esipuhe

Alusta asti olen blogin nimeä myöten pyrkinyt siihen, ettei blogini olisi täynnään vain liikuntaa, urheilua, "terveyselämää" (mitä ikinä se sitten tarkoittaisikaan), vaan mukana kulkee aina ravinto, rennosti otto, hauskanpito, huumori, pohdinta elämästä, asioista, ja filosofointikin. Jälkimmäisen  osaston settiä oli viimekertaisessa bloggauksessa ja sillä mennään taas.

Esipuhe



Edellisessä blogitekstissäni käsittelin kummallisiksi koettuja roolipelejä. Silmiesi alla näyttäytyy tällä kertaa tekstillinen haja-ajatuksia ihmishistoriamme aikana alasti tehdyistä toimista taistelukentillä.  Tässä tapauksessa alasti shamaanina tai soturina touhuamisesta. Kirjoitan siltä pohjalta, että toivottavasti tekstinraapaleeni voi(si) inspiroida ihteä ja muita käyttämään tekstin (v)ilosofisia mutinoita vaikka seikkailu-, skenaario-, kampanja- taikka peli-ideoinaan roolipeli-, seikkailu- ja kamppailu- -peleissään. Sen sijaan että keksisi ihan keksimisen ilosta tahi pakosta "tehdä jotain uutta": vaikkapa avaruusliskojen yöelämästä fiktiivisiä ja hypoteettisia seikkailuideoita.

Saatesanat 



Arvostan toki lennokkaita uusia ajatuksia, ideoita ja eriskummallisiakin pelejä, mutta ainakin useimmiten itselle KISS eli Keep It Simple, Stupid -taktiikka on järkevin. Ihte ainakin hukun helposti loputtomaan pähkäilyyn ja filosofiseen mutinaan,  loppujen lopuksi saamatta oikein mitään valmista aikaiseksi. Yleensä parhaiten onnistuneet projektini ovat itellä ja tutuilla olleet sellaisia, jotka ovat pohjautuneet tavalla tai toisella todellisiin historiallisiin tapahtumiin tai muutoin jotenkin suht. helposti omaksuttavaan konkreettiseen/konkreettiselta tuntuvaan/samaistuttavaan kokonaisuuteen. Ja kun taistelu- ja roolipeleissä (etenkin yhden pelikerran peleissä one shoteissa) on monenlaisia soturijoukkoja ja hyvinkin erikoisia kohtaamisia, kaipa sinne nyt aina yksi sekalainen joukko alastomia mellastajia mahtuisi. Onhan sille ihan historiallistakin pohjaa.

Ilman rihman kiertämää




Ihan tällainen pieni sivujuonne ihmiskunnan historiassa on kuin alastomana sotiminen. Tämä on toki hätkähdyttävyydessä sykähdyttävän säkenöivä ajatus fiktiivisessä hypoteettisessa pelimaailmassa hyödynnettäväksi. Uskokaa tai älkää, niin ihan länsimaalaisessa reaalimaailman historiallisissa tapahtumissa on taisteltu ja sodittu erittäin vähissä vaatteissa pelkän taljan suojaaman taikka peräti täysin ilkosilteen.



Aina välillä törmää väitteeseen tai arveluun, että keltit olisivat alasti taistelutantereella telmineet, ja tuollaisista pohdinnoista minäkin päätin tämän tekstin leipaista. Meinaan kun väite pitää paikkaansa tietyiltä osin ja tiettyyn rajaan asti. Kelteillä kun oli ennen roomalaisten tuloa aika hajanaistakin, eriävää ja ei niin kauheen yhtenäistä ja organisoitunutta soturisakkia, jotka sittemmin yhdistäytyivät ja tuli jonkinlaisia erilaisia taistelustrategioita ja joukkioita. Taistelujoukoissaan kelteillä oli skandinaavisten viikinkien berserkkien kaltainen (tai myöhemmällä ajalla vastaava muinaissuomalailessa kulttuurissa myrrysmiehet) taistelijoitten joukko. Ja ennen varsinaista järjestäytymistä ja sotilaallistumista, tämän tyyppinen oli yleisempääkin.



Jos joku ei sitä tiedä, niin kiteyttäen berserkit ajoivat itsensä maaniseen ja tai psykoottiseen raivoon ja taistelivat joko alasti ja tai pelkkään karhuntaljaan verhoutuneena. "Sana berserkki tulee mahdollisesti muinaisskandinaavisesta sanasta berserkr, joka tarkoittaa ”karhunnahkaista paitaa”. Tällä tarkoitetaan karhuntaljan käyttöä vaatteena ja siitä saatavaa raivoa ja voimaa. Jotkut berserkit myös ottivat nimen björn tai biorn eli karhu.



Toisen tulkinnan mukaan ber tulisi sanasta berr (paljas), jolloin berserk tarkoittaisi paljasihoista eli alastomana tai ilman varusteita taistelevaa miestä. Myös kuvakudokset ja muut vanhat kuvalähteet esittävät heidät kummallakin tavoin. " Kelttiläisissä muinaisuskonnoissa ja uskomuksissa ja  soturikulteissa oli myös vastaavaa eläimeksi heittäytymisen teemaa. Senkin vuoksi tuon tässä esille rinnakkain kelttisoturien, berserkkien ja myrrysmiestenkin sotakulttuuria. "Kelttisoturin varustukseen kuului yleensä rautakärkinen keihäs ja kilpi, ja joskus myös miekka, kypärä ja kelttien itse keksimä silmukkapanssaripaita. Kilvet olivat yleensä puuta ja nahkaa. Keltit taistelivat ennen Caesarin aikoja joskus jopa alastomina. Keltit käyttivät aluksi myös kahden ponin vetämiä sotavaunuja. Kelttien sodankäyntitaktiikkaan kuului tyypillisesti metelöinti ja pelottelu sekä äkilliset rynnäköt, usein humalassa. " Ja mikäs sen seksik... voimak... näyttävämp.. pelottavampi näky kuin vahvoja lihaksikkaita itsensä ihomaaleilla ja verellä värjänneitä berserkkejä, alastomia kelttiläisiä hilpeän humalaisia sotureita taikka suomalaisia myrrysmiehiä mellastamassa ja vihollista hetj alkuun pelottamassa ennen kuin varsinaiseen taistoonkaan on päästy.



Eli historiastakin aidosti tällaista alasti eläimellisesti taistelemista ja tai ennen taistelua pelottelumellastamista, löytyy muinaisesta mm. em. skandinaviasta, kelteiltä ja suomesta. Että ei muuta kuin hakemaan lisää tietoa asiasta ja kehittelemään huimia perserkki, ei ku siis berserkki -seikkailuja niitten iänikuisten haltsut ja käpsät ne mellastaa ja mekkaloi -seikkailujen sijaan. En kuitenkaan järin julkiselle paikalle suosittele live-roolipelisessiota järkkäämään. Mutta pöytäroolipeleissä toki vain mielen kuvitus önn rajana.



Pelailemisia ja hyviä perseilyjä! T. Krisse Tuominen, naisvoimanostaja, roolipelaaja, blogisti ja vannoutunut höpsismin kannattaja.