Kohti loppuvuoden rientoja

Yli kaksi viikkoa selän revähdyksestä ja kyljen venäytyksestä. Viikko siitä kun nilkka ärtyi ja samana iltana polvi muljahti. Ja neljäs päivän viime-viikon torstaina iskeneen vahtaflunssakuumeilussa. Onneksi vahta alkaa rauhoittua. Kuumetta on yhä. Tervehtyminen ensiviikon SM-kisoihin käytännössä mahdotonta. Noihin kisoihin tullu treenattua pitkin vuotta niin harmittaahan tuo. Mutta kisoi menee ja tulee, mutta terveyttä ei ole haaskattavaksi.


Tämä aamupäivänä muuten painoni kymmenen jälkeen oli 104,2 kg ja 103,5  kg vielä kahdentoista jälkeenkin.  Voi voi kun olenkaan kuihtummaan ihteni piäästänyt. Tuolla vahtalunssalla lienee osuutta asiaan. Ei järin kivaa.



Raskaita tälläiset viikot kun on monella tapaa rikki ja kipeä, mutta toisaalta ihana ku on onnellinen vaikka siitä että jaksaa ja pystyy tehdä ihtelleen ruokaa, pystyy vähentämään kipulääkitystä ja selkä ei särkyile kaiken aikaa koko ajan.  Oi onnea ja autuutta. Ei, en ole sarkastinen.



Ollut mukavaa, kun lima alkanut irrota ja kurkkukipukin helpottaa ja ruokahalukin alkanut palata.  Kiva toipilaspäivä. Kyä tää tästä taas.  Kauhea väsy päällä vaan. Mutta kyllä sitä taas virkistyy kun olo kohenee. TERVEHTYVÄÄ TIISTAITA VIETÄN JA HYVÄÄ TIISTAI-iltaa toivotan. T. Krisse Tuominen.

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeisen kuukauden ajalta

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Roolipelipäivä 8.11. Pispalan kirjastolla meni hyvin, plus tapahtumasarjan tulevaisuudesta

Joulukuussa viimeinen SuperNörttiLauantai: Pelipäivä

Gorilla Sports -tuotearvioita

Roolipelipäivä Pispalan kirjastolla la 08.11.

Lauantaina pelaamista ja monta syytä juhlia

CYBERPUNK 20.02.2020 is closing in..

Ulkoilun riemua

Kyl se kroppa tästä taas alkaa koossa pysyä ;-)

Lunkisti lautapelaillen: Hanhipeli ja Masa Matkaaja -tuplapeliboxi