Berserkkiys, kelttisoturit, myrrysmiehet ja alasti taistelukentällä melttaaminen

Haja-ajatuksia: Berserkkiys, kelttisoturit, myrrysmiehet ja alasti manaaminen, plus sotiminen kelteisillään

Esipuheen esipuhe

Alusta asti olen blogin nimeä myöten pyrkinyt siihen, ettei blogini olisi täynnään vain liikuntaa, urheilua, "terveyselämää" (mitä ikinä se sitten tarkoittaisikaan), vaan mukana kulkee aina ravinto, rennosti otto, hauskanpito, huumori, pohdinta elämästä, asioista, ja filosofointikin. Jälkimmäisen  osaston settiä oli viimekertaisessa bloggauksessa ja sillä mennään taas.

Esipuhe



Edellisessä blogitekstissäni käsittelin kummallisiksi koettuja roolipelejä. Silmiesi alla näyttäytyy tällä kertaa tekstillinen haja-ajatuksia ihmishistoriamme aikana alasti tehdyistä toimista taistelukentillä.  Tässä tapauksessa alasti shamaanina tai soturina touhuamisesta. Kirjoitan siltä pohjalta, että toivottavasti tekstinraapaleeni voi(si) inspiroida ihteä ja muita käyttämään tekstin (v)ilosofisia mutinoita vaikka seikkailu-, skenaario-, kampanja- taikka peli-ideoinaan roolipeli-, seikkailu- ja kamppailu- -peleissään. Sen sijaan että keksisi ihan keksimisen ilosta tahi pakosta "tehdä jotain uutta": vaikkapa avaruusliskojen yöelämästä fiktiivisiä ja hypoteettisia seikkailuideoita.

Saatesanat 



Arvostan toki lennokkaita uusia ajatuksia, ideoita ja eriskummallisiakin pelejä, mutta ainakin useimmiten itselle KISS eli Keep It Simple, Stupid -taktiikka on järkevin. Ihte ainakin hukun helposti loputtomaan pähkäilyyn ja filosofiseen mutinaan,  loppujen lopuksi saamatta oikein mitään valmista aikaiseksi. Yleensä parhaiten onnistuneet projektini ovat itellä ja tutuilla olleet sellaisia, jotka ovat pohjautuneet tavalla tai toisella todellisiin historiallisiin tapahtumiin tai muutoin jotenkin suht. helposti omaksuttavaan konkreettiseen/konkreettiselta tuntuvaan/samaistuttavaan kokonaisuuteen. Ja kun taistelu- ja roolipeleissä (etenkin yhden pelikerran peleissä one shoteissa) on monenlaisia soturijoukkoja ja hyvinkin erikoisia kohtaamisia, kaipa sinne nyt aina yksi sekalainen joukko alastomia mellastajia mahtuisi. Onhan sille ihan historiallistakin pohjaa.

Ilman rihman kiertämää




Ihan tällainen pieni sivujuonne ihmiskunnan historiassa on kuin alastomana sotiminen. Tämä on toki hätkähdyttävyydessä sykähdyttävän säkenöivä ajatus fiktiivisessä hypoteettisessa pelimaailmassa hyödynnettäväksi. Uskokaa tai älkää, niin ihan länsimaalaisessa reaalimaailman historiallisissa tapahtumissa on taisteltu ja sodittu erittäin vähissä vaatteissa pelkän taljan suojaaman taikka peräti täysin ilkosilteen.



Aina välillä törmää väitteeseen tai arveluun, että keltit olisivat alasti taistelutantereella telmineet, ja tuollaisista pohdinnoista minäkin päätin tämän tekstin leipaista. Meinaan kun väite pitää paikkaansa tietyiltä osin ja tiettyyn rajaan asti. Kelteillä kun oli ennen roomalaisten tuloa aika hajanaistakin, eriävää ja ei niin kauheen yhtenäistä ja organisoitunutta soturisakkia, jotka sittemmin yhdistäytyivät ja tuli jonkinlaisia erilaisia taistelustrategioita ja joukkioita. Taistelujoukoissaan kelteillä oli skandinaavisten viikinkien berserkkien kaltainen (tai myöhemmällä ajalla vastaava muinaissuomalailessa kulttuurissa myrrysmiehet) taistelijoitten joukko. Ja ennen varsinaista järjestäytymistä ja sotilaallistumista, tämän tyyppinen oli yleisempääkin.



Jos joku ei sitä tiedä, niin kiteyttäen berserkit ajoivat itsensä maaniseen ja tai psykoottiseen raivoon ja taistelivat joko alasti ja tai pelkkään karhuntaljaan verhoutuneena. "Sana berserkki tulee mahdollisesti muinaisskandinaavisesta sanasta berserkr, joka tarkoittaa ”karhunnahkaista paitaa”. Tällä tarkoitetaan karhuntaljan käyttöä vaatteena ja siitä saatavaa raivoa ja voimaa. Jotkut berserkit myös ottivat nimen björn tai biorn eli karhu.



Toisen tulkinnan mukaan ber tulisi sanasta berr (paljas), jolloin berserk tarkoittaisi paljasihoista eli alastomana tai ilman varusteita taistelevaa miestä. Myös kuvakudokset ja muut vanhat kuvalähteet esittävät heidät kummallakin tavoin. " Kelttiläisissä muinaisuskonnoissa ja uskomuksissa ja  soturikulteissa oli myös vastaavaa eläimeksi heittäytymisen teemaa. Senkin vuoksi tuon tässä esille rinnakkain kelttisoturien, berserkkien ja myrrysmiestenkin sotakulttuuria. "Kelttisoturin varustukseen kuului yleensä rautakärkinen keihäs ja kilpi, ja joskus myös miekka, kypärä ja kelttien itse keksimä silmukkapanssaripaita. Kilvet olivat yleensä puuta ja nahkaa. Keltit taistelivat ennen Caesarin aikoja joskus jopa alastomina. Keltit käyttivät aluksi myös kahden ponin vetämiä sotavaunuja. Kelttien sodankäyntitaktiikkaan kuului tyypillisesti metelöinti ja pelottelu sekä äkilliset rynnäköt, usein humalassa. " Ja mikäs sen seksik... voimak... näyttävämp.. pelottavampi näky kuin vahvoja lihaksikkaita itsensä ihomaaleilla ja verellä värjänneitä berserkkejä, alastomia kelttiläisiä hilpeän humalaisia sotureita taikka suomalaisia myrrysmiehiä mellastamassa ja vihollista hetj alkuun pelottamassa ennen kuin varsinaiseen taistoonkaan on päästy.



Eli historiastakin aidosti tällaista alasti eläimellisesti taistelemista ja tai ennen taistelua pelottelumellastamista, löytyy muinaisesta mm. em. skandinaviasta, kelteiltä ja suomesta. Että ei muuta kuin hakemaan lisää tietoa asiasta ja kehittelemään huimia perserkki, ei ku siis berserkki -seikkailuja niitten iänikuisten haltsut ja käpsät ne mellastaa ja mekkaloi -seikkailujen sijaan. En kuitenkaan järin julkiselle paikalle suosittele live-roolipelisessiota järkkäämään. Mutta pöytäroolipeleissä toki vain mielen kuvitus önn rajana.



Pelailemisia ja hyviä perseilyjä! T. Krisse Tuominen, naisvoimanostaja, roolipelaaja, blogisti ja vannoutunut höpsismin kannattaja.

Kommentit

Suosituimpia blogeja (blogin koko ajalta)

Aappena päätti kisavuotensa komiasti Bullfarmilla!!!!

The World's First-Ever Take the Edge is out NOW!

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Kotona leppäämässä tuaas