Vanhakin meikäapina voi oppia uusia pelejä

 Oppia ikä kaikki

Ihan hiljattain, päädyin toteamaan, että tämän hetkiset Pokemonin sääntösetit ovat sellaisia, että Pokemon alkoi kiinnostaa nykymuodossaan. Se myös tuntui mainiolta että on saatavilla eri tasoisia aloittelijoille ja vasta-alkajille tarkoitettuja settejä ja muunnelmia peruspelistä. Ja kun uusimmat lisäkorttisetit, vaikuttivat mielenkiintoisilta, niitten tarjoamilla mahdollisuuksilla, alkoi Pokemon kiinnostaa tosissaan.

Lisäksi virallisilla sivuilla on saatavissa oleva pelin alkeitten asteittain oppimiseen soveltuva setti ilmaiseksi. Myöskin vastaava setti on Pokemon-korttien vaihtoehtoisesta käytöstä. Innostustani eivät vähentäneet myöskään ilmaiseksi ladattavissa olevat pelimatot ja korttipakkaukset.

Vähemmän yllättäen, päätin syventyä nykyiseen Pokemoniin ja aloitin korttien hankkimisen kirpputoreilta. Ja kun syntymäpäivä oli tuloillaan, toivoin Pokemon-lehtiä, keräilykorttipakkauksia, yms. Ja niimpä minulla onkin pienellä vaivalla ja rahamäärällä hankittuna omannäköiseni setti Pokemon-materiaaleja. 

Minusta, näin 44 v tuoreessa iässä, on oikein mukavaa opetella uusi harrastus. Pokemon-keräilykorttipelin ilot ja salat. Pysyy mielikin virkeänä, kun opetellee jotain itselleen uutta ja mielenkiintoista.

Pokemonittamisiin!

T. Krisse Tuominen

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeisen kuukauden ajalta

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Roolipelipäivä 8.11. Pispalan kirjastolla meni hyvin, plus tapahtumasarjan tulevaisuudesta

Joulukuussa viimeinen SuperNörttiLauantai: Pelipäivä

Gorilla Sports -tuotearvioita

Roolipelipäivä Pispalan kirjastolla la 08.11.

Lauantaina pelaamista ja monta syytä juhlia

CYBERPUNK 20.02.2020 is closing in..

Ulkoilun riemua

Kyl se kroppa tästä taas alkaa koossa pysyä ;-)

Lunkisti lautapelaillen: Hanhipeli ja Masa Matkaaja -tuplapeliboxi