Keskiviikkona Kustaa Hiekan museossa

Mukava päivä ja rento ilta

Keskiviikkona tuli käveltyä ja potkulautailtua Kustaa Hiekan museolle.  Käytiin museossa isommalla porukalla ja meillä oli ennaltasovitusti  opastettu esittely. Museolla tuli ymmärrettävästi kopoteltua pitkin museoesittelyä kerroksesta ja huoneesta toiseen. Etukäteen tiesin aika paljon Kustaa Hiekasta, hänen reissuistaan ja kokoelmistaan, mutta onhan se ihan eri asia lukea jostain ja nähdä kuvia museon kokoelmasta kuin kuulla ja nähdä opastetulla kierroksella se kaikki hieno mitä museolla on tarjottavanaan.

Etukäteen olin odottanut kaikkein eniten näkeväni paikan päällä kokoelmiin kuuluvat Jeanne De' Arc-muotokuvaveistoksen (aivan upea, uniikki ja häikäisevän mahtava), tiettyjä maalauksia (merkittäviä tauluja kokoelmassa piisaakin) ja Kapteeni Kuolio -sarjakuvassakin seikkaillut muumion käsi. Muumion kättä tuli käytyä ihastelemassa useampaankin otteeseen. On se vaan vaikuttava näky!

Koska oli vallan nälkä, lähdimme Kustaa Hiekan museolta museokierroksen jälkeen Jalla Jallaan safkalle. Safkaa piisasi, seura oli hyvää ja nälkä lähti. Safkan jälkeen poikkesimme vakkaripaikkaamme Viiden Tähden Leffadivariin josta mukaan lähti jälleenkasa leffoja. Elokuvapuodin jälkeen laahustimme Sokokselle ja Sokoksella oli luvassa toki ruokakaupassa köpöttelyä. 

Mehujäätä imeskellen kuljimme ostosten jälkeen Ratinan rantareittiä pitkin kotio. Kloppoti kloppoti tuli käveltyä ja suhistellen potkulautailtuakin välillä. Kelit olivat hienot, seura oli loistavaa ja jutut parhautta. Aika riensi kotiin kulkiessa. Kotona pieni välipala, kotiaskareita pyykin ja tiskien parissa. Ja olennaisten asioitten jälkeen siirryin sohvalle viettämään aikaa laatuelokuvien parissa. 

Ensin katsoin australialaisen Rover nimisen elokuvan, josta en oikein tiennyt mitä odottaa ja jonka pelkäsin olevan tylsä, typerä ja kaikintavoin turhanpäiväinen tekele. Sisältö olikin erittäin hyvin otteessaan pitävä elokuva, jota omin sanoin kuvailisin absurdia tragikoomista tilannekomiikkaa sisältäväksi toiminnalliseksi draamaelokuvaksi. Jos kuulostaa aika erikoiselta ja omalaatuiselta, niin sitä se todellakin oli. Ei tässä nyt pyörää uusiksi keksitty, mutta homma vedettiin alusta loppuun omalaatuisella tavalla, eri tyylilajeja rohkeasti yhdistellen, mutta silti tavalla, joka on sopivan rosoinen ja perinteinen peruskatsojalle, eikä mikään ilmiselvän artsy fartsy -pläjäys. Homman kruunasi kouriintuntuvat roolisuoritukset, asteittainen jännityksen rakentaminen, yllättävien plot twistien ripottelu mielenkiintoisiin kohtiin, ja pakahduttavan kaunis luonto ja ympäristön karhean rujon tyylikäs atmosfääri. Aidosti pisti ajattelemaan, pohdiskelemaan, ja itkemään. Aion katsoa myöhemminkin. Suosittelen.

Toisena illan elokuvana oli vuorossa itselle entuudestaan lähes tuntematon tapaus: Colossal. Tykkään katsoa monipuolisesti elokuvia, mutta suurina rakkauksina varhaisnuoruudesta asti genreinä ovat olleet synkällä tragikoomisella twistillä  ladatut psykologiset ihmissuhdedraamat ja etenkin aasialaiset hirviöelokuvat.  Colossalissa nämä kaksi edellä mainittua genreä liitetään yhteen ennakkoluulottomasti. Paikoitellen mennään rajustikin kreisikomedian puolelle, välillä ollaan lähes Bridget Jones -meiningeissä, ajoittain ollan totaalisesti Donnie Darkon äsfääreissä, ja kaikki nivotaan yhteen pakettiin sekä jättihirviötarinan ja ihmissuhdedraaman edetessä limittäin ja lomittain yhdessä, jopa yllättäviinkin suuntiin. Yllätyksekseni tykkäsin paljon enemmän kuin odotin, mutta ei tämä silti ihan kaikkia lupaamiaan odotuksia lunastanut, mutta kelpo leffa joka tapauksessa. Ei todellakaan mikään höttöä vain -leffa, vaan tässä on aidosti muutama hyvä ajatuskin eksynyt mukaan. Ajattelin katsoa tämänkin uudelleen, sillä se oli todellakin toisenkin katsomiskerran ansaitseva tekele. Suosittelen tätäkin.

Kolmas ja tällä erää kesken jäävä (nukkuakin kun täytyy) Vastamyrkky (Contagion) on miulle jo vuosikymmenien takaa tuttu elokuva. Ei tämä mitään parasta a-ryhmää ole, mutta katsomisenarvoinen aina silloin tällöin, kun kaipaa jotain c-luokan leffaa, joka viihdyttää juuri riittävästi, muttei rasita pollaa liikoja. Aika suoraviivaista ja tahattoman komiikan ajoittaista juhlaa tämä on. Jotkut vetää keskiviikkotumut, minä vedän roskaelokuvaa innolla. Hyvää kökköä on tämä. Kalkkunalla on todellakin kaakatettavaa.

Torstaissa on tunnelmaa

Heräilin pitkin yötä ja aamua ja sain otettua päikkäritkin ja aikalailla lopullisen heräämiseni jälkeen on puhelin soinut, viestiä pukannut, et cetera, et cetera... Lääkärikin soitteli ja pitäisi labrassa käydä. Tälle päivälle sovittu yksi palaveri peruuntui, joten ehdin käydä laboratoriossa antamassa heidän imeä minusta verta. Samalla hoidan asioita kaupunnilla, esim. poikkean pankista nostamassa tililtä rahaa. 

Pitäisi tässä kirjoitella kunto-ohjelmia ja pähkäillä sunnuntain yhteistreenejä (mave). Lokoisahkosta päivästä tulikin sitten ihan yllättävän toiminnallinen. Kyykkytreeniä ajattelin illalla tekeväni jos jalat, selkä, perse ja aivotoiminta antaa myöten. Tällä hetkellä "nautiskelen" ympäristössä tehtävien erinäisten julkisivu- ja kämppäremppojen aiheuttamista "iiiihanista" äänistä.

Kuten viksuimmat ja välkyimmät ovat varmaankin huomanneet, kirjoitan nykyään kasvavassa määrässä muustakin elämästäni kuin vain liikunnastani, urheilusta taikka vammojen kuntoutumisesta. Teki mitä tahansa niin se on aina keskellä elämää, ja tuntuukin lähes teurastukselta, jos stilisoi kaiken elämän maun pois, kuohii inhimillisyyden pois kuvasta.

Olen kuitenkin, halusi taikka en, ihmiselämä. Kenties omanlaiseni alieni (kuten me kaikki jotka olemme syntyneet tähtipölystä ja muusta avaruusmateriasta), mutta ihminen kuitenkin inhimillisine ajatuksineni, toiveineni, virheineni, erheineni, ongelmineni ja onnistumisineni. Ja haluan jakaa sen aina vain enemmän kanssanne. En minä tästä mitään elämäntyyliblogia aio värkätä aiempaa enemmän, mutta näytänpä kuitenkin arkeani aiempaakin enemmän. Uskon sen kuitenkin olevan kiinnostavampaa kuin lukea ikuista voimanoston kolmen pääliikkeen ja apuliikkeitten loputonta limboa. Vähemmästäkin väsähtäisi virkeinkin bloginlukijaveteraani. Nuorisosta nyt puhumattakaan.

Haluan toivottaa kaikelle kansalle oikein mukavaa, teidän näköistänne ihanaa kesää, mainioita hetkiä eloon, makoisia treenikertoja ja oikein upeaa elämää kaikin puolin! Toivon myös rauhaa ja rakkautta ihan kaikille. Ei muuta kö hyvvee ja hövelii kesää! T. Krisse Tuominen.