Kuumeessa ollaan yhä, mutta ei se haittaa ;-)

Menee se viikko kuumeessakin! ;-)


En erityisesti rakasta eloani enkä oloani silloin, kun olen kuumeessa ja joudun vain lepäämään ja makaamaan. Mie kö tykkään liikkua ulkona, jumpata, treenata eri urheilulajeja, rehkiä rautaa renkoen ja eri lajien oheistreenausta tehden, jne..., niin se että on pakotettu makaamaan reporankana eikä pääse treenaamaan eikä kisaamaan, on miulle kamalan ahdistavaa. 


Jostain syystä tällä kertaa kuumeessa olo, vaikka tässä on mennyt kaksikin kisaa ohi, ei ole tuntunut niin pahalta kuin esim. edellisen kuumeen aikana. Mie olen jotenkin oppinut, että se ei ole(kaan) maailmanloppu, jos yhdet tai useammatkin lajitreenit jäävät väliin. Nyt olen myös oppinut sen, että mieluummin hoidan kuumeen ja flunssan pois kuin menen kisaamaan kuumeessa. Treenejä ja kisoja kyllä piisaa jos terveyttä riittää, mutta kumpaakaan ei voi tehdä, jos ei huolehdi terveydestään. Terveydestään huolehtimiseen kuuluu siis myös se, ettei treenaa eikä kisaa kipeänä.

Eilen meni ohi kuumeessa Sipoon kädenvääntömestaruus ja tänään menee Tatu Avola Memorial -kilpailut Bullfarmilla ohi, sillä kuumeessa ei todellakaan kumpaakaan lajia ole järkeä harjoittaa. Sydänlihastulehdus ja keukokuume saatika noitten toistuva kierre EI ole kiva asia.

Paljon lohduttaa myös, se että Bullfarmilla vietettävä Tatu Avola Memorial ei ainakaan katsomiskokemuksena mene ohi, sillä se on katsottavissa YouTubessa livestreamina!



Ei muuta kuin katsomaan ja fiilistelemään!

T. Krisse tai tuttavien kesken Läski Urpo Apina vaan ;-)

Kommentit

Suosituimpia blogeja (blogin koko ajalta)

Aappena päätti kisavuotensa komiasti Bullfarmilla!!!!

The World's First-Ever Take the Edge is out NOW!

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Kotona leppäämässä tuaas