Joulut lusittu; jei!

 

Tättärää, töttöröö, lunta maassa ja liukkaat kelit, ja muuten vaan hyvät meiningit niin maassa kuin taivaassa! 🙏👾👽👼👸👲😻🙊🙏 Se on joulut lusittu ja Tapaninpäivästäkin selvitty. Nyt eletään ja puurretaan taas tavan tylsän tavallista, mutta ah, niin ihanan antoisaa arkea.

Ei voi köllystellä ja kellostella pitkin kämppää alasti, vuaan tarvihee naturistinkin siirtyä naturellista kotiluukista nk. länsimaalaisen sivistyksen ja siveyden nimissä ja pukea useita kerroksia vaatteita ylle, jottei palellu ulkona ja työpaikalla eivät liiemmälti järkyty. Heh. No joo, pikkaisen oli töissä tänään toimistolla työmoodi kateissa, mutta hyvin se eka päivä saikun ja joululoman jäläjiltä män.

Loppuvuoden aikana yleensä pohdin mennyttä ja tulevaa vuotta ja fiilistelen millaisena ja miten ottaisin vastaan tulevaa vuotta. Päätin sitten laittaa hivuksiani soturiprinsessa-tyyliin, lätki vanhoja leikattuja ja säilyttämiäni hiustuppoja, ja sävy sävyyn hiuslisäkettä ja plätkiä nämä kera heijastimien ja muitten korujen joulutukkimaisesti päähäni linnunpönttötyyliin lillumaan ja killumaan. Lopputulos on kuin joulukuusen läpi hoipperoinut wookiee, eli ihan just minnuu ihteeni.

Jouluisessa röllimuoriorankutankin luukissa ihastutin työkollegoja ja asiakkaita. Asua täydentää nätisti kävelysauva(t), koska lonkka pistää kävelyä jumiin huolella ja pehmytkudosreuman oireilu koittaa niittaa mua lattiaan jatkuvasti. Iliman sauvoja, olisi lähes mahdoton päästä eteenpäin edes horjuen sisällä, ja ulkona täys itsemurha yrittää lähteä ilman tukea tuonne toikkaroimaan. Eli vallan ymmärrettävää, että sauvoilla mennään, kun niillä päästään etiäpäin ja pysytään pystyssä.

Se hyvä puoli myös sauvoissa on että niitten kanssa kipu tulee näkyvämmäksi ja paremmin nähdyksi ja huomioiduksi. Turhan helposti silti ihmiset olettavat että mie koikin tieltä eikä toisinpäin. En valita, vaan totean että jotkut ne kulkee tuolla kuin maailman omistaisivat. Eivät muuten omista.

Duunipäivän jälkeen konkkasin sauvojen kanssa bussipysäkille ja kesti kyä matka pitempään kuin yleensä huonona päivänä. No, ehtipä kahtella maisemia kaikessa rauhassa. Bussista taapersin Steel Bodylle moikkaan respan iki-ihunaa Katjuschkaa (aka Respan tätimoonika), vieden hälle kuolakoalaisia terveisiä.

Juteltiin niitä näitä ja maailmanmenon näppylöitä. Hiplasin respan lekotelluliskoa ja painoin tipua (nuo siis pehmoleluja sisääntuloaulassa), tiedustelin uudenvuoden aikoja ja mussutin välipalana soijasuklaapatukkaa. Filosofisen juttelutuokiomme aikana, poikkesin ihailemassa Steel Bodyn muuttuneita tiloja oleskelutiloissa ja hevipuolella. Totesin muutokset hyviksi ja toimiviksi.

Tilojen tsekkailujen ja kuulumisten ja infojen vaihdon jäläkeen konkkasin kotiluolaan yliopiston kautta, ja safkailin ja luin lehtiä, aloitin tämän blogitekstin kirjoittamisen, luin kirjoja ja muutaman nettiartikkelin, venyttelin, tein ohjelman kuntoiluhanille ja lähdimme sitä sitten sisäänajanmaan Steel Bodylle.

Hani teki treeniä, mie koutsin ja jeesin. Lupsakkoo puuhoo ja käytännössäkin uusi järjestys osoittautui erinomaisen toimivaksi ja viihtyisäksi. Pittee piakkoin treenustella ihtekin uudistuneella Steel Bodylla. Projekti on vielä kesken, mutta hyvin toimiva kokonaisuus jo nytkin. Suosittelen lämpimästi.

Eiköhän tässä tullut yhteen bloggaukseen ihan riittävästi lätinää, joten pistän pillit pussiin ja meen goisimaan. Aamulla sitten suuntaan toimistohommiin ja sieltä Ratinaan kamujen kanssa jumpalle stadionin kuntosalille. Hyvät työ- ja jumppapäivät teillekin ja hyvvee yötä myöskin! T. Krisse Tuominen.