Moikka taas

Kevätterkkuja kaikille blogini lukijoille! Ihana, kun käytte lukemasa, lähetätte palautetta ja toiveita. Ilman teitä olisi paljon tylsempää bloggailla. Ja ilman teidän hyvää buugia, olisin todennäköisesti lopettanut tämän blogin ihan alkuunsa. Eli kiitoksia todella paljon teille interaktiostanne! <3


                                 

Se on sunnuntainyt ja viikonloppu. Viimeinen helmikuun viikonloppu vuonna 2019. Niin se aika rientää. Justaanhan vasta elettiin -80-lukua. Iskä muuten lähetti hiljattain miulle vanhoja valokuvia digitaalisesti. Ihan aitoja ysärikuvia. Olin niissä laiha kuin luuranko. Olin silloin tosiaan anorektinen. Ei niitä mihinkään kehtaa laittaa. Parempi on nyt olla ja elää nykyisellään.

Pitkän sairastelun ja loukkaantumisputken jälkeenkin olen terveemmän näköinen ja paremmassa lihassa kuin silloin parhaana päivänä. Ja silloin luulin olevani elefanttia suurempi, vaikka painoa oli tooodella vähän. Nyt painoa on rontti 100 kg ja olen erittäin tyytyväinen kroppaani. Nyt kun pääsee taas treenaamaan voimatreeniä, niin tulen diggaamaan roppaani jatkossa taas vielä enemmän.

Tykkeen aidosti siitä kun miulla on ropassain sekä lihasta että rasvaa tisseissä, reisissä, pärsiissä, lantiolakin, jne. Eli sekä rasva- että lihasmuotoja. Jokaisellahan meillä on makunsa ja tämä on omani oman roppani suhteen. Jokainen elelköön omasa ropassaan niinkö haluavat, tietennii. Tykkeen siitä kö myö ei olla kaik samasta puusta veistettyjä persooniltamme taikka kropiltamme. Erilaisuus rikastaa. Ja miulla ainakin aikakin kulkee kivemmin seurassa jossa on monenlaista hiihtäjää verrattuna siihen että elelisi vain samankaltaisten ja samanmielisten kuplasa. Hyvät loppusunnuntait teillekin! T. Krisse Tuominen.