Elämä voittaa ja minä sen mukana

Minä rakastan elämää. Ihan oikeasti rakastan, Ei ole sarkasmia tämä tunneilmaisu. Tokihan miulla noita pännityksen hetkiä on, mutta enimmäkseen miulla on aika hyvät fiilikset. Ei vaan jaksa loputtomiin märehtiä ahdistuksessa ja pukeutua surun viittaan. Toki itken kun itkettää, mutta nauran myös kun naurattaa. Ja nauran paljon, myös maailman tragikoomisille puolille. Ja niitähän riittää ;-)

Frendut ne ovat kahmineet viimeviikkoina ja päivinä bodauksessa ja voimanostossa arvomitaleja, joista olen todella onnellinen. Samaan aikaan olen erittäin onnellinen, että yli kuuden viikon selän revähdyksen jälkeen pystyn käyttämään selkääni suht koht suurin piirtein ihan jees tavallisessa elämässä.

En vaan taivu vielä kaikkeen ja turhan raskaita asioita ei ole järkeä kantaa vielä ja jumppa on liikkuvuutta, kuntoutusta, kevyen kevyttä mummojumpan vastuskumijumppaa ja muuta sen sellaista. Tänään fyssarille ja saanen kuulla saanko aloittaa peräti 0,5 kg painavampien painovastuksien käyttämisen vaiko en.

Fiilis joka tapauksessa kuin olisin voittanut galaksien välisissä kisoissa kultaa, kun ennen selän revähdystäkin täysi painoin treenaaminen oli ollut tauolla jo jonni aekkoo. Fiilis on siis kuin lehmällä piiiitkän kylmän talven jälkeen kevätlaitumille kirmatessa. JEA POI WAU, pau pau pa!!!!! Että ei muuta kuin iloiset jumpat ja elot teillekin! T. Krisse Tuominen.