Keskiviikkona sitä ja tätä

Kivaa keskiviikkoa

Tänään sain nukuttua ihan jees. Aamulla vaan kamala tokkura silti. Maa kutsui päätä muttei masto ottanu oikein signaslia kupolissa vastaan. Sain silti aamutoimet tehtyä, vaatteet päälle ja lähikaupassa käytyä.

Hieman brunssia ja Mäxin Pepee naamaan. Sitten pyöräkellariin. Vitutuksen voimalla pyörälä Jounan kanssa Taysiin. Fillarit parkkiin pääoven lähelle.

Mielialaa kohensi se että puolet juuri sen alueen pinta-alasta oli kynnetty ja aidattu ja telineitä ei ollut. No, pysy se pyörä sentään vastaanottoaikojen verran niin ettei sitä kukaan pöllinyt tai siirrellyt. 

Sisätautipoli löytyi kivasti nyt kun olen oppinut kulkemaan nykyisissä Taysin sokkeloissa.  Eka käytiin hoitsulla, sitten lääkärillä ja lopuksi vielä hoitajalla.

 Lopputulemaksi sain analyysin viimesimmästä labratulossetistä, diabeteshoitotuotteita, tarvikenoutolapun tarvikepalveluun, reseptin korotuksen kolesterolilääkkeeseen, ja tiedon siitä että vuoden päästä sitten kontrollikäyntiä luvassa terveyskeskuksessa. 

Eli diabeteshoito sitten siirtyy paikallisen terveyskeskuksen hoteisiin. Ahhh, en malta odottaakaan vuotta saadakseni puoskarointia. Suoraan sanottun, asiani hoitumiset ovat aina ihan eri luokkaa kun on kyse erityisyksiköstä eikä terveyskeskuksesta. Odotan kaikkia ihania vittuiluja mitä Hatanpäällä tuppaa tulemaan. Nam.

Lekurilta Taysin Subiin ja Subista fillaroiden Kalevan Prismaan. Kukkia ostimme kesäpihalta haudoille viemistä varten. Lisäksi poikkesimme ruokakaupassa ostamassa ruokaa. Ostin mie yhden pikkupurkin sokeritonta energiajuomaakin. 

Prismasta poljimme kotio kasseinemme. Ei ainakaan satanut. Kotona tässä blogitan. Huomenna on taas seuraava omanlaisensa päivä.

Kauniita päiviä! 

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeisen kuukauden ajalta

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Roolipelipäivä 8.11. Pispalan kirjastolla meni hyvin, plus tapahtumasarjan tulevaisuudesta

Joulukuussa viimeinen SuperNörttiLauantai: Pelipäivä

Gorilla Sports -tuotearvioita

Roolipelipäivä Pispalan kirjastolla la 08.11.

Lauantaina pelaamista ja monta syytä juhlia

CYBERPUNK 20.02.2020 is closing in..

Ulkoilun riemua

Kyl se kroppa tästä taas alkaa koossa pysyä ;-)

Lunkisti lautapelaillen: Hanhipeli ja Masa Matkaaja -tuplapeliboxi