Manse Pridessa muikeana menossa

 

Moro Mansesta Manse Priden jälkitunnelmissa

Tänään lauantaina Manse Pride huipentui kulkueeseen ja puistojuhlaan. Kulkueesen tulossa oleva poppoo kokoontui Koskipuistoon.

TURREJA TULI NÄHTYÄ. KIITOS KUN SAI KUVATA

Oswald oli kamunsa kanssa hyvissä ajoin. Miekin saavuin, mukavasti bussista sateen saatellessa minut ennen kokoontumisajan alkamista. Sade onneksi lopahti nopeasti ja aurinko kuivas satehen. 

Muutenkin päädyin mukavien ihmisten seuraan, Marjua tuli nähtyä ja ennen kulkueen ryhmittäytymistä ja monia muitakin. Jounakin saapui seuraamme ennen kulkueen alkua. 

Kulkue lähti ajoissa ja kamuja liittyi mukaan matkalla, kuten Minna, ja kulkueen saavuttua tuli nähtyä paljon tuttuja lisää, kuten mainio Simo. 

Levittäydyimme vilteille varjoon ja oli kivaa kun olimme pian punkkien ja sukipuoliqueerväen välissä. Sopi meidän sakille. 


Tuli nähtyä jälleen Yvetteä ja Eskelinen tuli paikalle myös. Tuli käytyä eri kojuilla ja seurattua vähän ohjelmaakin. Vessoissa oli varaa valita. Hyvä niin. 


Tuli saatua infoa eri vetoomuksista ja hankkeista. Paljon hyviä keskusteluja oli niin tuttujen kuin tuntemattomien kanssa. 


Hauskaa oli mutta kotio piti lähteä kun ohjelmakin loppu ja kaikkea tehtävänä lauantaina ja sunnuntaina. 


Harvoin on tullut näin paljon naurettua. Kivaa oli ja ensivuonna kenties uudelleen.


Iloista kesää teille kaikille 

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeisen kuukauden ajalta

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Roolipelipäivä 8.11. Pispalan kirjastolla meni hyvin, plus tapahtumasarjan tulevaisuudesta

Joulukuussa viimeinen SuperNörttiLauantai: Pelipäivä

Gorilla Sports -tuotearvioita

Roolipelipäivä Pispalan kirjastolla la 08.11.

Lauantaina pelaamista ja monta syytä juhlia

CYBERPUNK 20.02.2020 is closing in..

Ulkoilun riemua

Kyl se kroppa tästä taas alkaa koossa pysyä ;-)

Lunkisti lautapelaillen: Hanhipeli ja Masa Matkaaja -tuplapeliboxi