Lauantaiaamuöinen Läskin Urpon Apinan pohdinta ;-)
Olisi niin paljon kirjoitettavaa ettei oikein tiedä mistä kohtaa lähteä kerimään tekstiä kasaan. Ja ehkä sitä ei edes tarvitsekaan. Joskus on vain kiva antaa tajunnan virrata ja sanojen tulla ulos sellaisina kuin ne kulloinkin purkautuvat. Tässäpä siis sekalaisia ja ehkä hieman hajanaisia ajatuksia, ajatuskia, kokemuksia ja mitä lie mieleen sattuu pälkähtämäänkään.
Tulevaisuuspäivä tulla pälkähti ja meni niin että vihellys vain kävi. Päivä jota oli tullut odotettua toivo pykälässä plus into piukassa vuosikymmen jos toinenkin. Olihan se jonnisortin Mahtavampi Syy elää ainakin kolomevitoseksi siihen asti että näkee kuinka tulevaisuus täsmää Paluu Tulevaisuuteen II-elokuvan tulevaisuuteen paluun kanssa. Voin kyllä sannoo suoraan, että hienoa että jaksoin odottaa, mutta toisaalta olihan tuossa (joka tosin oli ihan odotettavissa) tiettyä lässähdyksen tunnelmaa. Missä on minun lentoalukset, futuristiset juomani, kehoon mukautuvat asusteet, itsensä solmivat kengännauhat, ja hitsi vieköön: leijuntaskeittilauta?! Missä ne ovatten, mie halluun ne heti! ;-)
Jonnisortin leijuntaskeittilautoja on suunnitteilla (tai tulossa markkinoille), futuristisia juomia on puskemassa markkinoille ensivuonna ostettavaksi, ainakin pienen painoksen verran itsesolmivat kengännauhat omaavia kenkiä on saatavissa, leijuvia autojakin suunnitteilla ja kehitteillä, ja onhan noita teknisiä paitoja, hehehehehehehe, nehän oikein mukavasti etenkin hikisenä muotoutuvat kaikkiin muotoihin ;-)
Koska minulta on pyydetty privaviesteillä ja face to face irl:ssä sitä että tekisin jonkun repäisevän päräyttävän lisäravinnetestin, sellaisen myös tekaisin nopeasti Tulevaisuuspäivän kunniaksi 21.10. ja sekä editoin että julkimoin sen samana iltana. Nopeaa toimintaa, eikö? JA KYLLÄ PÄRISEE!!!
Lisäravinnepurkkitestin voittajaa en tässä kerro, vaan saatte sen tsekata videosta. Sen verran voin vinkata, että kotimaahan se menee!!!!
Näistä vallan eeppimistä meiningeistä, sfääreistä ja dunnelmista ihan muihin fiiliksiin. Mie laitoin tämän blogin alta kaksiviikkoa sitten pystyyn ja uaattelin, että kosk'en ole mikkeen vitnesskissa enkä badibiltinkisönni, niin tokkopa miun aivoitukset kiinnostavat kuin ehkä tuhatta ihmistä vuodessa, jos sitäkään. Olin viäärässä, koska tuhat ylittyi noin puolessatoista viikossa. Nyt sivuilla käyntejä ollut jo noilakkaasti yli 1200, joka ei ole paha juttu ollenkaan, kun juuri tässä välissä en ole blogiani päivittänyt ja poppoota on silti tänne osannut ja halunnut valua. Mukavaa on se, että tekstejäni ovat silmäilleet muutkin kuin finskit, hyvänä kakkosena kun tulee Venäjä ja muualta sitten hajanaisemmin. Terveisiä siis vuaan Itänaapureillemme! Harasoo pavarits, ei muuta kuin rautatankoon ja Da, kyllä se siitä nousee, kun nostaa vaan! 8-)
Sanottakoon sekin tässä vielä, että näemma nyt syksyn tullen on puskenut kaikkien meidän iloksi pitkäkestoinen kuume meitä immeisiä intohimoisesti syleilemään ja halailemaan. Joillain tutuilla ollut viikon verran erittäin korkeaa kuumetta, joillain ollut kolmekin viikkoa vaihtelevankorkeista kuumetta ja mie se olen nyt suaanut nauttia tästä sortista öbauttiarallaa kaksi viikkoa. On ollut välillä kuumeetonta aamua mutta illaksi noussut tahi toisinpäin. Ja viikon jälkeen tuntui että nyt se oli tässä, mutta päätti sitten olla sitkeä sissi ja lähteä huolella uuteen nousuun. Eniten harmittanut se, että ollut pakko levätä ja olen kaivannut aivan jäätävästi jumppaa ja painotreeniä, mutta kaikkein eniten kädenväännön lajitreenejä. Kahden treenin väliin jättäminen tuntunut pahemmalta kuin monesta muusta asiasta luopuminen elämässä. No, pari kertaa sinne tänne, kun aikaahan on harrastaa vaikka seitsenkymppiseksi tai ylikin, kunhan vain syön suht. koht. järkevästi, liikun paljon mutten liikaa ja kun oppisi lepäämään kunnolla muulloinkin kuin kuumeessa. No, ehkä ensiviikolla sitten ohjattuihin tai vapaamuotoisiin treeneihin.
Kauheammin ei ole voinut ja jaksanut kuumeessa liikkua kuin pakolliset (lähi)ruokakauppaan, lääkäriin ja apteekkiin. Olo on kuin lehemällä, joka outaapi kevvään tuloa että piääseepi ulkoilimoon kirmaillemmaan, paitsi että nyt on syksy ja mie haluaisin voida päästä terveenä rautaa renkommaan ja viääntämmöön kättä. No, kyl se tästä, ja oikeastaan lepo on ollut mukavakin juttu. On tullut nukuttua, lepäiltyä, katsottua välillä pätkittäin elokuvaa makoillen ja kesken nukahdellen, hieman lueskeltuakin showpainin historiikkia, voimamiesurheiluopasta ja Triple H:n elämäkertaa. Ja kun ei oo mihinnää kiiru ollu, on suaanunna bloggailtua ja vlogeja ladattua makoilun ja pärskinnän ohessa.
Laitan itselleni ja muille syyspiristykseksi kävely-, ulkoilu- yms. kuvia kesältä ja syksyltä 2015 by meikäläinen und meine kamera-aparatus ;-)
Klikkailkeepa kuvaloeta isommiksi ja prameimmiksi kuvaloeta paenamalla, meinaan tietokonehiiren vasenta näppäintä painamalla, eli näpit irti ruudulta ellei satu olemmaan koskeusnäyttö ;)
Lissee kuvaloeta ja kuvatuksia miun ja miun kännykkäkamera-aparaatin voimin loihdittuna em. aikaväliltä:
Ei muuta kuin erittäin hyvvee ja ihunaa liikunnanriemua, reippailumieltä, ulkoiluintoa ja voimia syksyn puhureihin ja pimeneviin iltoihin lohtua ja lämpöä, mä toivotan teille! Yours Truly, Läski Urpo Apina aka Krisse Chrissie Heart Sydän

Kommentit
Lähetä kommentti