Muutama sana Tracon Hitpoint 2023sta

 Tracon Hitpoint oli, tuli ja tempaisi yleisön mukaansa 

Kuvassa Flash-naaras, Pikachu ja Roschard seikkailemassa Tracon Hitpoint 2023ssa 

Lauantaina 04. ja 05.11. kuluvaa vuotta vietetiin jälleen kerran Tracon Hitpointia Tampereella Kalevassa TREDU - oppilaitoksella. Kyseinen vähintäänkin kolmeen kerrokseen levittäytyvä rakennus imaisi sisäänsä melkoisen lauman innokkaita nörttejä. 

Tracon Hitpoint 2023ssa oli mahdollista päästä pelaamaan supersankariminiatyyripeliäkin

Meitä oli paikalla mm. pöytä- ja live-roolipelaajia, kortti- ja lautapelaajia, konsoli- ja virtuaalipelaajia, hieman cosplayaajiakin, pelinvetäjiä, tapahtumajärjestäjiä, pressiläisiä ja näytteilleasettajia. Eli vallan monipuolisesti monenlaista harrastajaa ja harrastuksista kiinnostuneita.

Konsoli-retropelejä kelpasi ihastella ja ostaa Retrogametycoonin osastolta. Ostin Dragon Age sarjan pelejä PS3 ja Xbox 360 - konsoleilleni. Suuri kiitos erinomaisesta palvelusta 

Vielä lauantaina aamusella oli hiljaisempaa, mutta jo yhdentoista puolin toisin, väkimäärä lisääntyi tasaisesti pitkin päivää. Paikalla olikin hyvä sorina ja pulina pitkin päivää. 

Menoa ja vilskettä kolmessa kerroksessa 

Yhteensä TRACON HITPOINTissa vuonna 2023 väkeä oli huiman hulppeat 462. Kehtaan väittää, että pöytä- ja roolipelaamista ja lautapelejä painottaneelle pelitapahtumalle, tuo on erittäin kunnioitettava luku. Etenkin kun tapahtuman järjestämisessä on ollut taukoa. Onnittelut järjestäjätiimille! 

Avajaiset la 04.11. klo 10.30, olivat ilmeikkäät, informatiiviset, iloiset ja ihanat

Olen eloni aikana ehtinyt 43 vuodessa conittaa, miittailla, festaroida, jne, ja rehellisesti sanottuna Tracon Hitpoint 2023 oli kokonaisuudessaan yksi ihanimpia kokemuksiani. Suosittelin tapahtumaa etukäteen monille ja jälkikäteen suosittelen lämpimästi kokemaan Tracon Hitpointin, jos se Sinulle on suinkin mahdollista.

Osallistuvaa journalismia parhaimmillaan vai pahimmillaan? Arvon mediakorporaatiolainen pressin edustaja Leatherface / Ed Gein - cosplay-kokonaisuudessaan erittäin edustavana

Tämä julkaisu silmäis alla, ei ollut vielä varsinainen festariraporttini, vaan tiivis nöyrä selonteko tapahtuman päiväohjelmasta ja yleisistä tunnelmista. 

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeisen kuukauden ajalta

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Roolipelipäivä 8.11. Pispalan kirjastolla meni hyvin, plus tapahtumasarjan tulevaisuudesta

Joulukuussa viimeinen SuperNörttiLauantai: Pelipäivä

Gorilla Sports -tuotearvioita

Roolipelipäivä Pispalan kirjastolla la 08.11.

Lauantaina pelaamista ja monta syytä juhlia

CYBERPUNK 20.02.2020 is closing in..

Ulkoilun riemua

Kyl se kroppa tästä taas alkaa koossa pysyä ;-)

Lunkisti lautapelaillen: Hanhipeli ja Masa Matkaaja -tuplapeliboxi