Perjantain peli-ilta

 Jabadabaduu kuinka upea fiilis mulla on! 💓💕

Yabadaba Doooh, Whut a Feeling! 💖💘💗💝💟💞


My Loved One and my mates smiling and laughing on the gaming table... what a Sight! <3 Rakkaani ja kamuni hymyilemässä ja nauramssa, oih, mikä näky! <3 

Perjantaina kokoontui rakas ryhmä rämämme Bar & Cafe Late Gamen alakerran äänieristettyyn pelikabinettiin, siinä klo 17 mennessä. Edellinen varaaja oli ystävällinen, ja vielä tavaroitaan kootessaan, päästi meidän poppoon sisään. Aloitin repusta ja pussistani, kannettavan mikrofonisysteemini, karttojen ja muistiinpanojen purkamisen. Kaikki valitsivat taas miniatyyrit hahmo(i)lleen, ja tilasimme juomia ja ruokaa pöytään. Vaihdoimme kuulumisia ja kaivelimme hahmolomakkeita esiin säilytyskansioistamme ja vihkosistamme. Järjestellessä näkösuojani taakse imperiumiani, pöytään tuotiin teekannuja, miun leipä-annos, vadelmasorbetti ja gluteeniton mutakakku. Niin ja se "pakollinen" perjantaipiriste eli Jumalten taikanektariini: Pepsi Max.

"Saatte jakaa kanssani mun valtakunnan, hiekan, mullan ja lian..", paitsi tällä kertaa mentiin enemmänkin lumen, jään, tuiskun, nuoskan ja kiven valtakunnassa..

Sum-kind-of-a-SUM-Mary of the gaming event, in ENLISH:

On Friday evening, I gathered with my Loved One and with me friends. The place was the private cabinet on Bar & Cafe Lategame. The purpouse was to have Fun and to play roleplaying game, while at it! The End Result: Pure Fun Fun Fun for a 3,5 hours rpg session! And whole lotta laughter, too! 💚 To sum this all up, I'll share this whit You 👉  I ran a gaming adventure for our group on.. The play characters adventured in ever-winter land: "i Land av Snø" And the small viking village (on the snow- land,) was called a town of Storvikveie. And the kidnapped, not-so-helpless, daughter of the head of the village, was called Jansdottir Brynhilde. The town's head of the guards and warriors, was called Sven Wiknäs. And the jarl from rivalry viking village is called Björn Thorkelson. We played, once again, the whole session with my own rpg system... and also using my work-in-progress rpg-world-settings.. and my 110% own adventure that I made especially for this session. And Oh my My, We had Sooooo Much Fun 👼



Kun nk. pakolliset perheellisten immeisten puhelinsoittelut ja vastailut, kuulumisten vaihdot, missä-mun-kynä-on, mikä-näistä-pannuista-on-se-mikä-oli-mulle -härdelleistä, kun oli nytkähdetty eteenpäin ja oli vähän jo juotu ja syöty, pääsi ihte asia käyntiin. Tutulla kolhoosilla, eiku siis valtavalla kommuuniviljelmällä ja kommuunin omistamalla alueella, mihin seikkailu viimeksi päättyi, alkoi tämän kertainen seikkailu. Retkueemme teki mitä kukin ja nautti hyvästä yhteishengestä ja nätistä ilmasta. Paikalle saapui paikan shamaani-ennustaja-tietäjä-loitsija ja teleporttauksen asiantuntija, joka halusi tutustua uusimpaan lisäykseen, kentälle kutsuttavien seikkailuretkueeseen. Koska hän totesi porukan päteväksi ja sopivaksi, hän ilmoitti hällä olevan tehtävän retkueelle.


Seuraavaksi tietäjä kertoi olevansa huolissaan I Landet Av Snø -nimisessä ikuisen talven maassa sijaitsevasta Storvikveien kylästä, josta yhteys oli katkennut ja viimeksi pari viikkoa sitten kylästä oli raportoitu huolestuneena peikkolaumojen lisääntyneen lähiseuduilla. Tietäjä pelkäsi tapahtuneen jotain ikävää. Tämän jälkeen hän briiffasi ryhmälle maasta, kylästä ja seudusta ja mahdollisista vaaroista. Tämän jälkeen retkue sai valita teleportteri huoneen valikoimista tarvittavia varusteita ja ei muuta kuin matkaan!



Retkue kieppui, kaappui ja vaappui aikansa teleportattuna ajan ja paikkojen virrasssa ja siirtyi hitaasti mutta varmasti kohteena olevaa viikinkikylää kohden. Pelaajahahmot saapuivat keskelle hele kylmää talvea ja synkintä aikaa koko vuonna. Ja kovinta myrskyä koko maassa. Vaappuivat sitten suurinta taloa kohden, kun olivat melkein vieressä. Vartijoille jutustelivat jotain melkein ymmärrettävää, joten pääsivät myteristä sisään. Siihen sitten ryskäsivät karmit kaulassa keskelle kyläinpääliköitten ja kynnelle kykenevien soturien hätäkokousta, ja jäivät orpoina piruparkoina mykkinä toljottammaan eteensä. Onneksi sentään vastasivat jotain, heiltä kysyttäessä ja kuvainnollinen jää alkoi murtua pikkuhiljaa, ja pelihahmot pääsivät osaksi neuvotteluita, tulivat kutsutuiksi päivän vartiojoukoiksi. Niin, ja saivat pari lautasellista erittäin vetistä lanttusoppaa. Ei se oikein maistunut miltään, mutta lämmitti ja täytti vatsaa.


Ulkona retkueemme sulatti lunta erinäisillä tavoilla ja teki hitaasti mutta varmasti vartiointia varten suojaisan iglun, josta vartijoitten joukko ja kyläin vanhimmat ilahtuivat erityisesti. Kun vartovuoro vaihtui, vartijat antoivat omistaan lisää lantutsoppaa ja kylän päälliköt antoivat yhtä vetistä porkkanasoppaa ja kuivalihaa sankareille. Koska päivä oli muuttunut illaksi ja ilta oli menossa kohti yötä, joukkueemme alkoi painua yöpuulle muun väen kanssa. Ja sitten hyä nukahtivat.


Keskellä yötä retkueemme havahtuu siihen, että äänien perusteella ulkona on täysi hulina päällä.  Kylän päävartija Sven Wiknäs tulee sisään hädissään! Peikot ovat vieneet, vahvasti vastaan hangoitelleen, päällikön tyttären, Jansdottir Brynhilden, muassaan. Kylänpäällikön kota oli myös runnottu rikki ja päälliköä kannettiin sisälle pää verta vuotaen aivan tupertuneena. Sven Wiknäs kokosi kynnelle kykeneviä keskustelemaan että mitä nyt pitäisi tehdä. Peikkojen jäljet johtivat pois kylästä pohjoisi vuoria kohden, jäljet myterissä voisivat kadota pian näkyvistä ja päällikkö on tajutonna ja verissään. Hahmoista kohtuullisen psykopaattinen psykiatri skarppasi ja pisti päällikön pakettiin ja paikkasi hieman vartija Sveniäkin. Paikkauksen jälkeen, vartijat menivät vartioon. Sven jäi pitämään huolta päälliköstä, ja sankarimme hyppäsivät koiravaljakkoihinsa ja kirmasivat jälkien perään.


Jäljet olivat hiipuneet entisestään ja muuttuivat  melko pian vaikeammiksi ja haaleimmiksi. Jäljet olivat kuitenkin valtavia ja muusta jäljistöstä eroavia, joten homma pysyi kivasti hanskassa. Varsinkin, kun poppoossa oli yksi erittäin tottunut jäljittäjä, joka pystyi sekä haistelemaan että tottuneesti tarkkaillen jälkiä seuraamaan. Hommaa helpotti sekin että poppoon valokäsinen tyyppi valaisi vieressä, muitten kiinnittämien lamppujen suoman valon lisäksi. Jäljittäminen oli näin ollen odotettua helpompaa ja rivakampaa. Sää kuitenkin muuttui aina vain karseammaksi ja maastokin hankalammaksi, joten tapahtui ajoittain liukastelua, luisumista, tavaroitten tippumista ja muuta sen sellaista, mutta kunnon tiimihengellä ja päättäväisyydellä, retkue eteni hankalista olosuhteista huolimatta kohtuullisen nopeasti.


Maasto sen kun muodostui jyrkemmäksi ja väkemme kulki kohti vuoria. Keli välillä hellitti hieman ja retkue kulki vielä nopeampaa. Tarkkaavaisimmat seurueesta huomasivat susilaumojen kulkevan lähellä ja ainakin osa heistä näytti seuraavan ryhmäämme. Ryhmä päätti lopulta tarkkailla asiaa tarkemmin ja varautua pahimpaan ja pohtia puolustautumista. Kuumakalleimmat huusivat jo hyökkäyksen tärkeyttä. Harkitsevammat toppuuttelivat ja niimpä sudet tarkkailivat ryhmää ja vice versa. Lopulta jännitys laukesi siihen että sekä sudet että ryhmämme viistivät lähellä toisiaan ja ohittivat toisensa. Tästä tilanteesta päästiin pelkällä säikähdyksellä. Alusrinteellä maastosta tuli kivisempää, jäisempää ja myterikin yltyi, joten muutoinkin heikot jäljet muuttuivat lähes tulkintakelvottomiksi. Ryhmän etummaisina kulkijoina jäljittäjä ja valaisija jalkautuivat koirareestä vetokoirien edelle tutkimaan jälkiä tarkemmin, joten kulkeminen ei hidastunut merkittävästi.


Ryhmä kulki ylemmäs kohti vuorenhuippua. Jossain puolivälin paikkeilla jäljet loppuivat kuin seinään. Hääppöisiä hajujälkiäkään ei ollut, ja kiven ja jään määrä kasvoi eteenpäin kulkiessa. Sen verran vahvana oli tietoa että peikkoja oli näissä luolissa perinteisesti ollut, että ryhmä jatkoi ylöspäin. Ryhmä hetken haahuiltuaan, kulki ylöspäin kohti huippua. Hitaahkosti mutta suht. varmana edetessään, tarkkaavaisimmat väestä huomasivat pientä kamppailun jälkeä lähistöllä ja kivikosta lähistöltä löytyikin pari vaatepalaa, jotka täsmäsivät niihin housuihin kankaaltaan, mitä Jansdottir Brynhildellä oli ollut yllään, kadotessaan. Ryhmä hetken tuumittuaan jatkoi ylemmäs kohti vuoren huippua.


Vuoren hupun juurella ei ollut mitään jälkiä kenestäkään, maasto aina vain karumpaa, eikä mitään merkkejä löytynyt kenestäkään. Myterikin oli kamala. Poppoo päätti lopulta edetä ylemmäs, kun kuulivat ärtynyttä kiljuntaa, korinaa ja karheaa puheääntä suhteellisen läheltä. Hieman ylempää. Poppoo eteni kohti huippua ja kohti ääniä, kunnes äänet lakkasivat. Kuuntelivat kotvan ja liukastellen jatkoivat kulkua ylemmäs. Pian vuoren huipun laki alkoi lähestyä ja tarkkaavaisimamt havaitsivat ylempää tulevan likeltä imelää savua. Hetken etenemistä pähkäiltyään, porukan lentokykyinen otti valaisukykyisen selkäänsä ja nousi vuoren huippua tiirailemaan. Totesivat vuoren laella olevan luolan suu, josta savua tuprusi. Antoivat telepaattisesti viestiä aiheesta ja niimpä pian kaikki olivat koirineen valjakkoineen vuoren laella ja luolan suun lähettyvillä. Retkue päätti suurimmalta osin jättäytyä koirien kera ulos muodostamaan tavaroista, loppupoppoosta ja koirista jonkinmoista vartiota luolan suulle, mitä ikinä sieltä puskisi. Ja toisaalta jos tarttis nopeasti ryskätä sisään lopullakin väellä, se onnistuisi nopeasti ja koirien ja tavaroitten olisi turvallista jäädä luolan suulle. Etujoukko koostui kolmesta tyypistä, jotka lähtivät varovasti kuulostellen ja tutkaillen ympäristöään, ensin luolansuulle ja sitten kohti luolan käytäviä pitkin. Oli pimeää, sitten hämärää ja edellä kulkenut haisteli ja päätteli Brynhilden olevan lähimmän mutkan päässä. Se vei luolaan missä oli Brynhilden ulkovaatteita, ja erittäin isokokoisia peikkojalka-jalkineita, jossa oli puukeppejä päissä. Jonkin verran peikkomaisia naamareita ja maskeja. Näitä tuumivat oman aikansa, yksi tuhosi peikkokengät yms. ja toinen otti vaatteet mukkaan. sitten eteneminen jatkui.



Poppoo jakaantui hieman edetessään, ja homma eteni jännästi simultaanihiivintänä. Ensimmäisessä pienessä luolassa oli lisää peikkokenkiä, kypäriä, kilpiä, ja muuta sen sellaista. Samaan aikaan toisaalla totesi eräs että etimmäisestä luolasta kuuluu kumman tuttua ääntä, ja että kaappaajat ja kaapattu eivät ole mitä mainioimmissa väleissä. Hän löysi myös lisää kaapatun vaatteita, peikkonaamareita, peikkoasuja, kultarahoja, kuivalihaa, simaa, isoja peikkokenkiä joitten sisällä oli kepit ja kepeissä kahvat.

And the players did, whuuuut ;-) Nii että mitä häh, niih?

Pian oli koko seurue kerääntynyt luolastoon kohtaan jos toiseenkin.  Etujoukot järjestäytyivät hiipimään kohti viimeisen luolan suuaukkoa. Kuulivat kun erään lähikylän tyypillisiin vaatteisiin pukeutunutta viisi metsästäjän ja soturinnäköistä tyyppiä huusi kaapatulle, että kaapatun pitäisi kertoa kaikille peikkojen kaapanneen hänet. Kaapattu sylki, sätki, potki ja herjasi sakkia. Kaappaajat päättivät siirtyä nuotiolle syömään lihaa ja juomaan simaa, ja jättämään Brunehilden möykkäämään. Etujoukot hiipivät varjoja pitkin osa Brunehilden luo, ja osa viemään Brunehilden lähellä olevasta nurkasta kaappaajien aseet toisaalle. Kun tämä onnistui, keltä näpsäkästi ja keltä helposti, ryhmä ryntäsi joukolle sivuilta, takaa ja yltä kaappaajien kimppuun. Kaappajat pelästyivät, sokeutuivat, kastuivat ja sitten lensivät huolella turvalleen ja pääsivät paketoiduksi. Kun pelaajat ajattelivat että homma on hanskassa, Sven Wiknäs ja Björn Thorkelson hiipivät takimmaisten pelaajahahmojen taakse ja panivat veitset kurkulle ja näin ollen kidnappasivat kaksi hahmoa, vaatien mukaansa Brynhildea. 

Meillä sekä hahmot että pelaajat ovat värikkäitä ja melkoisia karaktäärejä. Our players and play characters are Quite a Characters... and very colourful peeps, too.


Koska Brynhilde oli vielä kiveen kahlittuna, avaimet kolkatuilla (ja kidnappailijoilla), homma ei edennyt kidnappiksien toivomalla tavalla... Saivat sitten kikkailtua ittensä Brynhilden luo avaamaan häntä ja sittenpä hyökkäsivät sekä varjossa olleet sankarit, ja Brynhilde itte. Brynhilde pisteli kaappaajia oikein kunnolla nokkaiseen, ja sankarit pistivär kaikki ikävät tyypit luolassa pakettiin. Tämän jälkeen syöpöttelyä ja simakupitusta. Brynhilde oli sen verran kireänä ja ylivireä, ymmärrettävistä syistä johtuen, että hän hengaili ajankulukseen luolan suulla yövartiossa olleitten ja nk. kipinässä olleitten kanssa. Eli kahden paikan väliä villisti ravaten. Kun Brynhilde oli luolan puolella nukkujien, kipinävuorolaisten ja sisälle tuotujen koirien kanssa, vaihteeksi, luolan suun vartio huomasi karhun askeltavan takajaloillaan kysyvän oloisena kohti luolan suuta. Osa nk nuoli- ja keihäs -liipasinherkistä hahmoista oli jo tekemässä karhusta paistia. Porukan ruokahuoltaja taasen kipaisi otsolle kuivalihaa ja tuoreempaa vartaasta ja nakkaisi ne karhulle. Karhu tyytyväisesti nappaisi ne, katsoi silmiin kiitollisena ja luikki tyytyväisesti muualle nauttimaan lihasaaliista.

Slipping, sliding and gliding on ice


Aamun sarastaessa, myteri oli melkoinen ja edessä oli pitkä vaellus takaisin. Tällä kertaa vielä liukkaampia rinteitä alaspäin. Liukastelua, tavaroitten ja matkustajien tipahtelua. Poppoolla oli mukana vangit, kosolti simaa, ja lihaa, ja vaellus oli hidasta. Eipä ollut ihme että susilaumat lähtivät perään. Kun susilaumat yrittivät päästä liha-apajille, saapui poppoota seuraillut eilisyöllinen karhu paikalle ja hääti äristen susilaumat tiehensä. Otso saattoi retkuetta vielä pitkän aikaa ja loppumatka olikin erittäin rauhallista ja turvallista kulkua. Lähempänä kyliä, retkue kohtasi erään lähikyläläisen joka raivostui Svenin ja Björnin juonitteluista ja ilmaisi raivonsa hyvin suoraan. Kyläläinen lähti ilmoittamaan omaan kyläänsä että sankarit vievät Sveniä ja Björniä Stormvikveien kylään käräjöitäväksi. Lähellä kylää, retkue kohtasi myös ystävällisen iloisen ja värikkään peikon pilkkimässä kylän lähistöllä olevasta joesta. Sanan vaihdosta selvisi että kylässä oli jo peikkoja odottamassa Svenin ja Björnin kohtaamista. Perillä olikin naapurikylien väkeä, melkoiset määrät peikkoja ja Stormvikveien neuvosto vastassa ottamassa Brynhildeä, sankareita, heidän vangitsemia ketkuja, ja sankarien hankkimaa ruokaa. 


Sanomattakin  lienee selvää, että kyläneuvosto, peikot, vartijaväki, naapurikylien väki ja vaikka ketkä, palkitsivat sankarillisen seurueemme. Juhlat pidettiin illalla ja yöllä. Sitten piti mennä nukkumaan, että jaksaisi vartioida taas päivävuorossa. Nyt pääsi seurueemme kylän suurimpaan pitkään taloon nukkumaan, sillä se oli yksi palkkioista, mitä retkueemme sai. Aika päheetä. Seikkailua oli hauska tehdä, pelauttaa ja seurata pelaajien keksimiä ratkaisuja. Kivaa oli kaikilla. 3,5 h seikkailu täynnä toimintaa ja juonenkäänteitä sai sakin väsyksi, vaan onnelliseksi. Pelailemisiin! T. Krisse tuominen.






Kommentit

Suosituimpia blogeja (viim. 30 pvän ajalta)

Kalevala: the Tale of Sampo -lautapeli on erittäin mielenkiintoinen

The World's First-Ever Take the Edge is out NOW!

Hello, Hallo, Aloha, Hei, and so on