Krisse Tuomisen Vitnessii, Vätnessii ja Vilosofiaa

Uniroboto aivosumuissaan sanoo sitä ja tätä ja tuota Se on selvästi taas syksy, kun CPAP-robotti-maskinkin kanssa aivot ovat sitä mieltä ettänukahdellaan ja heräillään satunnaisesti ja olo on vetämätön lähes kaiken aikaa.Tavallistakin enemmän. Olin ajatellut tänään tehdä asioita, jotka siirrän suosiolla huomiseksi.  On kuitenkin todettava, että syksystä ja saikuista huolimati, aivosumuni ei ole ollenkaan pahimmasta päästä mitä se on ollut joskus. Ei surise ollenkaan samassa määrin aivosumu, räkä poskissa, tinnitus ja korvakipu korvissa, ja muuta sen sellaista. On vain turkasen eloton, eikun siis, vedoton olo. Elossa kuitenkin. Jee!   Mutta on tämä elämä CPAP-masiinan kanssa kokonaisuudessaan parempaa kuin iliman. Ei ole tarvinnut enää pelata unilääkkeitten kanssa pitkään aikaan kuin korkeintaan satunnaisesti. Syystä tai toisesta, kipulääkkeitten tarvekin on vähentynyt. Elämä on siis parempaa, mutta on tämä silti kroonisesti kipuisana ja uupuneena kaikkea muitakin riehakasta tä...

Jäi yöunet kovasta yrityksestä turhan vajaiksi ja unet turhan levottomiksi. Kivut, säryt ja köhä kiepututti ja valvotutti. Sellaista se on. En valita, totean vain. Siitäkin huolimatta, että aivot roikkuu narikassa, oon ihan hyvin saanut laahusteltua päivässä etteenpäin. Päivän touhusaldona tähän asti: mm.; hammaslääkärissä käyty ja juurihoito saatu vihdoinkin valmiiksi, käyty suosikkiantikassani Lukulaarissa (nakkasin levyi sinne, sain rahaa), käyty Lidlissä Ratinassa ostoksilla, hengattu Ratinan kohtaamisaukiolla syöden banaania ja sipsei ja nettinörtteilty, kotio kävely, ja kotona safkaa, chillinkii, ja asioitten järkkäilyä internetsin suosiollisella avustuksella.... Taustalla blogatessa pyörii Revenge of the Zombies -elokuva. Sopii hyvin aivokuolleehkoon ja laahustavaan tunnelmaani. Jos tänään pääsisin ajoissa nukkumaan ja nukkuisin edes siedettävästi, niin huomenna palaverissa en olisi ainakaan ihan yhtä väsymys tööt kuin mitä olen nyt.... Toivossa on hyvä elää. Kauniit...