Juhannusta ja muuta tän tällaista

Kuttuivat miut essiintymmään Kelluva puutarha tapahtuman -avajaisbakkanaaleihin Tampereen Tahmelan rantaan ja mie tietennii mänin esiintymään ja juhlistin sitten pe 24.6. esiintymiselläni hieman kevätkauden ja kesän mitaleita yms., myöskin Suomen paskin bändi kilpailun voittoa. Loogisesti olin sporttispurttisesti pukeutuneena esiintymiseni ajan. Olinhan mie bändilläkin suomenmestaruuden hankkiessa urheilusankarina liikenteessä ;-) Kommeesti trikoissa, Metalin sukissa, penkkikengät koivessa, yms. :-)




Juhlistin keikalla sitä, että miulla on hallussani mm. Rawpenkkipunnerruksen EM (GPC), SM (WPC) ja voimanoston SMhopea (FPO) naisten +90kg&110 kg sarjoissa...


Miun show paikkasikin sopivasti sen mikä taitojen ruosteisuuden taikka järjestäjien tekniikan reistailun vuoksi kenties jäi hieman uupumaan. Mutta kansa tykkäsi joka tapauksessa, joten hyvin tää tälleenkin män.  Ei minulla mittään hävittävää ollut tuolla keikalla. Olen kuitenkin ollut jo 2013 syksystä alkaen virallisesti keikkatauolla ja soittanut aniharvoin soolona tai millään bändillä. Ja varmasti meni paremmin kuin viimekertainen soolokeikka :-)

Rokki raikaa kun aappena resonaatorilla rokkaa :)


Soitin lainakappaleena yhden mestaruuskappaleista Suomen Paskin Bändi-kilpailuista, eli Uusi Laine -yhtyeen tuotannosta Rakkauslaulun.  Kappaleen esitin tarkoituksellisetsi ensimmäisenä kappaleena, jotta miut artistina tuntevatkin olisivat varmasti uuden äärellä ja sopivasti hämillään. Mie kun en halluu jäädä urilleni rätisemään vaan haluan edes jollain tasolla uudistua ja vähän yllättää.

Tuimaa rokkausta tummenevassa juhannusillassa :)


Miusta ois tylsää vetää joka kerta samat piisit samassa järjestyksessä samalla tapaa. Mukavampaa mennä yleisön eteen, soittaa eka piisi ja kattoo mihin suuntaan setti lähtee omien mielihalujen ja yleisön vuorovaikutuksen (randomit huutelut ja piisitoiveet) mukaan kulkemaan. Pysyy terve jännitys ja tuoreus itselläkin. Ja miut monneen kertaan nähneetkin voivat nähdä joka kerta hieman erilaisen setin.

Hirvitalolla ennen Tahmelan rantaan siirtymistä


Artisafkana toiminut ruokaisa salaatti oli hyvää, maittavaa ja yllättävän täyttävää. Kivaa oli myös, että sitä sai syödä vapaasti. Juomatarjoiluista hyödynsin vain limpparia. Pari kaljaa kyllä otin, mutta en kumpaakaan itselleni, vaan toisen Uusi Laine-yhtyeestä ja vaikka mistä tutulle (esiintymiseni taltioineen ja mua roudanneen) Sami Laitalan saunakaljaksi ja toisen annettavaksi kisoissa minnuu monesti huoltaneelle immeiselle ylläribonuksena ruoka-olueksi.

Rannassa keikan alkua odotellessa


Miun jälkeen esiintyi Säärelä, joka on mukava hyvä esiintyjä ja kantaaottavaa mussiikkia esittävä  immeinen. Tällä kertaa Säärelällä oli mukana perkussionisti ja Säärelä soitti akustista kitaraa. Säärelän setin aikana sytytettiin kokko. "Mukavasti" lensi tuulen mukana joku palava palanen/kekäle/mikä lie niskaan ja poltti miulle pienen haavan. Että havereitta en päässyt tästä juhannuksesta, mutta selvinpäin kyllä olin koko juhannuksen, taas kerran.

Tännään ulkona kävelemässä


Juhannuspäivänä oli yllättävän jees ja kevyt olo. Väsynyt toki, mutta varmasti raikkaampi olo kuin väh. 75% muilla suomalaisilla. Kevyt olo siinäkin mielessä, että juhannusaatto meni aika kevyellä syömisellä. Jännitän kuitenkin sen verran paljon esiintymisiä että se vähensi syömisen määrää. Lämmin ilma myös, ei vain maittanut. Sen verran kyllä sain närpittyä ja syöpöteltyä, että mistään laihisdieetistä ei silti voi puhua, mutta kyllä sitä energiaa taas kuluikin. Mutta juup, kevyt olo siis oli monella tapaa aamulla.

Tännään kommeissa maisemissa kävelemässä


Ja keveydestä puheen ollen, mie olin 90.7 kg tänäaamuna paino uaamutoimien jäläkeen.. ennen ol 91,3 kg, joka taasen ollu monena aamuna tällä vkolla. Keskiviikkona oli 90,5 kg aamulla. Iltaisin paino liikkunu 91,7-94kg välillä riippuen päivän mäyssyn määrästä yms... Paino siis pysynyt jokseenkin samassa tässä öbaut viikon, ja hyvä niin. Mie kun en millään laihiksella ole, niin paino tosiaan hyvinkin saa olla samana tai tulla lisääkin.

Aappena viihtyy ulkona jolkottelemassa

Loogisesti kun perjantai venyi illasta, lepäilin lauantaiaamun ja päivän. Lauantai-illalla tuli taas hommailtuakin, kun ei kiinnosta sohvannurkkaan homehtuminen sitten pätkääkään.  Lauantaina tuli tehtyä kuntosali-ohjelma erräälle immeiselle ja käytyä salilla hänen kanssaan ja tehtyä omaa treeniä samalla ohessa. Tykkäsin iteasiassa oikein kovasti. Salilla oli meidän lisäksi vain muutama hassu ihminen ja lopputreenit tuli tehtyä täysin tyhjällä salilla. Vähän päälle 2 h rehkittiin salilla, sitten suihkuun, kamojen pakkaus ja aappena painui kotiin oleskelemaan ja lepäämään.

Aappena juhannuspäivän kunniaksi itsestään potretin peilin kautta otti ;)


Salilla tuli mm. venyteltyä, touhuttua crosstrainerilla, kuntopyörällä, kyykättyä pelkällä 20 kg-tangolla tekniikkatreeninä 3*15, 30 kg:lla 15, 12 ja 15 tstoa, ja 40 kg:lla 3*15, tehtyä taljalla ojentajia laskevalla painolla 3*50,  tehtyä alataljasoutua 3*50, hakattua nyrkkeilysäkkiä, tehtyä apinaroikkoa, tehtyä kaikenlaista vastuskumilla ja käsipainoilla, ja tietenkin kyseltyä ja katottua miten homma etenee immeisellä jonka kanssa salille lähdin, ja jeesittyä häntä treenissä tarpeen vaatiessa.

Kukas sieltä peilistä kurkistaa... OHO! ;) AAppena ite! :)


Tännään sunnuntaina 26.6. tuli ihan vain oltua ollakseen pitkälle päivää. Nautittua kiireettömyydestä. Sitten tuli käytyä kaupassa ja hengähdettyä tovi. Tämän jälkeen tuli vedettyä vadelmanmakuista Clif-enerhiageeliä (sain kokeiluun Vegekauppa Tampereelta -kiitti Terhi!) nuaamaan ja lähdettyä kävelemään. Tuli kuljettua monipuolisesti maastossa ja käytyä eräällä lintutornilla. Lintutornilla tuli chillailtua, otettua kuvia ja käveltyä kotio napakalla tahdilla. Ei kyllä iskenyt missää vaiheessa energiavaje ja nälkäkiukusta ei ollut tietoakaan, vaikka ennen lenkille lähtöä vetämäni Cliffin lisäksi oli vain vettä. Toimi siis selkeästikin ja olisi ollut energiaa vedellä kaikessa rauhassa pitempään, nopeampaa ja rankemmassakin maastossa.

HUBA HABA HUBABULListelemassa ;)


Päinvastoin kuin suurimmassa osassa energiageelejä, mie tykkäsin ihan aidosti mausta. Ei ollut liian makeaa, muttei myöskään mitään mautonta löysää litkua. Kivan tahnamaista, aika kiinteää, jotenkin ruokamaista. Tuli jostain syystä vadelmaleivokset mieleen. Mistä lie päähän putkahtivat. Joka tapauksessa, tykkäsin mausta ja energiaa piisasi hyvin, joka tietenkin on energiageelin tarkoitus. Tästä ei tullut miulle mikään turvonnut, ähky, vetelä tai öllö olo. Plussaa siitäkin. Tätä voisi varmaan hyvikin käyttää pitempiin voimanostotreeneihin tai kisaolosuhteissa, kun tarvitsee paljon energiaa kuljetella mukanaan mahdollisimman pienellä vaivalla.

Tuima ilme ja hirmuunen BULListus ;) Muahahahah! :)


Todettakoon myös tässä julkisesti ja virtuaalisesti kaikille juoksijoille, pyöräilijöille, melojille ja muille soutajille, seinä- ja kalliokiipeilijöille tai vaikka miun kanssa Cooperia juoksemaan/kävelemään la 2.7. tuleville, että Vegekauppa Tampereella (plus HKIn putiikissa) on vegaanisia, maidottomia, yms. Clif-energiageelejä. Sitrus ja vedelma on maut. Testatusti toimivaa settiä. Tykkään ja suosittelen!

Aappena viihtyy mehtässä ;-)


Maastossa reippailun jälkeen olen mäyssäillyt soijapihvejä ja soijarouhetta. Pian tässä pitäisi jo nukkumaan joutaa. Huomenna taas pitkä päivä. Aamulenkin jälkeen menen kuntosalille pariksi tunniksi, ellen pitemmäksin ajaksi. Vielä en ole päättänyt, menenkö vielä illallakin salille, mutta voi olla että jätän väliin, sillä loppuiltapäivästä miun pittee tavata urheilupsykologiani, jonka kanssa hyvinkin saatetaan kävellä, jos toimimme kuten yleensäkin. Hyvvee Juhannuksen ja Johannes Kastajan päivän jälkeisiä aikoja! T: Krisse Tuominen.

Kommentit

Suosituimpia blogeja (blogin koko ajalta)

Aappena päätti kisavuotensa komiasti Bullfarmilla!!!!

The World's First-Ever Take the Edge is out NOW!

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Kotona leppäämässä tuaas