Kävijälaskuri

torstai 28. helmikuuta 2019

Pientä extrajumppaa ja pikku pumppaa

Dängä dängä vaan kaikki marsut, mursut, monsut, marsupilamit, sopulit ja mikkälie hattiwatit! Se on taas reeniploggauksen aeka!




Tässäpä tein iltapuhteikseni illalla valmennettavalle ohjelman, hänelle liikkeitä näyttäen, ja hieman höntsin ohessa. Huomenna sitten vuorossa ilitapäevällä bänditreenien ohessa varsinainen waffailutreeni, vaikka pienillä painoilla vasta mennään, mutta kuitenkin. Sunnuntaina myöskin treenausta. Kiva kun pystyy taas edes jotain höntsimään. Tavallista kevyemmin ja lyhyemmin, mutta siltikin. 




Koutsimisen ja liikkeitten näyttämisen ohella todellakin meikäaabbena teki ihan itte kevyenä iltapuhteena mm. avustettuja leuanvetoja hammer-otekahvoilla roikkuen leuanvetotangosta, kera vastuskumiavustuksen, venyttelyitä, oikealla jalalla vajaata yhden jalan etukyykkyä 20 kg voimanostotangolla silleen pistoolikyykkyhenkisesti loukkaantuneen puolen koipi (eli siis vasen koipi) etteen sevverta ku taipui. 




Venyttelyn jälkeen otin rontti 10 kg hammerotteisen ojentajatangon (tai fussbar; rakkaalla tankolla monta nimeä) lisäpainojen kera zercherkyykkytyyliin sylkkäseeni ja tein tanko sylissä yhden jalan zercher-etukyykkää Yrjö Kukkapuron suunnittelemalle ja Haimin valmistamalle tuolille. Suoritustapa oli sellainen että menin edellämainitulla pistoolikyykkytyylillä pystyasennosta tuolille istumaan ja ilman vauhtia, nousin vauhdittomasta istunnasta pystyyn. Että semmoinen mukavan kevyt ja miellyttävä -yhdistelmäliike.  Tuota kun tein usiamman kerran, niin alkoihan tuo sujua taas. Kroppa muisti tien. Hyvä niin. Pää ku muistaa hyvä ku mitä tein 5 min sitten, hehe.




Pystypunnerrusta samalla tangolla kuin edellistä tankoa. Aika hitoksen monta pystypunnerrusta istualtaan yhdenistuttavalta sohvalta. Kotitreenaamisen etuja että tarvittaessa pehmusteet on tosi pehmeitä, eikä pukukoodistakkaa väliä. Ja hyvä niin. Kevyttä humppaa ja mie hikkoon ku bulldoggi ja läähätän kuin collie. No, tämä on tällaista aloittelua pitkän tauon jälkeen. Ihme jos sujuisi kevyesti ja iloisesti.




Tuon jälkeen tuli tehtyä yhden käden kulmasoutua vasaraotteella lastatun tangon päästä tehden istualteen. Jännä liike on tuo. Tuntuu kivalta lavoissa, selän eri kohdissa, hartioissa, hanskoissa ja jopa epäkkäissä. Tykkään tuosta oikeasti, siksi sen minitreenin lopuksi säästinkin. Erittäin hyviä treenejä teille! T. Krisse Tuominen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti