Heinäkuun Aluepelipäivä oli toiminnantäyteinen

Toinen pelipäivien tapahtumasarja lähti käyntiin vilkkaasti Tämänkin tekstin kirjoittanut Pelipäivien päävetäjä, primus motor, dynamo, ja hyvin kasuaali pukeutuja, Krisse Tuominen Aluepelipäivä oli merkitty pidettäväksi la 05.07. klo 14-18. Käytännössä ensimmäinen kävijä oli kuulemma piipahtanut jo ennen kuin saavuimme toisen vetäjän (moikka J!) kanssa paikalle valmistelemaan tilaa. Paikalle oli kirjaston puolesta tullut yksi työntekijä (terkkui Mikolle!) jo aiemmin, hoitamaan kirjamyyntiä ja tekemään muitakin asioita. Ensimmäinen kävijä tuli paikalle jääden jo ennen puoli kahta. Toki tavallaan kiva, että on innostusta, mutta valitettavasti tällä kertaa vaikutti valmistautumiseen ja valmistelemiseen. Muistutettakoon siis näin bloginkin kautta, että toki jos ovi on auki ennen kahta, niin sisään saa tulla, mutta annattehan rakkaat kävijät meille vetäjille rauhan työskennellä. Kiitoksia avuliaat aatut jeesimisestä, ja hienoista elokuva- ja pelikeskusteluista, ja pelaamisesta Pelipäiv...