Kävijälaskuri

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Museoreissulla

Frenduni Maija vasemmalla seisoen, ja mie joulutukki-noitakunkuttarena valtaistuimellani oikealla

Tännään aappena otti lungisti hanin kanssa ja sunnisti ilitapäevällä bussipysäkille, astui bussiin, astui bussista ja vaappui kävelysauvojen kera Vapriikkiin. Vapriikissa kiertelimme hanin kanssa useita näyttelyitä Vapriikin eri näyttelytiloissa ja näyttelyissä. Mukavaa oli, tuttuihinkin törmättiin.



Aloitimme näyttelykierroksemme Postimuseosta, missä ihastelin jälleen kerran perusnäyttelyn postitorppia ja postinkantajien hienoja historiallisia asuja, jonka jälkeen menimme Postimuseon 2. kerrokseen nautiskelemaan Marjaliisa Pitkärannan postikorteista tehtyä jouluista näyttelyä.



Näyttelyssä oli esillä aivan uskomaton määrä ihania Pitkärannan kauniita postikortteja, kauniisti koristeltu joulukuusi, ja oli useita paikkoja missä oli mahdollista pukeutua tontuksi ja ottaa itsestään iloisia kuvia. Tätä mahdollisuutta luonnollisesti hyödynnettiin, koska pitäähän tonttuapinan laittautua joulutukkiluukissaan vallan joulutukkimuoriksi ja tontuksi.



Tykkeen kovasti Marjaliisa Pitkärannan piirrosjäljestä, jossa on jotain hyvin omintakeista, elämänmakuista, iloista, riemukasta ja elossa tsemppaavaa. Tykkeen myös siitä kö hahmot eivät ole ällämakean siloiteltuja, vaan ihmisennäköiisiä, kókoisia ja muotoisia. On maatalon emäntiä, vanhan ajan postisuhareita ja muuta tavallista kansaa. Samaistumispintaa on siis paljon.



Postikorttinäyttelyistä siirryimme saman kerroksen joululehtinäyttelyyn, jossa oli suurelta aikaväliltä useitten joululehtien kansikuvia näytillä. Kaikki olivat joululehtien kansia, mutta tyylillinen kirjo oli yllättävän laaja. On söpöä, nättiä, groteskia, rumaa, propagandistista ja rivoakin. Enkelikasvoisia lapsosia, hakaristeja, avaruusrakettia, naisurheilijaa, maalaismaisemia, vain muutamia kuva-aiheita mainitakseni.




Joululehtien kansinäyttelystä jatkoimme sulavasti samassa kerroksessa sijaitsevaan  Suomen Pelimuseoon, jossa pysyväisnäyttelyitten ja pelikoneitten ja lautapelien ohella oli esillä viimeisiä päiviään Disk Covers - C-64 ja demoskenen disketinkannet -näyttely (12.10.2018-06.01.2019). Näyttelyssä oli esillä vallan monentyyppisiä demolevyjen kansia sähköisessä muodossa, paperisessa muodossa seinillä ja pöydillä, ja kansioissa selattavana.



Materiaalia oli pieneen tilaan saatu niin paljon esille, että tuli peräti tieto- ja grafiikkaähky, vaikka osa materiaalista olikin jo valmiiksi aivosoluissani kummittelemassa. Mieleeni kummittelemaan, positiivisesti, jäi myös vitriiniin aseteltu erilaisista pelien disketeistä, kansista, tietokonenäppäimistöistä, diskettiboxeista yms. koottu dioraama, joka toi vallan paljon muistoja mieleen niiltä vuosilta kuin pikkuisesta parikymppiseksi jaksoi nörttäillä nörttien kera demo- ja tietsikkanörttimaailmassa.



Muistojen sopukoista tuli taaperrettua pelimuseon arcade-tilaan missä voi pelata hyvää valikoimaa erilaisia pelikoneita. Off Roadia tuli edelliskerralla hurjasteltua hanin kanssa. Sillä aikaa kun kultani päästeli menemään laskettelusimulaattorilla, minä pelasin flippereitä niimmaanperusteellisesti.  Twilight Zone -flipperin kohdalla oli ihan pakko jo nostalgiamielessä ottaa poseerauskuva. Tuo peli kun on yksi kaikkien aikojen flipperisuosikeistani.



Pelimuseolta paarustimme Vapriikin Galleriaan, jossa esillä on Roolipelinäyttely. Siellä tullut käytyä ennenkin, mutta jokin minua sinne veti juuri nyt. Ja siellä ihan perällä nurkassa missä en yleensä luuhaa, olikin frendini vuosien takaa. Voih ja oih! Hienoa tappa vanha tuttu, etennii ku ee kanneta kameleita eekä kannuunaa laenkaan!



Puhuimme luontevasti hänen, haninsa, ja miun hanini kanssa niitä näitä. Muunmuassa Aseistetut Machonaiset -roolipelistä, virtuaalipelaamisesta (esim. Lohikäärmepuu -roolipeliin osallistuttiin soittamalla puhelimella radioon), Dungeon & Dragonsin nykysuosiosta, vuosien kulkua ja ajan juoksua pähkäilimme ja selailimme esillä olevia pelejä ja opaskirjoja, joista myös löytyi jutustelua. Opiskeluista, töistä ja perheasioista myös jubasimme. Muuttoja tässä itse kukin on muutaman tehnyt sitten viime näkemän.



Pelimuseosta könysimme luonnontieteelliseen museoon, jossa onkin paljon katsottavaa, kuunneltavaa ja koettavaa. Selkeästikin osattu ottaa kohdeyleisönä toimivat perheet ja luontohörhöt huomioon. Kiva kun sai oikein kehoitettuna ryömiä onton puunrungon lävitse, sukeltaa näyttelytilaan rakennettuun Tammerkoskeen pehmokalojen sekaan, ja muutoin vain tutkailla ympäristöään tarkkaillen ja näyttelyyn sen osana aktiivisesti osallistuen. Mukavaa tuollainen.



Luonnontieteellisesti museosta laskeuduimme hissillä alas kivimuseoon, josta lyhyen tutkailen jälkeen siirryimme 1918 -näyttelyyn, joka on erittäin vaikuttava ja hyvin koottu näyttely Suomen kyseisestä aikakaudesta. On dokumentteja, monenlaista arkistomateriaalia, veistoksia, dioraamoja, ääntä ja liikkuva kuvaa. Erittäin vaikuttava ja sieluun käyvä näyttely. Toistamiseen tuon katsoimme ja yhä löytyi uutta koettavaa.



1918 -museosta menin rollikkahistoria-dösään joka on vakinäyttelynä Vapriikissa. Vanhassa autossa voipi hengailla ja katsoa dokumenttia. Yksi lempipaikoistani Vapriikissa. Bussista naulakon kautta kävelimme koskipuistoon bussipysäkille, bussiin ja kotio. Kotona hengailua, safkan tekoa, lepoa, venytyksiä ja hani paistoi plätyi joita vetelin vattuhillon kanssa. Om nom nom. Kyä elo on hienoa, kun sen ottaa iisisti. Hyvvee uudenvuoden aikaa teillekin! T. Krisse Tuominen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti