Hyvää torstaita

Se on torstai taas ja toimistopäivä menneillään. Röihommiin valuttava oli siis abenan. Päivän parhaimmat hetket tod näk onpi aamutee, kahvitunti ja ruokatunti, niin kuin kasvavalla apinalla toki pitää ollakin pikku hiljaa voimailun pariin takaisin palaillessa ollakin ;-) Hih! No joo, kyä tästä hyvä päivä vielä tulloo!


Aamulla se herätyskello sai piristä kerran jo toisenkin ennen kuin sain silmäni auki ja sängystä ylös. Oli todella hitaalla käyvä, kankea, fibromyalgiakipuinen aamu ennen kuin sain itseni kammettua ulos itteni asunnosta pysäkille. Pysäkillä sekä aamun viileys että aamuaurinko virvoittivat minut.


Bussinvaihdon jälkeen satuin duunikamun kanssa samaan bussiin ja loppumatka menikin jouten jutellessa. Aamupalaverin jälkeen makoisaa Muumien rooibosteetä. Hyödynsin duunipaikan ompelukonetta ja pistin nk. lantiotukihousut kuntoon. Tämän jälkeen konetyöskentelyä, paperihommii, tulostelua yms. Aika normiohvicepäivä siis.


Duunailupäivän jälkeen sitten menen takaisin kotiluolaan The Duden (kuvissa oleva hemmo) ja oman hanin seuraan ja on meitä muitakin siellä sitten ja edistetään projekteja. Jos vaikka nikkaroisikin ennen nukkumaanmenoa. Huomenna vielä ohvicepäevvee, lauantaina nikkarointia porukalla, ja sunnuntaina aattelin lötköttää kotona sänkyssä kuin rannalle rompsahtanut mötkösaurus.



Toki tässä kuntouttavaa kylki-, lantio- ja selkä- jumppaa, meditaatiota, joogaa teen useampana päivänä, mutta aina kuin mahdollista ajattelin ottaa rennosti. Elämä on aivan liian lyhyt lyhennettäväksi lisää stressaamalla. Stressitöntä arkea kansalle! T. Krisse Tuominen.

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeisen kuukauden ajalta

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Roolipelipäivä 8.11. Pispalan kirjastolla meni hyvin, plus tapahtumasarjan tulevaisuudesta

Joulukuussa viimeinen SuperNörttiLauantai: Pelipäivä

Gorilla Sports -tuotearvioita

Roolipelipäivä Pispalan kirjastolla la 08.11.

Lauantaina pelaamista ja monta syytä juhlia

CYBERPUNK 20.02.2020 is closing in..

Ulkoilun riemua

Kyl se kroppa tästä taas alkaa koossa pysyä ;-)

Lunkisti lautapelaillen: Hanhipeli ja Masa Matkaaja -tuplapeliboxi