Mie oon duggajumala(tar)

Töttöröö ja tättärää kaikki blogini äärellä toheltavat tättähäärät! Koska elämässä on muutakin kuin kuntojumppaa, kuntoilua, kävelyä, potkulautailua, urheilua, nusitaimausta ja muuta sen sellaisesta, mie kirjoitan jatkossa aina vain muustakin kuin siitä mistä olen kirjoittanut jokseenkin jo kaikkien osapuolien kyllästymiseen asti. Koska tavoitteeni ei ole pitkästyttää teitä jumppahorinoillani loputtomiin, niin vaihteeksi ihan silkkaa hömppää. Ollaos hyvätten!

Kuten otsikosta ja ingressistä voi päätellä, tässä postauksessa mennään reilusti kieli poskessa. Tai jopa kieli kuolasta valuen kolme metriä leuan alapuolella, suu lotkottaen selekosen selällään. Joskus pitää ottaa rennosti ja heittäytyä vapaalle. Ja pakko myöntää, että vaikka voisi muuta luulla, en ole maailman paras vapaalle heittäytyjä, saatika ulkona juhlimassa kävijä. Ite asiassa kaikkein parhaiten viihdyn kotona, kotikuntosalillani, varastolla, tutuilla kävelyreiteillä, luonnossa, ja tutussa turvallisessa seurassa.

Päätin kuitenkin perjantaina heittäytyä hurjaksi ja lähteä ulos. Huhhuh! Ihan Tampereen Klubille saakka. Siellä kun oli esiintymässä Remu plays Hurriganes. Itse keikkakokemuksesta kirjoittanen myöhemmin. Tällä kertaa ihkutan sitä kuinka vaihteeksi tuli bändin alkua odotellessa hieman rentouduttua karpalomehun äärellä (ei tullut juotua yhtään alkoholia koko iltana) hyvässä seurassa. Juteltua niitä näitä, moikkailtua kavereita. Oltua hanin seurassa vaihteeksi muualla kuin kotona tai salilla.

Ja olen aika tyytyväinen noihin kuviin mitä keikan alkua odotellesa tuli otettua. Hiukset kasvaneet sen verran pitkiksi, että vaikak ne olisi kuinka sykkyrällä mykkyrällä käkkärykäkkärällä, ne ovat reilusti yli hartioitten. Ja oikeastaan pidän siitä että minulla on pitkähköt hiukset ja otsiskin on rennon vallattoman pitkä.

Eipä se nuaama siihen mihkään muuttuisi vaikka olisi kuinka paljon hiusta, mutta kyllähän nuo luonnonkiharat käkkyräni sateesta märkinäkin kehystävät kivasti hiuksiani. Ymmärrän nyt hyvin miksi minua nuorempana sanottiin Charlien Enkeliksi. Onhan tuossa miun hiustyylissä jotain samaa kuin ko. poppoolla alkuperäisessä tv-sarjassa. Tosin jotenkin huolettomammalla ja hipimmällä plus rokimmalla tavalla.

Ja tykkään siitä että hiukseni näyttävät tällä hetkellä aika näyttävältä, hyvinkin vähäisellä laitolla. Ja luukki sopii miulle, oli hiukset sitten nutturalla, ponnarilla, palmikolla taikka auki. Tai oli yllä sitten bändipaitoja ja farkut, legginsit hame ja toppi, taikka vaikka mekko, neulepaita ja koristeelliset kengät.

Kivaa on myös että uudet silmälasini sopivat hiusteni luonnolliseen väriin ja miun pukeutumistyyliin. Apina siis näyttää vaihteeksi yllättävän älykkäältä ja tyylikkäältä yksilöltä. Ei muuta kuin erittäin hubaisat ja habaisat sunnuntait teillekin! T. Krisse Tuominen.