Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2016.

Vauhti kun kiihtyy, niin antaa mennä vaan ;-)

Kuva
Terppanderos päiväkirja! Kelejä on pidellyt ja kävely ulkona käy treenistä jo itsessään. On tullut jolkoteltua silti melkoisesti. No, hulluilla on hommansa ja huvinsa. Minulla erityisesti ja sinähän sen tiedä, jos joku. Tännään ollut melkoisen kuumaa. Helteestä huolimatta jaksanut blogata, vlogata, tehdä tekstin- ja kuvantuotantoa, kävellä pitkin kaupunkia toimittamassa ja hakemassa tavaraa, ja käydä hankkimassa viikonlopuksi ruokaakin. Ja kun hieman hassu olen, niin Pohojammaan iltaisen livestreamin hangaroundaamisen ja muun somettamisen (terkkui Pakkotoistolle Mopsukalle ja Hiitsiikkerille/siikhiitterille ja VesaBBSlle Irstikalle ja kompsukalle!) lisäksi olen kotona jumpannut sekä hanin kanssa että erikseen. Voe herttileijjoo kö mie oon niin seksy jumppaaja ;-) Koska hulluuteni ei ole vähäistä, painun tässä illalla vielä kuntosalillekin voimajumppaamaan lisää. Että varmasti hiki valuisi valtoimenaan ja pumppu kävisi rinnassa tuhatta ja sataakolmeakymmentä. Huvinsa kull...

Uutta vloggausta ja bloggausta paeskoo kehiin aappena!

Kuva
Terepä tere Siullekin pavaritsi-toveritsi Päiväkirjani Mun ja julkisen päiväkirjablögälesrötäleksen lukijat myös! ;-) Oikkee hyvvee perjantaepäevvee ja lokoisaa olloo mie teille kaikille ihanaesille immeisille, elläimille ja etennii immeiselläemille toevotteleksin! <3 Oikkee hyvvee ja höveliä ja eehanan aarinkoesta päevvee kaekille toevottelen ma! Eilen ei tullut kauheammin tehtyä mitteen jumppa- ja kuntosalihommia, vaan keskityin enemmän tekstin-, kuvan- ja videotuotantoon ja muuhun henkiseen jumppaan. Aamulla toki hieman jumppasin sekä hanin kanssa yhdessä että erikseen, kävin päivän mittaan hieman ulkona, tein päivän mittaan kevyttä jumppaa ja venyttelyitä, ja kävin hanin kanssa yhdessä iltakävelyllä, mutta mie en käynyt lähelläkään kuntosalia. Enemmänkin sellainen lepopäivä siis siltä osin. Kuntoilun sijaan tuli blogattua ja vlogattua. Vlögäyksiä ei miulta hetkeen ole tullutkaan ja niitä miulta on pyydetty ja tuli fiilis sellaisia taas tehdä, niin tein reilun viiden...

Jumppaa, Tammerfestiä, kävelyä, syömistä, juomista ja tunnelmointia

Kuva
Tervettä päevvee talloon ja blögösfääriin! Juurihan tuossa taas uudistumisen ja uusimman blogautuksen ohessa mie sinnu tervehdin, mutta täällä mie tuaas olen ja taas ilolla Siun seuraasi, oi rakas ja ihana päiväkirjani, palaan kertomaan kuulumisiani. Mitäs muuten Siulle itelles kuuluu? ;-) Iikkisihanaa päevvee Siullekin miun mahtava päeväkirjain lukijain! ;-) Viimekertaisessa blogissa kertoilin uudistuneesta blogin ilmeestä ja siitä kuinka se on antanut uutta potkua bloggaamiselle. Tässäpä blögäleksessä mie blögäytän rakkaalle päiväkirjalleni ja julkisen päiväkirjani sitkeille ja sinnikkäille lukijoilleni (on se nyt pirksutaralloo kö en oo suaanunna karistettua teitä millään puies luotani -hih!), viimeviikon lauantaista ja silloin tapahtuneista liikkumisista, syömisistä, juomisista ja viihdepuolesta. Tuassa kourassa on joko paarmanpuremia tai hieman siihen jumppa on tarttununna pikkaasen Lauantaina tuli tehtyä uaamujumppaa, mutta jumppa ties mistä syystä jäi vähän vajaa...

Oikkeen hyvvee kesäpäevvee ja uudistunutta ilmettä, toevottaa aappena!

Kuva
Aika kuluu ja aika aikaa kutakin, ja niinhän se on, että eipä kukkaan jaksa kahtoo samoja seiniä, seiniä koristeita loputtomiin, joten pistettiinpä päiväkirjan ulkoasukin ja olennaisimmat infojutut uuteen ilmeeseen ja päivitettyyn tietoon. Nyt ei möllötetä surullisen sinisenä ja melankolisena, vuaan ollaan reippaana, uljaina ja urheilullisina! Hyvä myö, myö ollaan ihan parrautta, oi päiväkirjasein! Aappenamamma helteellä tukka suihkunkosteana :-) Se on muuten mukavata kö välillä vähän vaihtaa vaikka paidanväriä tai tekee vaihteeksi kuntosalillakin jotain muutakin kuin vain yhtä ja samaa. Sama pätee miun mielestä bloggaamiseenkin. Miun kirjoittamiselle ainakin tuo uutta puhtia uudet näkökulmat ja blogin ulkonäön rukkaaminenkin. Nummero 69 on hyvä nummero, uaatteloopi aappena 8-) Uusi ulkoasu ja siihen paremmin mätsäävä tyyli -ajatus saa kirjoittamaan lisää, vaikka perusjuttu oiskin sitä vanhaa tuttua huttua kuin aina ennenkin. But you know, what ever makes You happy, ma...

Nyt rysähti niin että rämähti!

Kuva
Huhhuh ja oho! Ny rysähti roimasti, niin että rämähdys vuaan moikahti! Meinaan oikein huolella ja kunnolla! Ai että mikä? No, ekkönä oikiasti rakas päeväkirja tiiä? Juu-u! Tottahan se on! Usko pois vaan! Meidän jorinoita on todellakin käyty katsomassa yli kaksikymmentätuhatta kertaa! Siis uskomattoman käsittämättömän hämmästyttävän ihmeelliset yli 20 000 kertaa wautsiwau beibees ja bebandeeros! Aappena ja hänen päeväkirjansahan ovat yhessä aevan heeroksia!!! <3 UUUU JEA! <3 Se on ryypynpaikka nyt hulppean kävijämääräluvun kunniaksi! ;-) Huhhuh, tosiaan, ja todellakin! Totta se on ja uskottavahan se on, että vaikka kuinka hieroisin silmiäni, niin statistiikan mukaan aappenan blöäytysblögäleitä on käynyt vahtaamassa hulppean hervottomat yli kaksikymmentä (siis yli 20 000!) kävijää! Vaikea se on uskoa, mutta uskottava se on! Hitsin hauskaa, hillitöntä ja tavattoman upiaa! Pohojammaan livestreamissa velmuilemassa Kyä tän kunniaksi melekein vois vaikka vähän tanssahdel...

Perjantaitunnelmia

Kuva
Rakas päiväkirja, mie se tiäällä tuaas uaamupäevällä siulle oon tulossa juttelemaan! Toivottavasti en herättänyt? No, hyvä. Vedetäänpä yhdessä brunssia ja lauleskellaan syömisen lomassa ruokalauluja perjantain kunniaksi. Hieman tärähtänyt kuva, mutta värimaailma on mukava Uaamulla vaaka näytti 87,3 kg eli vain hieman enemmän kuin tällä viikolla alimmillaan. Siitä kätevä paino, että halutessani voin valita että kilpailenko 90 kg vai +90 kg -painoluokassa. Kaikki näytöt SM-, EM- ja MM-kisoihinhan miulla on +90 kg painoluokkaan, mutta sitä en jaksa murehtia. Nostan tarvittaessa vaikka uudet näytöt, jos se siitä on kiinni, tai pidän kevyen massakauden ennen seuraavia kisoja. Hopsanssaa! Nuissa reisissä ja muussakin ropassa on roimmoo voimmoo ja rempsakkaa muotoa! Tännään on tuaas perjantai ja tuli oltua Pohojommaan perjantaipulinoissa pulputtelemassa. Juteltiin niitä näitä ruuoasta, syömisistä, ajatuksista ja asenteista ruokaan liittyen, kasvis- ja liharuuista, Teiskosta, dou...

Ilitajumppoo ja muuta pumppoo

Kuva
Dängä dängä, meno on aappenalla Vänkä, eli moikka moi ja töttöröö ja tättärää Siulle Oi Rakas ja Armas Päeväkirjain! On tiää vuaan ihanata kö mie voin siun kanssas tällee kommunikoida tiuhaan ja yhteys on näinkin harmoninen ja zen. Oikein mukavata on kö on näen ihana päeväkirja. Kiitti Sulle siitä että oot nuin Eeeeehana! <3 Aappena puistossa Kirjoitetuani, tehtyäni rästihommia ja levättyä päivän ja otettuani nokosetkin, lähdin torstaina alkuillasta jumppaamaan hyvässä seurassa. Kyseinen hyvän seuran immeinen teki omatoimisesti miun hänelle suunnittelemaa ohjelmaani ja välillä tiemme kohtasivat salilla ja kävin välillä katsomassa miten homma edistyy. Enimmäkseen kuitenkin keskityin omaan tämän iltaiseen oikeen eeeeeeehanan mukavaan jumppaan, jota oli oikein iloisen ihanata tehdä. Pakko myöntää kyllä rehellisesti, että välillä piääs muutamat kirosanat suusta, mutta teinpä kuitenkin loppuun asti, kun kerran olin taas kerran hölmöläisen hommiin ihteni koijjannut. Heh! ;-) E...

Aappenaa naarattaa ja hommat rullaa taas

Kuva
Hyvvee huomenta, uaamua, päevvee ja uaamupäevvee siulle rakas päiväkirjasein! Ihunata että siekin oot tuaas herreillä het uaamusella! Kiva, että myö kummakki ollaan tällättissii uaamuvirkkuloeta. Voidaan pittee toisillemme seuraa ja viihdyttee toisiamme silloinkin kö on tylysää ja näin lupsakassa seurassahan meillä ee koskaan piääse aeka tylysäks tulemaankaan! ;-) Ei urbaani guerilla eikä gorilla vuaan aevan juntti orankimamma se posettaa tosi stylesti :-) Tännäänkin heräsin uuteen päevään aikalailla hyvillä mielin. Ei miulla mikkeen elämäni paras kausi ole menossa, mutta asiat ovat vähintäänkin neutraalisti, heikun keikun tai jopa hyvin. Aappena is cuite alright and that's kinda awesome. Paino oli, odotetusti, tänäaamuna enemmän kuin eilen ja saa ollakin. Selkeästi alle 90 kg mennään yhä ja poikkeuksellisen aamupainotarkkailun ja raportoinnin jälkeen painollani ei kauheasti toviin ole järin suurta merkitystä, joten en siihen kauheammin kiinnitä huomiotani, ennen k...