Monenlaista seikkailu- ja roolipelattavaa

Silmienne alla levittäytyvä teksti on osa paljon suurempaa kokonaisuutta, joka aikoinaan alkoi tästä. Jatkui täällätäällä ja täällä. Jatkui yhä vain täällä ja täälläkin. Sama homma jatkui tuolla ja tuollatuollatuollatuollatuolla, tuolla ja tuollakinLisäjatkot ovat jo tekeillä täydellä teholiekillä. Sivupolkujakin piisaa tässä kronikassa heille, jotka tykkäävät kulkea omia reittejään.

 Uutta vanhaa löytöä ja pelattavaa 

Tuli tällä viikolla vietyä Viiden Tähden Elokuvadivariin pinkka katsomiani elokuvia. Vaihdossa hankin WIIlle itselleni entuudestaan tutun Star Wars Complete Saga -seikkailu(rooli)pelin ja World Zoon, jossa voi luoda oman eläintarhan ja puuhailla eläimillä. Vaihdossa hankin lisäksi PlayStation 2:lle Hannah Montana Spotlight World Tour-pelin jossa pääsee hyppäämään Hannah Montanan rooliin ja nahkoihin, ja seikkailemaan laulustarana ympäri maailmaa. Radiokirppikseltä hankin huimalla vitosella Dark Sector -pelin, joka on toimintarooliseikkailupelinä, jonkinlaisessa kulttiklassikon maineessa. Joskus olen pelannut sitä, joten päätin hankkia sen omaksi kun halvalla tuli vastaan.

Kirjastoon oli saapunut varaamani Prince of Persia PS 3:lle ja samalla reissulla haalin kirjaston valikoimasta myöskin Monster High New Ghoul School -pelin lainaan. Kumpaakin olen pelannut joskus aiemmin. Nyt ajattelin pelata vähän lisää. Omanlaisiaan seikkailupelejä ovat nuo ja kummassakin on sekä rooli- että toimintapelin aineksia. Eiköhän noita taas nakuta ihan ilokseen.

Uskon, että palaan aika moneen näistä myöhemmissä jatkotekstisarjan tulevissa osissa. Onhan näissä kuitenkin roolia, peliä, seikkailua ja vaikka mitä ihan kivat määrät muittenkin kanssa jaettavaksi. 

*Jatkuu joskus, kenties, toisaalla*

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeisen kuukauden ajalta

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Roolipelipäivä 8.11. Pispalan kirjastolla meni hyvin, plus tapahtumasarjan tulevaisuudesta

Joulukuussa viimeinen SuperNörttiLauantai: Pelipäivä

Gorilla Sports -tuotearvioita

Roolipelipäivä Pispalan kirjastolla la 08.11.

Lauantaina pelaamista ja monta syytä juhlia

CYBERPUNK 20.02.2020 is closing in..

Ulkoilun riemua

Kyl se kroppa tästä taas alkaa koossa pysyä ;-)

Lunkisti lautapelaillen: Hanhipeli ja Masa Matkaaja -tuplapeliboxi