Kävijälaskuri

torstai 28. helmikuuta 2019

Pientä extrajumppaa ja pikku pumppaa

Dängä dängä vaan kaikki marsut, mursut, monsut, marsupilamit, sopulit ja mikkälie hattiwatit! Se on taas reeniploggauksen aeka!




Tässäpä tein iltapuhteikseni illalla valmennettavalle ohjelman, hänelle liikkeitä näyttäen, ja hieman höntsin ohessa. Huomenna sitten vuorossa ilitapäevällä bänditreenien ohessa varsinainen waffailutreeni, vaikka pienillä painoilla vasta mennään, mutta kuitenkin. Sunnuntaina myöskin treenausta. Kiva kun pystyy taas edes jotain höntsimään. Tavallista kevyemmin ja lyhyemmin, mutta siltikin. 




Koutsimisen ja liikkeitten näyttämisen ohella todellakin meikäaabbena teki ihan itte kevyenä iltapuhteena mm. avustettuja leuanvetoja hammer-otekahvoilla roikkuen leuanvetotangosta, kera vastuskumiavustuksen, venyttelyitä, oikealla jalalla vajaata yhden jalan etukyykkyä 20 kg voimanostotangolla silleen pistoolikyykkyhenkisesti loukkaantuneen puolen koipi (eli siis vasen koipi) etteen sevverta ku taipui. 




Venyttelyn jälkeen otin rontti 10 kg hammerotteisen ojentajatangon (tai fussbar; rakkaalla tankolla monta nimeä) lisäpainojen kera zercherkyykkytyyliin sylkkäseeni ja tein tanko sylissä yhden jalan zercher-etukyykkää Yrjö Kukkapuron suunnittelemalle ja Haimin valmistamalle tuolille. Suoritustapa oli sellainen että menin edellämainitulla pistoolikyykkytyylillä pystyasennosta tuolille istumaan ja ilman vauhtia, nousin vauhdittomasta istunnasta pystyyn. Että semmoinen mukavan kevyt ja miellyttävä -yhdistelmäliike.  Tuota kun tein usiamman kerran, niin alkoihan tuo sujua taas. Kroppa muisti tien. Hyvä niin. Pää ku muistaa hyvä ku mitä tein 5 min sitten, hehe.




Pystypunnerrusta samalla tangolla kuin edellistä tankoa. Aika hitoksen monta pystypunnerrusta istualtaan yhdenistuttavalta sohvalta. Kotitreenaamisen etuja että tarvittaessa pehmusteet on tosi pehmeitä, eikä pukukoodistakkaa väliä. Ja hyvä niin. Kevyttä humppaa ja mie hikkoon ku bulldoggi ja läähätän kuin collie. No, tämä on tällaista aloittelua pitkän tauon jälkeen. Ihme jos sujuisi kevyesti ja iloisesti.




Tuon jälkeen tuli tehtyä yhden käden kulmasoutua vasaraotteella lastatun tangon päästä tehden istualteen. Jännä liike on tuo. Tuntuu kivalta lavoissa, selän eri kohdissa, hartioissa, hanskoissa ja jopa epäkkäissä. Tykkään tuosta oikeasti, siksi sen minitreenin lopuksi säästinkin. Erittäin hyviä treenejä teille! T. Krisse Tuominen.

Torstaiset päivitykset

Hyvvee torstaagia kaikelle kansalle! Meikä abena se alkaa taas olla siinä kunnossa että tännäänkin olen ollut toimistohommissa, enkä ole edes kivuissani murissut ja jo kolmatta päivää tässä kuljen sisällä suurimmalta osin ilman sauvaa. Tänään ku ulkona huonompi keli kuin kahtena edellisenä, otin varuiksi sauvan, mutta etenkin sisällä se suurimmalta osin tarpeeton ja lähinnä varmemmaksi vakuudeksi käytössä. Kiva juttu on tämä.

Aabbenan tsöpöläinen toimistoluukki

Tiistaina todellakin olin iliman keppejä ekaa kertaa noin kahteen kuukauteen. Olihan se kulkeminen aika epävarmaa, huojuvaa ja kivuliastakin, mutta olipa nyt kuitenkin. Etteenpäin se etanakin matelee. Tiistaina ohvisehommien jäläkeen aabbena jumppaili hanin kanssa yhdessä.



Tuli tehtyä sekä kahdella kädellä että eri käsillä vuorotellen mm.: ylätaljavetoja, ojentajia ja hauiksia taljassa, pään yli taljaa, kajakkisoutuliikettä taljassa sekä istualtaan että seisaaltaan. Lisäksi tuli tehtyä kuulantuyönnön apuliikettä jossa takajalan varaan tukeutuen mennään kyykkyyn ja siirrytään etujalan varaan työntäen kädellä tanko eteen ja ylöspäin, ja tuota tuli tehtyä eri syvyyksistä ja sekä työntäen että "heittäen". Tuon erittäin mukavan kokovartaloliikkeen lisäksi tein  eri kulmissa ja tavoilla kulmasoutua sekä kahdella kädellä että yhdellä kädellä. Lisäksi vastuskumeilla palauttelua, jonka jälkeen kävelin pakettiautomaatin kautta kotio.



Edellisviikolla oli tullut pitkän tauon jälkeen tehtyä pienemmillä kuormilla bodaushenkistä jumppoo ylätaljalla pitkiä sarjoja tehden ja vastuskumeilla jumpaten ja omapainojumppaa yms. Eli kyllähän se tämän viikon jumppa oli vertailtaessa edellisviikon jumppaan, jo lähes voimajumppaa eikä satujumppaa 👅☺


#Vapriikki #Vampyyrit #Dracula #VampyyritVapriikissa

Tiistaina tuli Leatherheavenistä tilaamani uudet worker-housut, liekkikuviota ompeluprojekteihini, vauhtitikka rebellipun kera (kuten ylläolevista kuvista näkkyy) ja olkalaukku. Olkalaukun annoin hanille ja reebelitikkahuppari ja wörkkerihousut on miun asiallinen toimistoluukki-asuste nyt. Noita sisäänajaen tuli käytyä Vapriikissa Dracula -Vampyyrit Vapriikissa -näyttelyssä ja Pelimuseossa, Galleriassa, luontomuseon puolella ja Postimuseossa. Oli kivaa, kun käytiin kivalla poppoolla parisen kymmentä tyyppiä yhdessä vampyyrinäyttelyä ihastellen.

Nätti miniatyyri Vapriikissa #Vapriikki #Vampyyrit #Dracula #VampyyritVapriikissa

Näyttelyssä oli esillä paljon tietoa eri maitten ja alueitten vampyyritarinoista ja -uskomuksista. Oli esillä vanhoja kirjoja ja vihkosia joita on julkaistu tapahtumakuvauksina ja vampyyrioppaina. Oli runsaasti eri vampyyrielokuvista esim. maskeerausmallipäitä, Twilight-sankarittaren asureplikaa, Tru Blood -jääkaappia, vanhoja asuja, maalauksia yms. aiheesta.

himmuinen wampyywi-susi kuutamossa silmät kiiluen näyttelykävijöille murisemassa  #Vapriikki #Vampyyrit #Dracula #VampyyritVapriikissa
Esillä oli myös infoa vampyyrielokuvista, Troma-tuotannostakin Erittäin mielenkiintoinen näyttely, johon kannattaa tutustua ajan kanssa oikein kunnolla. Suosittelen. Ja samalla rahallahan voi samalla pääsylipulla katsoa kaikki muutkin näyttelyt Vapriikissa ja pelata vaikkapa flippereitä Pelimuseossa.



Eilen keskiviikkona sain lähetyksen matkahuollon kautta, jonka hain kätevästi automaatista Tullintorilta. Paketti sisälsi proteiineja usiamman pakkauksen Timo Shopista, joka on nykyään yksi sponsoreistani. Siitä Timolle suuri kiitos. Aabbena niiaa, kiittää ja kumartaa.



Yllä video sponssipuketin avaamisesta. Kyä ne kelpaa kuntoutua ja kuntoilla ja kisata jälleen, kun roheiinihuolto on kohdillaan meikäaabbenalla. Namiti nam! Uusia iloisia treenejä kohti tässä fiilistelen ja oikein lystit treenaamiset teillekin! T. Krisse Tuominen.

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Moikka taas




Kevätterkkuja kaikille blogini lukijoille! Ihana, kun käytte lukemasa, lähetätte palautetta ja toiveita. Ilman teitä olisi paljon tylsempää bloggailla. Ja ilman teidän hyvää buugia, olisin todennäköisesti lopettanut tämän blogin ihan alkuunsa. Eli kiitoksia todella paljon teille interaktiostanne! <3


                                 



Se on sunnuntainyt ja viikonloppu. Viimeinen helmikuun viikonloppu vuonna 2019. Niin se aika rientää. Justaanhan vasta elettiin -80-lukua. Iskä muuten lähetti hiljattain miulle vanhoja valokuvia digitaalisesti. Ihan aitoja ysärikuvia. Olin niissä laiha kuin luuranko. Olin silloin tosiaan anorektinen. Ei niitä mihinkään kehtaa laittaa. Parempi on nyt olla ja elää nykyisellään.




Pitkän sairastelun ja loukkaantumisputken jälkeenkin olen terveemmän näköinen ja paremmassa lihassa kuin silloin parhaana päivänä. Ja silloin luulin olevani elefanttia suurempi, vaikka painoa oli tooodella vähän. Nyt painoa on rontti 100 kg ja olen erittäin tyytyväinen kroppaani. Nyt kun pääsee taas treenaamaan voimatreeniä, niin tulen diggaamaan roppaani jatkossa taas vielä enemmän.



Tykkeen aidosti siitä kun miulla on ropassain sekä lihasta että rasvaa tisseissä, reisissä, pärsiissä, lantiolakin, jne. Eli sekä rasva- että lihasmuotoja. Jokaisellahan meillä on makunsa ja tämä on omani oman roppani suhteen. Jokainen elelköön omasa ropassaan niinkö haluavat, tietennii. Tykkeen siitä kö myö ei olla kaik samasta puusta veistettyjä persooniltamme taikka kropiltamme. Erilaisuus rikastaa. Ja miulla ainakin aikakin kulkee kivemmin seurassa jossa on monenlaista hiihtäjää verrattuna siihen että elelisi vain samankaltaisten ja samanmielisten kuplasa. Hyvät loppusunnuntait teillekin! T. Krisse Tuominen.


keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Kunhan rikon hiljaisuuden




  • Tervehdys blogini seuraaja, lukija tai muutoin vain juttujani hämmästelevä immeiselläin tai muun sortin olento! <3 Olen pitänyt blogitaivaalla tarkoituksella taukoa, sillä olen halunnut keskittyä omaan terveyteeni. Nyt kun virtaa riittää töihin tuloonkin, näpyttelen muutaman sanan iloksenne.


 Tuli oltua yli kolme viikkoa lähinnä leväten pedissä, joista yli kaksi viikkoa meni kuumeessa ja koko aika parannellessa lonkka-, takareisi- ja pakara-seutua, koska onnistuin liukastumaan, kaatumaan ja lyömään alastullessani tuon alueen sen verran lahjakkaasti, että tuolta alueelta repes lihakset. En mutissut vastaan, kun lääkäri määräsi vuodelepoa ja useita eri pillereitä.



Meni sitten ymmärrettävästi ohi kisa, jos toinenkin, mutta toiveikkaasti katson kohti maaliskuun puolivälin la 16.3. Iloisen Härän kansallisia penkkipunnerruskilpailuja. Nyt pystyy kulkemaan vain yhteen keppiin ajoittain tukeutuen sekä sisällä että ulkonakin. Tänään ajattelin hieman jumpastella ekan sairaslomalta paluun jälkeisen työpäivän kunniaksi.



Ensiviikolla tarkoitus harjoitella peräti jo toisen kerran No Stones UnTurnedin musiikkia toweri murhisnallen kanssa, joka läpsyttelee sekä kaupan että teeseitse -instrumentteja perkussio"rummuilla" meikäläisen kurittaessa ja mouriessa bassolla ja kitaralla.



Pe 08.03. meillä on keikka, jossa kolmas murhisnalle yhtyy soitantaan. Keikalla lisäksi piisien väleihin ja lopuksi taustanauhalta äänimaisemaa, plus visuaaleja kappaleitten ajaksi. Lämppään bändiäni ihan itte esiintyen akustisesti Krisse Chrissie Heart Sydän keikan soittaen. Levymusiikista vastaa mm. Dj Timppa.



Keikan luomalla energialla onkin hyvä tähdätä sen hetken päivän kunnon parhaaseen nostoon la 16.3. Turussa Iloisessa Härässä, jossa siis on ties kuinka monennet FPOn alaiset kansalliset penkkipunnerruskilpailut. Nähdään keikoilla ja nostolavoilla! T. Krisse Tuominen.