Taidetta ja urheilua



Tervehdys arvon lukijat! Tällä viikolla keskityn urheilun osalta lepoon, aerobiseen treeniin ja lihashuoltoon, sillä sunnuntaina pidämme helmikuun kisojen kaltaisesti leikkimieliset urheilukisat. Urheilun sijasta sunnuntaihin vietän paremminkin taiteen maailmasa.



Olen viimeviikkoina maalannut tauluja ja tällä viikolla jatkan loppuviikosta kesken jäänyttä teosta. Keskeneräisiä sarjakuvia jatkan myös. Katson myös erittäin laadukkaita taide-elokuvia eli nollaan aivojani b-elokuvien parissa.


Tasokaitten elokuvakokemusten lisäksi mie tulen olemaan tällä viikolla musiikin ja museoidun taiteen äärellä.Vehnisfestareita vietetään pe 18.5. klo 11-14 jo toista kertaa Autismisäätiön Tampereen Jankan toimipisteellä Vehnämyllyn tiloissa ja alueella. Esiintymässä mm. mie eli Krisse "Sydän" Tuominen, Puuwilla-orkesteri ja La Strada.Soiton ja laulun lisäksi myös juonnan tapahtuman. Jeee!!! <3



Lauantaiseen iltaan kuuluu perinteisesti Museoitten yö, jossa ajattelin nautiskella Ransun ja Muumien äärellä. Ja muun korkeakulttuurin äärellä mitä ohjelmassa tänä vuonna onkaan.


Tiim Aappenan ja aappenatuttujen kanssa pidetään su 20.5. pienimuotoiset korvikkeet waffailuskabojen muodossa Nääshallin penkkikarhujen Yleensä keväisin pidettäville penkkikisoille. Osallistujia näemma, jos ei nyt ympäri Suomea, niin ainakin ympäri Tamperetta. Hyvä myö!


En mie kuntoilua unoha, ny o vaa kevyempi ja rennompi viikko vaihtelun vuoksi. Hyvvwe kesää lukijoillekin! T. Krisse.

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeisen kuukauden ajalta

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Roolipelipäivä 8.11. Pispalan kirjastolla meni hyvin, plus tapahtumasarjan tulevaisuudesta

Joulukuussa viimeinen SuperNörttiLauantai: Pelipäivä

Gorilla Sports -tuotearvioita

Roolipelipäivä Pispalan kirjastolla la 08.11.

Lauantaina pelaamista ja monta syytä juhlia

CYBERPUNK 20.02.2020 is closing in..

Ulkoilun riemua

Kyl se kroppa tästä taas alkaa koossa pysyä ;-)

Lunkisti lautapelaillen: Hanhipeli ja Masa Matkaaja -tuplapeliboxi