Loppu- ja alkuvuoden häppeninkejä meikäaappenan järkkäämänä

Tervehdys kaikille rakkaille ihmisille!

Sen sijaan, että olisin jäänyt märehtimään tiettyjä ikäviä seikkoja (tietäjät tietää, muitten ei tarvihe), päätin että satsaan energiani kohti tulevaisuutta ja kivojen juttujen tekemistä. Niimpä olen antanut ihteni ajautua hyviin järkkäilyporukoihin, järjestöihin, yhteisöihin ja yhteistyökuvioihin, joitten tiimoilta alkaa  näkyä ja kuulua kaikenlaista, etenkin keväällä, kesän ja syksyn mittaan. Yhteistyö on voimaa.

Polkaisin omaksi ilokseni, rakkaan tuella ja yleisön pyynnöstä aloittaa Pokemonnipäivien järjestämisen kerran kuukaudessa. Ensimmäinen pienimuotoinen ja kokeiluluontoinen Pokemonnipäivä on jo tämän viikon lauantaina, eli 14.12.2024. Häppeninki on Urumi Tampereen liikkeen peli- ja rentoutumistiloissa klo 15-17.

Mie sohvalla istuen shortsit jalassa, Poke-korttieni kokoelmaa ihaillen.

Seuraava Pokemonnipäivä on näillä näkymin alustavasti varattuna Urumi Tampereen tiloihin la 11.01.2025. Luvassa on rentoa pööpöilyä, iloista yhdessäoloa, Pokemon-teemaisten lauta- ja korttipelien pelaamista, ja Samsa Gamesin julkaiseman Bug Ballin pelaamista. Tapahtuma on pääsymaksuton, päihteetön ja ikärajaton. Tervetuloa!


Kuten edellisessä blogautuksessani esilletoinkin, järjestän ystävieni ja rakkaitten supernörttien kera SuperNörttiLauantai: Strategiapelipäivä -tapahtuman Pispalan kirjastolla la 18.01.2025. Tapahtumaa vietetään kirjastolla klo 11-18. Yllä tapahtumajulisteessa ja linkissä enemmän tietoa. 


Tuossapa nuo tähän asti lukkoonlyödyt ja kiveenhakatut häppeningit. Tulevaisuuden kristallipallossa kiiltelee vuodelle 2025 ainakin Peik... eiku Ötökkäpallopelipäiviä/ Pörröilypelipäiviä/ Eläinteemapelitystä, ja hassunhauskat tanssiaiset. Lisäksi teen sekä pöytä- että LIVE--roolipelautuksia erinäisissä tapahtumissa ja ihan omina itsenäisinä tapahtuminaan. Kiitoksia muuten aivan kaikille kivoille tyypeille jotka ovat jeesimässä tapahtumatuotannoissa, tekemässä yhteistyötä, tai muutoin hyvällä tapaa hengessä mukana.

Tapahtumisiin! T. Krisse Tuominen...




Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeisen kuukauden ajalta

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Roolipelipäivä 8.11. Pispalan kirjastolla meni hyvin, plus tapahtumasarjan tulevaisuudesta

Joulukuussa viimeinen SuperNörttiLauantai: Pelipäivä

Gorilla Sports -tuotearvioita

Roolipelipäivä Pispalan kirjastolla la 08.11.

Lauantaina pelaamista ja monta syytä juhlia

CYBERPUNK 20.02.2020 is closing in..

Ulkoilun riemua

Kyl se kroppa tästä taas alkaa koossa pysyä ;-)

Lunkisti lautapelaillen: Hanhipeli ja Masa Matkaaja -tuplapeliboxi