Joku otsikko varmaan tällekin blogaukselle tarviis keksii
Skipin keulakuvia mainosplakaatin täydeltä ja Tampereen vahvistus poseeraa ständin edessä Tampereella Natural Woima & Wellness -kaupalla Lielahdessa |
Steel Bodylla mie ja bodausvalmentajani Jaana Visulaaka |
Hassua sinänsä että vaikka kaikenlaista olikin, niin ei tuo tuntunut kiireiseltä, vaan levolliselta viikonlopulta. Ja kävellessä tulee levättyä. Mieli lepää ja keho lepää. Fibromyalgiakivutkin yleensä lievittyvät ainakin tietyntyyppisestä kävelystä. Ja mukavaa onpi se.
Stereotypia voimailijoista, saatika bodaajista, on se että aerobinen ei maita ja ihan tavan kävelykään ei ole puuhaa, joka maittaisi kuin pakon edessä suurin piirtein aseella uhattuna. Mie en ainakaan osu tähän stereotypiaan.
Vaikka mie ihan näkyvästi linkkaan ja onnun eli kävely, saatika juoksuun pyrähtely, ei ole sitä hauskinta ja helpointa suoritusta maailmassa, mie tykkeen kuitenkin tehdä sitä. Ja paljon.
Kaksi pientä sievää palleroista samassa kuvassa Tampere Kupliissa Pikachu ja Krisse Tuominen, vuaan kumpi on kumpi? ;-) |
Miulla ei ole autoa ja eikä ajokorttia ja bussikorttia tulee käytettyä vain pakon edessä, joten paikasta toiseen kuljenkin arjessani mieluiten kävellen. Välillä pyrähtelen hölkkään ja juoksuunkin, niin tulee mukavasti ihan arjen hyötyliikunnassa HIITiä kerrakseen. Ihan hyötyliikuntakävelyn lisäksi, hieman hassu otus kun olen, tykkeen käydä myös iltalenkeille. Kyä sitä tulee päivä- ja aamukävelyitäkin harrastettua, mutta ehkä useimmiten iltakävely on se vapaa-ajan kävelyn ajankohta.
Mie ja Pekka Allan Manninen Tampere Kuplii -festareilla edustamassa Tampereen Sarjakuvaseuraa <3 |
Mutta juup, asiasta sammakkiin ja sammakista sammaleen ja siitä ihan johonkin muuhun ;-) Tuon ehkä erikoisimman uaasinsiltasen jäläkeen voinkin todeta, että tuli lauantaina käytyä Tiim Aappenan Tapsan kanssa ottamassa kuvia PR-käyttöön, tutustuttamassa Tapsaa kaupan valikoimaan, maistelemassa All Sports Labin BCAAta (hyvältähän se päärynänmakuisena maistui), ja jubaamassa niitä näitä.
Guggensizer ja Krisse Tuominen Tampere Kupliissa, vaan kuka on kuka kun kaikki bullistaa? ;-=) |
Kaupalta tuli sitten siirryttyä kotio, josta pikaisen välipalan vedon jälkeen, vaatteitten vaihtoa, ja ylläri pylläri: kävellen kuntosalille, ja kuntosalilla Jaana Visulaakan valmentamana kuntotsekkiä siltä osin että mitä on tähän asti tapahtunut treenillä, ja sitten treeniä.
Mie ja Kivi Larmola Tampere Kupliissa, vuaan kumpi on kumpi kun kummallakin käet pystyssä, rillit päässä ja moppitukkakin on... on se jännää, onhan se ;-) |
Kuntotsekistä sen verran, että mie yllätyksekseni sain ihan positiivistakin palautetta, että selkään tullut jo nyt lisää erottuvuutta, käsiin ja jalkoihin lissee lihhoo, ja nuin ikkeen. Vahta ny tietenkin on voimamahana sellainen, että siinä mennee tovi jos toinenkin että siitä saadaan kaavittua esiin jotain mistä ois bodausmielessä varsinaisesti muutakin puhuttavaa kuin, että onhan se melkoinen työmaa ;-)
Oman treenin jälkeen koutsina salilla toooooosi pirtsakkana |
Treeni meni niin kuin se menee polven kipuillessa, mutta päädyttiin poistamaan askelkyykky pois ohjelmasta, tekemään kyykkyä vajaana (voimanostomielessä sellainen 3/4 kyykky, bodarin mielestä puolikyykky ja ass to the grass -jengin mielestä vähän polvinytkyy syvempi spoudarihytky), ja muuta tuon tuollaista säätöä.
Röllipeikon eiku Tiim Aappenan Jounan kanssa kävelylenkillä luonnossa <3 |
Muutenkin vaihdettiin tiettyi liikkeitä eri tavalla toteutettaviksi yms., mutta ei niistä sen enempää, muuta kuin että kansa varmaan saa lisää pontta fitnesskissavitseilleen (jep, viääräleuat minnuu fitnesskissaksi ja fitneesapinaksi kutsuvat), kun seuraavan kerran miut näkevät jalkatreeniä tekemässä.
Tiim Aappenan Tapsa Natural Woima & Wellnessin putiikilla, tietenkin Gorilla Wearin yllään <3 |
Suomen tunnetuin spoudari Pode ja yksi tunnetuimmista fysiikkalajien mimmeistä Minna <3 |
Ja jos en vallan väärin käsittänyt, koutsini suaattaapi tulla peräti yleisöönkin hihit... eiku siis kannustamaan valmennettavaansa, kun erittäin laadukkaasti kisaan Suomen Pashin Spoudari -tittelistä <3 Jotenkinhan sitä on hyvä treenata jonnisortin alkeellista poseeraamista ja myöskin ottaa jokin juttu kannustimeksi siihen että pysyy tulevassa ruokavaliossani ja treenaa siististi, niin miksipä en hyödyntäisi tähän tällaista leikkimielistä kisaa ;-)
Maistelemassa Natural Woima & Wellnessin kaupalla maistelemassa <3 |
Sunnuntaina tuli käveltyä useampaan otteeseen ympäri Tamperetta eri ympäristöissä ja kävin viihdyttämässä ja kiihdyttämässä itseäni Tampere Kupliissa Tampere-talolla. Tuota kutsutaan pr-hommien ja myyntityön tekemiseksi. Ja kivaa oli.
Pika Pika!!!!! <3 |
Mannisen Pekka oli vallan tyytyäinen että mie poikkesin Tampereen Sarjakuvaseura ry:n myyntipöydällä edistämässä sunnuntain myyntiä, ja lisääntyihän se myynti ja olin tyytyväinen kun Pekan mainiot albumit kävivät kaupaksi <3 Ja näkihän siinä ohessa Picachuja, Alieneita ja muita mukavia mölliäisiä. Mukavat puuhaa oli se. PR-hommien jäläkeen mie lompsin kauppaan ja kaupasta kotio syömään. Syomisen jälkeen palauttavaa jumppandeerosta ja sitten lisäksi vielä iltalenkkiä. Mukavata siltä osin. Hyvvee viikonalkua!!!! T. Krisse Tuominen.
Kommentit
Lähetä kommentti