Neljän suora niin että napsahtaa

Jotkut tekee hattutemppuja, minä neljän suoria

Eilen olin sitten oikein hurjista hurjin. 👸 Tein sitten sellaisen tempun, että julkaisin eilen keskiviikkona 29.6. peräti neljä eri blogitekstiä saman päivän aikana. 💁 Olisi noita ollut enemmänkin julkaistavaksi, mutta minusta neljä on hyvä luku. 🙋

Luvulla neljä saa sitä paitsi mukavasti oikein kivan otsikonkin käytettäväksi. Varsinkin kun tykkään erittäin paljon neljän suora -pelistä. Tai quat(t)rosta. Tai miksikä sitä kulloinkin kutsutaan. Mainio kynä ja paperi-, lauta- ja pöytäpeli kaiken kaikkiaan. On sitä tullut pelattua netissä ja konsolillakin. Simppeli idea, muttei ollenkaan helppoa voittaa. 

Voiton hetkellä onkin sitten syystäkin hyvä hurmoksellinen fiilis. Ja kunnon väännön kun saa hyvän vastuksen kanssa aikaiseksi, niin tiukasta tasapelistäkin tulee hyvä mieli. Yleensä kummallekin. Ja minusta on kivaa, että pelistä on eri versioita missä on erilaisia alustoja mihin nappulat pujotetaan. Tai paperilla pelatessa, ruudukoita mihin omat pallurat piirrellään. 

Erilaisilla ruudukoilla pelaaminen tuo mukavaa vaihtelua ja tasottaa peliä, kun erikokoisilla ruudukoilla voittaakseen pitää käyttää erilaisia voittostrategioita. Osaan on nk. "varma voitto" jos saa asettaa aloituksen ja tietää mitä tekee. Osassa, nk. varmaa voittoa ei "täydellisesti pelatessakaan" ole. Minusta on ainakin mukavampi pelata, kun on mahdollisuus hävitä tai päätyä toistuvasti tasapeliin. Jatkuva voittoputki ei vaan ole minun kupponen tsaikkaa.


Hyviä neljän rivejä teillekin!



Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeisen kuukauden ajalta

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Roolipelipäivä 8.11. Pispalan kirjastolla meni hyvin, plus tapahtumasarjan tulevaisuudesta

Joulukuussa viimeinen SuperNörttiLauantai: Pelipäivä

Gorilla Sports -tuotearvioita

Roolipelipäivä Pispalan kirjastolla la 08.11.

Lauantaina pelaamista ja monta syytä juhlia

CYBERPUNK 20.02.2020 is closing in..

Ulkoilun riemua

Kyl se kroppa tästä taas alkaa koossa pysyä ;-)

Lunkisti lautapelaillen: Hanhipeli ja Masa Matkaaja -tuplapeliboxi