Kuha ny jotain kirjoittaa välillä
Tervehdys tupaan kaikelle kansalle!
Kuten kansa lienee huomannut, on tämä blogi ollut aika hiljainen. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen keskittynyt aktiivisen bloggaamisen sijaan omaan yksityiselämään. Olen viettänyt aikaa rakkaitten ja ystävien kanssa. Olen reissannut kotimaassa. Keskittynyt omaan ja läheisteni jaksamiseen ja terveyteemme. Olen järjestellyt asuntoa ja asioita vallan pitkäjänteisesti. Ajattelin rikkoa ensin hiljaisuuden julkaisemalla roikkumaan jääneen miniraportin Praedor Pispalan kirjastolla. Nyt kirjoitan kertoakseni yleisesti kuulumisistani.
![]() |
| Mie ihan itte. Kuvaaja: mie eli Krisse Tuominen. |
Olen nauttinut pitkäaikaisten ystävieni ja uudempienkin tuttavien kanssa tapaamisesta. Siitä, että olemme käyneet kävelemässä yhdessä. Ulkokuntosalilla yhdessä treenaamisesta. Luontohetkistä. Museoissa käynneistä. Näyttelyistä nauttimisesta.
Olen hiljattain käynyt sekä Vapriikissa että Muumimuseossa. Kummassakin on pysyväisnäyttelyitä ja kausinäyttelyitä. Lisäksi on luettavaa, tehtävää, koettavaa ja pelattavaa. Niin, ja museomyymälä. Tampere-talolla niitä on parhaimmillaan useita. Tapahtumien yhteydessä on lisäksi myyntipöytiä. Vapriikissa on parhaimmillaan tapahtuman yhteydessä kymmeniä myyntikojuja.
![]() |
| Välillä on hyvä reflektoida. Veikkaa, kuka otti kuvan? |
Tällä viikolla on Puntala-Rock Lempäälässä jälleen kerran. Vuonna 2005 kävin siellä ensimmäistä kertaa. Sittemmin käyntejä on tullut aika paljon. Sekä ihan tavallisena kävijänä että järkkärinä ja distro-myyjänä. Tänä vuonna odotan eniten Naakan Kostoa ja The Mob -yhtyettä. Toki tuttujen kohtaamista festivaaleilla. Sielläkin on vähintäänkin muutama myyntikoju. Lisäksi toki järjestöpöytiä ja ruokatelttoja.
![]() |
| Hän on nahkatakkinen pallopää, hän on nähnyt bändejä Puntalassa... Hän on myös kuvan ottanut henkilö :-) |
Samaan aikaan Helsingissä on RopeCon. Siellä on moni tuttava. Osa tuttavistani seilaa Puntalan ja RopeConin väliä. Mie en ole osallistunut kuin virtuaaliseen RopeConiin. Moni tuttu sitten osallistuu minun puolestanikin. Esimerkiksi Ville Vuorela vetää Praedoria RopeConissa. Toivotan hänelle ja moooonille muille pelivetäjille hyviä pelihetkiä! Hyvää cosplayausta myös kaikille, jotka sitä RopeConissa harrastavat.
![]() |
| Joskus vuosia sitten Yliopiston kampuksen kuntosalilla kikkailemassa skeittilaudan kera. Kuvan otti J.R. |





Kommentit
Lähetä kommentti