Kevättä vasemmassa ja oikiassa tissintöröttimesä
Keskiviikkona iltapuhteiksi mie koutsin maastavetotreeniä. Torstaina sitten mie koutsin penkkipunnerrusta, sen lämmittelyä ja apuliikkeitä. Tein ihan omaa treenilämpöö ja apuliikkeitä koutsittavani kanssa, hänen tehdessään omaa treeniänsä miun koutsimana.
Sen jälkeen kö treenittävä oli suoriutunut omista treeneistään, niin aloin sitten tekemmään ihan miun ommoo penkkitreenua. Piti tehä alunperin rättisulkeisreeniä eli penkkipaitaa ja linkoja, mutta näillä kelien lämmöillä totesin, että lämpöhalvauksen voi hankkia huomattavasti nautinnollisimmillakin tavoilla, ja jätin paitapenkkireenun venaamaan viileämpiä kelejä.
Ohan se tuo miun vaffatreeninkini nyt tällä hetkellä aikalailla vähän sellaista pähkimistä ja ähkimistä suolj pitkällä punnaten, kun tuo lonkka ja persus ei vaan ole vieläkään kunnossa. Ja lisäksi kaiken muun mukavan ohella miulla on astman ja allergioitten kannalta viddumainen kausi koska kaikkialla pölyä ja siitepölyäkin jo, mutta
lötkyttelin reenuja eniwei, sillä ainoa paska reenu on vain se mitä ei koskaan tehnyt. Olen mie sevverta sitkeä paskiainen enkä luovuta ihan heelepolla, niin tehhää sitte vaikka satujumppaa, kun ei kerran rahkeet muuhunkaan tällä hetkellä riitä....
Raakana penkkipunnertaen ähelsin tosiaannii vaivaisen 100 kg sentään kuin piipun suusta ampuen, muttta 105 kg raudassa meikäaabbenalla ylläri pylläri jäykällä ei niin kauhee hyvin kuntoutuneella lonkalla ja kipuilevalla pärsiillä miun jalkatuki haparoi kun tein sen 105 kg stopeil, niin joutui pyytämmään sitten vähän kevennystä ylöspäin tulutaessa... mutta tulipa kuitenkin ylös vain ihan vähän jeesittynä...
Miun omapaino on tällä hetkellä jtn 98 kg ja meikämanuskan pittuus on sen hulppean vaivaiset nysämäiset 178,5 cm vieläkin.... En mie tosiaan o minkäänsortin kisakunnossa ja pänniikin hermeettisesti kun talaven ja ny vielä kevväänkin kisat mennee sivu suun ensin sairastellessa, sitten kuntouttaessa ja nyt kuntoututuessa ja
lasten jumppaa kuntoillessa, but I am slowly getting there. Again. And it's the only thing that matters. Kesken ei jätetä, pirskutaralloo. Paree sekin kö ee mtn.
Illalla vielä tuli harrastettua yhdessä hanin kanssa kävelyä pitkin poikin polkuja ja maastoa. Lisäksi tein venyttelyitä. Nukuin aika huonosti to-pe yön, niin treenit jäi haaveeksi, kun energiaa kurssittelun ja asioitten hoidon jälkeen ei vain ollut oikein mihinkään. Joskus on parempi antaa olla kuin väkisin runnoa. Ehtiihän sitä sitten lauantaina taikka sunnuntaina. Etenkin kun on loukkaantumisia alla, niin ei ole kiirettä saada uusia lisää tai vanhoja pahennettua. Maltti on valttia, tässäkin asiassa.
Perjantaina jaksoin kuitenkin ei-niin-kauhian-kovilla-energiavirroilla koutsia iltasella valmennettavaa kyykyssä. Näytteehän tuo ihan vallan kyykyltä. Hyvä niin.
Kirjoitan tässä lauantain puolella tätä bloggausta aikaslailla hyvillä mielin. Tutut valmistautuvat tämän päivän SM-kisoihin Paimiossa. Mie kannustan virtuaalisesti. Ensiviikolla on Wappu-uaaton Kekkulj' Kuala Tampereen Yliopistolla, ja kävijöitä tulee ympäri Tamperetta ja Suomea. Kivaa önn se. Kivaa muuten, kun kevät on aika hyvällä tolalla. Hyvvee kevättä kaikille! T. Krisse Tuominen.
Sen jälkeen kö treenittävä oli suoriutunut omista treeneistään, niin aloin sitten tekemmään ihan miun ommoo penkkitreenua. Piti tehä alunperin rättisulkeisreeniä eli penkkipaitaa ja linkoja, mutta näillä kelien lämmöillä totesin, että lämpöhalvauksen voi hankkia huomattavasti nautinnollisimmillakin tavoilla, ja jätin paitapenkkireenun venaamaan viileämpiä kelejä.
Ohan se tuo miun vaffatreeninkini nyt tällä hetkellä aikalailla vähän sellaista pähkimistä ja ähkimistä suolj pitkällä punnaten, kun tuo lonkka ja persus ei vaan ole vieläkään kunnossa. Ja lisäksi kaiken muun mukavan ohella miulla on astman ja allergioitten kannalta viddumainen kausi koska kaikkialla pölyä ja siitepölyäkin jo, mutta
lötkyttelin reenuja eniwei, sillä ainoa paska reenu on vain se mitä ei koskaan tehnyt. Olen mie sevverta sitkeä paskiainen enkä luovuta ihan heelepolla, niin tehhää sitte vaikka satujumppaa, kun ei kerran rahkeet muuhunkaan tällä hetkellä riitä....
Raakana penkkipunnertaen ähelsin tosiaannii vaivaisen 100 kg sentään kuin piipun suusta ampuen, muttta 105 kg raudassa meikäaabbenalla ylläri pylläri jäykällä ei niin kauhee hyvin kuntoutuneella lonkalla ja kipuilevalla pärsiillä miun jalkatuki haparoi kun tein sen 105 kg stopeil, niin joutui pyytämmään sitten vähän kevennystä ylöspäin tulutaessa... mutta tulipa kuitenkin ylös vain ihan vähän jeesittynä...
lasten jumppaa kuntoillessa, but I am slowly getting there. Again. And it's the only thing that matters. Kesken ei jätetä, pirskutaralloo. Paree sekin kö ee mtn.
Illalla vielä tuli harrastettua yhdessä hanin kanssa kävelyä pitkin poikin polkuja ja maastoa. Lisäksi tein venyttelyitä. Nukuin aika huonosti to-pe yön, niin treenit jäi haaveeksi, kun energiaa kurssittelun ja asioitten hoidon jälkeen ei vain ollut oikein mihinkään. Joskus on parempi antaa olla kuin väkisin runnoa. Ehtiihän sitä sitten lauantaina taikka sunnuntaina. Etenkin kun on loukkaantumisia alla, niin ei ole kiirettä saada uusia lisää tai vanhoja pahennettua. Maltti on valttia, tässäkin asiassa.
Perjantaina jaksoin kuitenkin ei-niin-kauhian-kovilla-energiavirroilla koutsia iltasella valmennettavaa kyykyssä. Näytteehän tuo ihan vallan kyykyltä. Hyvä niin.
Kirjoitan tässä lauantain puolella tätä bloggausta aikaslailla hyvillä mielin. Tutut valmistautuvat tämän päivän SM-kisoihin Paimiossa. Mie kannustan virtuaalisesti. Ensiviikolla on Wappu-uaaton Kekkulj' Kuala Tampereen Yliopistolla, ja kävijöitä tulee ympäri Tamperetta ja Suomea. Kivaa önn se. Kivaa muuten, kun kevät on aika hyvällä tolalla. Hyvvee kevättä kaikille! T. Krisse Tuominen.
Kommentit
Lähetä kommentti