Pohdintaa Tunkioita ja tomppeleita roolileikkipelin tekoprosessista
Täällä se pää aukoo suutaan kirjoittajan kammiosta käsin! Eli kättä päätä päivää, moriens!
Sanat versus kuvat
![]() |
| Kuvassa T&T-roolileikkipelin suunnittelija kirjoittamassa. |
Olen Tunkioita ja tomppeleita -roolileikkipelini kirjoitusprosessin aikana pähkäillyt hieman tekstin ja kuvien suhdetta. Tai oikeastaankin, olen pohtinut tätä asiaa jälleen kerran. Tämänkin luomisprosessin aikana.
Ehkä oon liian analyyttinen tai kokemuksestani johtuen ennakkoon tietoinen siitä että tällainen voi nakertaa joitakuita. Mutta ihtestä tällainen on omalla tavallaan luontevaa. Oppikirjoissakin tykännyt nimenoman niistä joissa on jotain edellämainitun kaltaista rytmittelyä.
Arvoja; numeraalisia.
Välillä sivuja oli työstötiedostossa jopa 91 sivua, mutta aloin tiivistää tekstiä ja fokusoida taittoa. Olen Tänään sain ahkeroitua sillä rintamalla lisää. Sain muokattua, tiivistettyä ja tehtyä taulukoita. Samalla kirjoitin uuttakin materiaalia. Nyt roolipeliäni on koossa hulppeat 83 sivua. Hulppeaa!
Pelistä tekemääni Aasikannu-versiota on kahteltu yli 386 kertaa blogini sivuillani! Tämähän on etenkin suomalaisen pelin kohdalla vallan mainio suoritus. Ilmaistuotteeksikin!
Jotkut sotapelaajat, miniatyyripelaajat ja "taktiseen kamppailuun" mieltyneet roolipelaajat pitänevät tätä todennäköisesti vähänä. Minusta se on sääntökevyelle roolileikkipelille jopa aika paljon sääntöjä. Etenkin jostain mikä ei kuljeta välttämättä tarinaa mitenkään eteenpäin. Lisäksi koen, että jos alle neljään sivuun saa sanottua nujakoinnin säännöt, millä voi pelata, niin en koe mitä syytä siihen miksi ihmeessä aiheesta tarvitsisi läpistä enemmän. 😜
Ja hei, kolmonen on taikaa sisältävä maaginen numero! Eli kolme sivua nujakointisääntöjä on just eikä melkein oikein maagisen hieno luku ja mahtava määrä!
Kapakkataistelusäännöt on 74 sivulta alkaen sivulle 76. Tämä on siis lähtökohtaisesti aseetonta, nyrkein tahi kestikievarin kalustoa hyödyntävää nujakointia, jonka tavoite ei ole maksimoida vahingontuottoa. Paremminkin minimoida vahingot ihmisille, tavaroille ja ihmisille. Kai tätä voisi jollain tapaa pasifistiseksikin kutsua.
Sivu 77 on toteutettu taulukkoina ja kuvilla. Sen siältönä on sitten olennaiset asiat aseellisesta kamppailusta. Sisältää aseitten vahingot asetyypeittäin, ja hinnat ym tiedots panssareille ja aseille. Lisäksi sivulla 76 on jo pari riviä asiaa vahingon seurauksista; aivovaurio, kuolema.
Toisin sanoen Tunkioita ja tomppeleita -roolileikkipelin taistelusysteemi on aikalailla pähkinänkuoressa sivuilla 74-77. Muualla on esimerkkejä myös kamppailustakin, mutta itse systeemi on vain kolme sivua.
Sivu 77 on toteutettu taulukkoina ja kuvilla. Sen siältönä on sitten olennaiset asiat aseellisesta kamppailusta. Sisältää aseitten vahingot asetyypeittäin, ja hinnat ym tiedots panssareille ja aseille. Lisäksi sivulla 76 on jo pari riviä asiaa vahingon seurauksista; aivovaurio, kuolema.
Toisin sanoen Tunkioita ja tomppeleita -roolileikkipelin taistelusysteemi on aikalailla pähkinänkuoressa sivuilla 74-77. Muualla on esimerkkejä myös kamppailustakin, mutta itse systeemi on vain kolme sivua.
Jotkut sotapelaajat, miniatyyripelaajat ja "taktiseen kamppailuun" mieltyneet roolipelaajat pitänevät tätä todennäköisesti vähänä. Minusta se on sääntökevyelle roolileikkipelille jopa aika paljon sääntöjä. Etenkin jostain mikä ei kuljeta välttämättä tarinaa mitenkään eteenpäin. Lisäksi koen, että jos alle neljään sivuun saa sanottua nujakoinnin säännöt, millä voi pelata, niin en koe mitä syytä siihen miksi ihmeessä aiheesta tarvitsisi läpistä enemmän. 😜
Ja hei, kolmonen on taikaa sisältävä maaginen numero! Eli kolme sivua nujakointisääntöjä on just eikä melkein oikein maagisen hieno luku ja mahtava määrä!
Copyrights/Tekijänoikeudet: Krisse Tuominen, the texts and the pictures / teksti ja kuvat
Jouna Rissanen The picture of Krisse writing / Kuva Krissestä kirjoittamassa
Pixabay, Pexels, Freepiks The pics used ik the layout example pics / Kuvat joita käytetty taittoesimerkkkikuvissa.




Kommentit
Lähetä kommentti