Hyvvee lauantaagia kaegel kansale!!!

Tänään mennään tuaas salille AappenaWoimaZen -jumpparyhmällämme. Olkoon zen niin ryhmämme kanssa kuin myös teidän keskuudessanne.

Aappena sannoo pus, kera uuvven hivustyylinsä


Viimesunnuntaina tuli käytyä salilla tekemässä peruskuntoa, torstaina penkkipunnersimme aappenazenwoimasakillamme iloisesti, ja muutoin on menty hyötyliikunnalla, joogalla, aerobisella, meditoinnilla, venyttelyllä ja kotijumpalla.

Huba haba hop


Torstaina kokeilin tavanomaisesta tyylistäni poikkeavaa tapaa penkkipunnertaa. 80 kg kulki, etenkin rinnalta lähtiessä, kevyemmin kuin varmaan koskaan. 85 kg hyytyi kahdesti, mutta jäi vain vähän vajaaksi. Maaliskuussa olevien fpo iloinen härkä raw penkkipunnerruskisoihin treenaaminen on siis jo alkanut.
Nameti nam



Ennen Iloista Härkää on kuitenkin la 18.11. Nääshallin penkkikarhujen penkipunnerruskisat, joissa tietenkin aiomme kisata Tiim Aappenan väellä ja voimin. Vuoteni 2017 huipentuu su 10.12. Tatu Avola Memorial -kilpailuun, jossa osallistun varusteilla kolmen lajin voimanostokisaan..

Habatiti hop!!



Nyt on lauantai ja mutustelen ruokaa, jotta jaksan treenata treenuset kunnialla alusta loppuun. Mie en ole vannoutunut ravintolisien ystävä, joten ruuoalla enimmäkseen mennään jälleen. Moikataan kö nähhään! T. Krisse.

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeisen kuukauden ajalta

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Roolipelipäivä 8.11. Pispalan kirjastolla meni hyvin, plus tapahtumasarjan tulevaisuudesta

Joulukuussa viimeinen SuperNörttiLauantai: Pelipäivä

Gorilla Sports -tuotearvioita

Roolipelipäivä Pispalan kirjastolla la 08.11.

Lauantaina pelaamista ja monta syytä juhlia

CYBERPUNK 20.02.2020 is closing in..

Ulkoilun riemua

Kyl se kroppa tästä taas alkaa koossa pysyä ;-)

Lunkisti lautapelaillen: Hanhipeli ja Masa Matkaaja -tuplapeliboxi