Lyhyitä hajatuksia roolipeleistä: Säännöistä, pelisysteemeistä ja semmottisista
Sääntömekaniikan vai pelin ehdoilla?
Ite olen ollut jo pitemmän aikaa hyyyvin avoin erilaisille peleille, pelimekaniikoille, pelitavoille ja pelimaailmoille. Roolipelaamista rakastan juuri sen vuoksi, kun ei ole eikä voi olla olemassa vain yhtä (Oikeaa) roolipeliä tai -pelaamista. On valtava, lonkeroitunut, elävä, muuttuva, evolvoituva roolipelaaminen sen eri tapoineen ja sillä on oma evoluutionsa, joka jaksaa pulputtaa kaiken aikaa uusia variaatioitansa.
Olen pelannut ja pelaan nopattomia tai jopa nk. säännöttömiä (lue: erittäin vapaamuotoisia) roolipelejä, roolileikkejä, seikkailupelejä ja tarinankerrontapelejä, joissa asiat ratkeavat aikalailla luovasti eläytymisen, ongelmanratkaisun ja näyttelemisen metodein eikä noppia paiskomalla. Ja kuten arvata saattaa pelaamisensa ja pelinjohtamisensakin jo -80-luvulla aloittaneena, olen lisäksi pelannut ja pelauttanut hele paljon erittäin monimutkaisia sääntökokonaisuuksia omaavia roolipelejä. Plus kaikkea siltä väliltä.
Varsinkin viimevuosikymmeninä minulle ei ole ollut niinkään olennaista se millä systeemillä, mekaniikalla tai millä pelillä pelataan, vaan se millaisissa maailmoissa, ympäristöisä, kampanjoissa ja tarinoissa seikkaillaan. Tarvittaessa pelimekaniikka on muuttunut tavalla tai toisella sessiosta toiseen. Kunhan se mekaniikka tukee tarinaa ja mieluiten tuo siihen jotain mielenkiintoista lisää. Ja tämä on erinäisillä peliporukoilla otettu hyvin vastaan, kun on voitu pelata erilaisilla tavoilla ja eri mekaniikoilla jopa saman pitkän peli-session aikana.
Voi kuulostaa vähän sekavalta ulkopuolelta aatellen varmaan, mutta kun asioista puhuu ja kyselee etukäteen, voi vallan sujuvasti kokeilla ja toteuttaa kaikkea mikä monipuolistaa pelikokemusta. Esimerkiksi, jos pelataan puhdasta high fantasiaa, jossa ei ole kauhusääntöjä eikä mielenterveyssääntöjä, niin hyödyntää poikkeuksellisesti jotain simppeliä ja selkeää mielenterveyssysteemiä mielenjärkkymisheittoineen niissä poikkeuksellisissa sessioissa tai kohtauksissa, jossa on kauhua joka ravistaa mahdollisesti hahmojen mieltä. Näin ollen on taattua, että kauhuelementeillä on takuuvarmasti vaikutuksia hahmoissa (ja pelimaailman ympäristössä), joka samalla myös rikastaa seikkailun tarinaa.
Myöskin mystisen seikkailun rikastaminen pelin ja seikkailun maailmaan sopivilla tarinankerrontakorteilla, initaatiovuorojen ratkaiseminen tuolileikeillä, Tarot-korttien käyttö pelin tarinan kuljettamisessa plus ihka oikeilla Tarot-korteilla tehdyt Tarot-luennat pelaajahahmoille on tullut toteutettua, vaikka ite pelin tai valmisseikkailun systeemissä ja mekaniikassa ei olisi mitään noita sisäänrakennettuna.
Pitkää tikkua on vedetty myös pelipöydässä silloin, kun dramaattisessa tilanteessa pelihahmot ovat päätyneet ratkaisemaan tikun vedolla sen kuka joutuu jäämään viivyttämään päälle pyöryvää takaa-ajajien sakkia, muitten karauttaessa eteenpäin. Pelikortteja on käytetty ratkaisumekaniikkana dramaattisissa tilanteissa uhkapeli- ja villin lännen seikkailuissa.
Ylipäätään koen, että tarinaa eteenpäin kuljettavat ja tunnelmaa rikastavat propsit ja pelin sisäiset pelitkin ovat parempi ratkaisu kuin jokin pelin oma sääntöosuus joka ei toimi tai hidastaa pelaamisen suhteettoman hankalaksi sääntökirjakahlailun ja loputtoman noppameren kuohunnan anti-juhlaksi.
Etenkin one shotit tai jollain tapaa poikkeukselliset seikkailut tai kohtaukset ovat osoittautuneet parhaimmiksi kohdiksi kokeilla jotain mahdollisesti obskuuriakin sääntöä, ratkaisutapaa tai muuta sellaista, joka voi tuoda peliin jotain kaivattua muotoa, tyyliä ja esim. selkeyttä tai nopeutta muutoin vaikeasti peliteknisesti ratkaistaviin seikkailutilanteisiin.
Loppujen lopuksi tiivistäen: olennaisinta on pelata, seikkailla ja eläytyä ja kokea ja tehdä sitä monin eri tavoin, eikä se millä lisenssi- tai kotikutois-systeemillä mennään. Pelaaminen kuitenkin olisi hyvä olla kivaa yhdessä vietettyä aikaa ja porukkansa näköistä ajanvietettä ja elämysviihdettä.
Kommentit
Lähetä kommentti