Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2023.

Monenmoista seikkailullista ja roolipelillistä pelaamista tässäkin postauksessa

Kuva
Silmiesi alla oleva teksti on osa jatkumoa. Alkoi  tästä . Jatkui  täällä ,  täällä  ja  täällä . Jatkui aina vain  täällä  ja täälläkin . Sama homma jatkuu  tässäkin tekstissä. Lisäjatkoa työn alla jo tuotantolinjalla. Tulevaisuusryminää Kuten edellisessä tekstissäni tuli kertoiltua,  pelasimme hiljattain Free Leaguen tekemää Alien RPG:tä yhden istunnon pelinä. Homma oli juuri sitä mitä pitikin. Sinemaattista, nopeaa, hurjaa, jännää, hieman pelottavaa, ja ennen kaikkea kivaa pelata. Tuosta pelistä sanailen todennäköisesti lisää jatkossakin.    " TERMINATOR RPG Quickstart is full of hot and blazing action Tällä kertaa käsittelyssä on toisen legendaarisen elokuva-saagan pikasäännöt. Mulgaisun alla siis on  TERMINATOR RPG Quickstart . Kuvassa yllä tallennettuna tilanne, kun olin juuri hankkinut pelin Fantasiapeleistä ja olin siitä niin haltioissani, että luin sitä vessareissuillakin. Pelin perusysteemi vaikuttaa mukavan selkeältä ja tehokkaalta, mutta riittävän monipuoliselta ja m

Elokuvallista kaikenlaista seikkailu- ja roolipelaamista

Kuva
Tämä teksti silmäis edessä on osa pitkäksi paisumaisillaan olevaa villin pulppuavaa jatkumoa. Alkoi  tästä . Jatkui  täällä ,  täällä  ja  täällä . Jatkui aina vain täällä . Ja sama homma sen kun vaan laajenee ja laajentaa  tässä tekstissä silmiesi alla ja edessä. Lisäjatkoa putkahtelee pulputtain takuuvarmasti vielä lähitulevaisuudessa. Sinemaattista seikkailu- ja roolipelaamista A match made in heaven: matchbox car, a rubber space thingie, a space bar map from Gurps Traveller Game Master's screen pack, and fun-loving attitude Gurps Traveller roolipelin pelinjohtajan sermi ja avaruusbaarin kartta saivat jälleen käyttöä hiljattain parissakin sessiossa. Kuvassa yllä avaruusbaarissa, urheiluauton katolla kulkeva avaruuslötkö tarkkailemassa ympäristöään. Käytössä muunnellut Aseistetut Machonaiset ( Macho Women with Guns RPG ) - roolileikin säännöt. Ei se aina niin vakavaa tartte olla. Pääasia että homma on mielenkiintoista ja kivaa.  I am a runner, game moderator, storyteller, and ch

Blood Butcher with an Axe the Game

Kuva
 Blood Butcher with an Axe The name is an omen, they say. And in this case, it truly is.  It has a catchy title with an obvious reference to certain B-movie franchise movies. You can play it in your browser. It's nicely retro with not-so-many-bits graphics, with an original look and feel to it. So it was an obvious catch for me. I just had to play it. With its bit of irritating bugs and everything, I really dig this game. It's pretty immersive and it has real suspense with a hint of humor in it. The experience of playing the game was interesting, funny, weird, spooky, and exciting. Laughed and yelled while playing, so that pretty much tells it how catching game this is.  Check out the game on itch.io. The address is  https://rubel.itch.io/blood-butcher-with-an-axe Big thanks to the game maker, for sharing their game with us horror game enthusiasts...

Aivan kauheaa monenlaista seikkailu- ja roolipelaamista

Kuva
  Tämä teksti silmäis edessä on osa jatkumoa. Alkoi  tästä . Jatkui  täällä ,  täällä  ja täällä . Jatkuu tässä tekstissä. Lisäjatkoa putkahtaa esille taatusti.  Kauhean monipuolista rooli- ja seikkailupelaamista Moni vannoo Call of the Cthulhun tai Trail of the Cthulhun nimeen kauhuroolipeleistä puhuttaessa. Etenkin kun kysymys on peleistä mystisen eeppisen ja nimettömiä muinaisia kosmisia kauhuja sisältävän kauhu- ja mysteeri- -roolipeligenren aligenressä. Jos oikein tarkaksi ryhdytään. Tykkään em.- peleistä kovasti. Rakastan erittäin painavista syistä Over the Edge -roolipelin kyvystä taipua tähänkin. Sanctions RPG:n hyvinkin monipuolisesta ja inhorealistisesta biohorror-cyberpunkista on kyllä dekkaripelaaamiseenkin. Sen biocyberkauhut ovat kyllä melkoisen kosmista rujoa kauhua. Jostain kumman syystä rakastan kyseistä peliä intohimoisesti. Samassa kuvassa kaikenlaista kummallista, kauheaa ja jännää. Mm. PSP-konsoli ja sen kaksi peliä (Mercury, ja Syphon Filter: Black Mirror), Sancti

Monenlaista seikkailu- ja roolipelaamista on maailma pullollaan

Kuva
 Tämä teksti silmäis edessä on osa jatkumoa. Alkoi  tästä . Jatkui  täällä  ja täällä . Jatkuu lukemassasi tekstissä. Lisäjatkoa putkahtaa esille taatusti.  Onhan noita monenlaisia seikkailu- ja roolipelejä Expendables  (kuvissa alhaalla ja alempana) on hieman outojen pienimuotoisten pelien valmistajana aikoinaan tunnetuksi tulleen Stellar Gamesin aika tyypillinen julkaisu. Stellar Games julkimoi pelejä, joihin on saatu ahdettua samojen kansien sisään säännöt, maailmaa, seikkailu(j)a, huumoria ja jänniä ideoita. Tämä kaikki saatiin mahdutetuksi suhteellisen pieneen sivumäärään.   Tila-ihmeenä ja ja hinta-laatusuhteeltaan Expendables vertautuu kotimaiseen klassikkoomme Miekkaan ja Magiaan. Kummassakin on paljon hyviä ideoita ja toimiva peli mahdutettu pieneen tilaan ja kohtuulliseen hintaan. Kumpikin roolipelitaiteen teos on kirjoitettu kohtuullisen omintakeisella sävyllä, ryyditettynä kohtuullisen kierteistä huumoria, mutta silti vakavissaan kirjoitettuna rakkaudesta lajiin. Pöydällä e

Vieläkin lisää monenlaista seikkailu- ja roolipelaamista

Kuva
  Tämä teksti silmäis edessä on osa jatkumoa. Alkoi  tästä  ja jatkui  täällä . Jatkuu ruudullasi juuri tässä lukemassasi tekstissä. Lisäjatkoa pukkaa takuuvarmasti.  Kaikenlaista seikkailu- ja roolipelaamista maailma päällään kantaa Edistynyttä Traakkia ja Tunkiota pelaajien käsikirjan opastamana   Hiljattain tein kohtuuhintaisen löydön antikvaarista. Kuva yläpuolella. Minulla on  vihdoinkin täysin ikioma kappale AD&D: pelaajan käsikirjaa (peräti vaihtoehtoisella kannella) ja pelinjohtajan opasta. Kovakantisina. Tämä toki saa hymyn huulilleni uudelleen ja uudelleen. Onhan niissä oma käppäisyytensä, nuhjuisuutensa ja omat lapsuksensa. Niin taitossa, oikoluvussa, oudoissa sanavalinnoissa, kuvituksissa ja rasvaisissa asenteissa. Mutta ovathan nuo syystä klassisia roolipelitaiteen perusteoksia. Kaikkin puutteineen ja puitteineen. Noitten parissa on tullut kasvettua, vartuttua, pelattua ja pähkäiltyä. Lisäksi Oldschool- ja retro-pelien ystävänä noista on hyötyä useammankin AD&D-poh

I wish You all a Good TIME!

Kuva
Wishing You all a Good TIME time! Going up or down? Dunno I wish You all a Good TIME time!  May it be morning, evening, nighttime, your time, my time, Rite Time, our time, right time, No Time and No Future, or Any Time...