Kävijälaskuri

perjantai 28. syyskuuta 2018

Fenix-Abena taas uuteen nousuun lentää

Tervehdys oi rakas blogimaailman julkinen päiväkirjani! Tervehdys rakas blogini lukija! Tervehdys blogger.com ja blogit.fi -palvelut ja palvelimet että pidätte mukavasti syvyyksissänne meikäaabbenan höpsististä blogia. Ja kiitoksia aivot, kädet, silmät, somet, jne., että toimitte yhdessä ja erikseen niin mainiosti että pystyn kirjoittamaan tekstiä blogiini, ja ylipäätään toimimaan elämässäni.



Kiitoksia selkä, polvet, nilkka, jne. että olette taas kuntoutuneet niin mukavasti, että kannatte minun painoni, kuljetatte minua eteenpäin ja mahdollistatte jumppaamisen ja nyt jo jonkinlaisen miedon voimailemisen. Kiitoksia Luoja, ystävät, maailmankaikkeus kaikesta! <3 Pus, nös, hal ja paij! <3




Keskiviikkona tuli mm. tehtyä etänä paperihommia, järjesteltyä kämppää, roudittua tavaraa, palaveerattua, ja käytyä hanin kanssa Vapriikissa sekä Pelimuseossa että Roolipelinäyttelyssä. Roolipelinäyttelyssä oli paljon tuttuja pelejä -80- ja -90-luvuilta ja tältä vuosituhannelta ja -kymmeneltäkin, mutta myös paljon uusia tuttavuuksiakin. Kehtaan siis väittää, että tämä näyttely varmasti antaa paljon sekä täysin ummikolle kuin veteraanillekin.



Näyttelytilassa oli pelimateriaalia esillä monin tavoin aseteltuna, potretteja pelaajista, pelisuunnittelijoista ja pelikauppiaista yms., asiaa ja materiaalia pelitapahtumista, pelisuunnittelijoista, pelilehdistä, ja paljon materiaalia vapaasti luettavana ja pelattavana.



Tilassa oli oikein pitkä pöytä ja jykeviä tuoleja sitä varten, että lokoisa peleihin tutustuminen tai pelisessioitten vetäminen tilassa olisi mahdollista. Hyvä näyttely ja mainio lisä Vapriikkiin sen tarjonnan lisäksi mitä jo Pelimuseo tarjoaa. Hatunnosto näyttelynkokoajille ja Pelimuseon ja Vapriikin väelle!


Torstaina tuli käytyä ohvicehommissa ja kuvattua, kävelymatkalla duunailuun, ylläoleva video. Duunissa paperihommia ja lisää paperihommia, infon etsintää ja jakamista, kuvankäsittelyä, projektikeskusteluita, kirjoittamista, ja sit kodin sijaan kohti varastohommia. Varastohommista nikkaroimaan ja sitten vasta kotiin lötväämään hanin kainaloon.



Ei ole tullut useampaan päivään käytyä vaa'alla. Painoviisari pysähtyi digitaalinäytöllä kohtaan 89,0 kg. Hywä paino hyvässä kropassa. Eli alle 90 kg yhä ollaan, vaikkei vaakalla rampattaiskaan alwariinsa.... <3



Tänään olen saanut sovittua ensiviikolle aikatauluja sekä palaveerauksille, paperihommille, roudaamisille että nikkaroinneille. Kiire viikko tulee ensiviikosta.... mutta ei parane valittaa, kun tekemistä on. Etenkään kun tekeminen on vielä mielekästä.



Jos tänään vielä jaksaisi tiski- ja pyykkihommia tehdä, jatkaa kirjoitus- ja piirtämisprojekteja, ja vaikka penkata, niin olisin ollut oikein aikaansaapa. Hyviä viikonalkuja teille kaikille! T. Krisse Tuominen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti