Torstaisia fiilistelyjä

Chillailua, lepäilyä ja nautiskelua


Tännään on ollut ohjelmassa lupsakkaa oleskelua pikkuapinaskidiläisen kanssa, lepäilyä ja ihan vaan rennosti ottamista. Katsottiin yhdessä Makuunista vuokraamani dvd, joka oli niin huono, ettei viitti mainita edes leffan nimmee. Tehtiin myös ajankuluksemme pari videota, joita kenties juutuubilaan lisäilen jossain vaiheessa.

mama orangutang eli apinaemo se tsillailee
Tänään en mene kuntosalille, mutta olen kävellyt ja kävelen tänään vielä myöhemmin, mutta juuri nyt ihan vain otan rennosti ja chillailen. Nautiskelen siitä ettei tarvitse mennä mihinkään eikä tehdä mitään erityistä. Ollut mukava vain olla ja jutella skidiläisen kanssa kaikessa rauhassa, kuunnella yhdessä Jope Ruonansuuta, juoda kaakaota ja syödä yhdessä. Mukava päivä ollut kaiken kaikkiaan.
Huba Haba!

Huomenna kävelyä, kosolti hyövyliikuntaa, ruoanhankintareissua plus tietenkin taas Jarun kanssa salille. Luvassa salilla penkkausta ja kyykkyä. Toki myös ojentajia, venyttelyitä ja keppijumppaa. Mukava päivä se kehkeytyy varmaan huomisestakin.


Habahuba!
 Iloista viikonajatkoa, lepoa, iloa, ravintoa, nautintoa ja kuntoilua! T. Krisse Tuominen tai tuttavien kesken Mama Orangutang, apinaemo tai sillee söpösti Viksu Vaffa orankimama eli Läski Urpo Apina ;-)

Kommentit

Suosituimpia blogeja (blogin koko ajalta)

Aappena päätti kisavuotensa komiasti Bullfarmilla!!!!

The World's First-Ever Take the Edge is out NOW!

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Kotona leppäämässä tuaas