Kävijälaskuri

lauantai 31. lokakuuta 2015

Musiikkihaasteen 6. pvä seitsemästä

Melekein viikko sitten Blogistanikin tuttu Susu se otti ja haastoi miut seittemän päivän musiikkivideohaasteeseen ja tässä omanlaiseni kuudennen päevän blogautus!


Tietenkin Läskin Urpon Apinan Vitnessii, Vätnessii ja Vilosofiaa -blogissani pittee näkyä bloggausten teemoissa blogin teemat, joten linkitän siis jo kuudennen kerran musiikkivideosettiä missä urheilu, kuntoilu ja muu reippailu yms. näkkyypi ja kuuluupi kuvassa.

Tällä kertaa en ole valinnut mitään tiettyä yksittäistä artistia, jolta olen valinnut useita piisejä katseltavaksenne, vaan päätin ihan vaihtelun ja huvin vuoksi tehdä tällä kertaa toisin. Tarjolla ei ole mitään tiettyä artistia, vaan tietty samanhenkisyys mudavideoissa, eli se että videossa tanssiryhmä tahi artisti ihan itse vetää jotain sangen erikoisen oloista jumppaliikesarjan ja tanssin välimuotoa. On se sporttisuus, liikunallisuus ja senkaltainen urheilullisuus meinaan ollut joskus kova sana myös musavideoissa.

Ilmiselvä videokavalkaadin aloittajavideo on thö öne änd öynli Dannyn ja Armin jumppavideo (Tahdon olla Sulle hyvin hellä)!!! On se vaan kamalan ihana ja ihanan kamala!




Gregorius kaikille tutulla Y.M.C.A. -kappaleellaan liikkuu vallan spurttisporttisesti iiiihunissa sporttivaatteissaan ja taustalla vasta hurja meno onkin. Ei muuta kuin jumppamaan vaan mukana!



NMKYssä on varmasti monenlaisia harrasteita kuten varmaankin hanurinsoittoa ja muitakin kikkoja siellä varmaan oppii, joten seruaavaksi tietenkin Kikka ja Tartu tiukasti hanuriin, joka tarjoilee verkkokalvoillenne melkoisen sporttitanssuun, huhhuh! Lisäksi tarjolla myös hieman lihaksikkaampaakin raamia, joka sopii Kikan videoon kuin nenä piäähän, tai sormi johonnii jännään paekkaan!




 Hanuria ja ihmeellistä liikunnallista kikkailua myös seuraavassa peruutuspeiliin tuiottelukappaleessa mikä ylsi vallan Euroviisuja muaailmalle edustamaan. Ja oih ja voih, kuinka tanssijat pomppivat, pyörivät, punnertavat ja muuten vuaan vetvuavat ja vätvyävät. Se oli sitä ysärin uutta ihanaa eurooppalaista tuulahdusta!



 Yhdekskytluku oli siitä mainiota aikaa, että eurodänset, reivit ja makaronieurohumppahölkkäpiisit muotokielineen tarttuivat myös suomalaisten rokkareitten mieliin ja päätyivät villeinä tansseina myös lahtelaisten rokujen videolle.

 Tehosekoitin-yhtyeen "Joku kuten minä" on nykyään moderni jonnisortin rokkiklassikko ja Jyrkiä aikoinaan katsoneet menneen ajan tulevaisuuden toivot varmasti muistavat, kuten siis iältäni minäkin, ihunat tanssimuuvsit tältä ikimuistoiselta gruuvaavalta videolta.



Villiä tanssinhurmaa todellakin. WAU! Ja jos rokkibändikin osasi hetkuttaa lantiota ja laittaa mimmit joraamaan, niin ysärin puolivälin tanssivat poikbändit vasta osasivatkin tämän taidon. Taidonnäytteenä toimikoon alan kotimainen kärkinimi XL 5 Kaunis peto -piisillään.



On se vaan komeaa kun nuoriso osaa tansiaa ja vilautella, ööö... lihaksiaan. Upeaa ja mahtavaa, ja ennen kaikkea, erittäin tanssittavaa.

Tuli niin hiki jo tanssiessa, että eiköhän jätetä seuraavat videot seuraavaan bloggaukseen ;)


Erittäin liikuvaisia Halloween-kekreilyjä, jumppailuja ja tanssimishetkiä teille armaille lukijoille!


Yours truly,

Läski Urpo Apina aka Krisse Chrissie Heart Sydän,
kuntoilija henkeen ja vereen, ysärimusaentusiasti, bloggari, vloggari ja muusikko itekin ;-)