Huhhuh, mikä perjantaipäivä apinalla!

Perjantai ol melkoinen päevä!


Mie bloggasin perjantaina kahdesti (eka ja toka), olin yhteydessä yhteistyökumppaneihin ja sponsoreihin (sain yhden yhteistyökumppanin lisääkin: Gorilla Sports!), kävin kuntosalilla  huhkimassa reilun puolen tuntia (tein 35 kg:sta ylöspäin penkkausta, pitkiä sarjoja  aluksi ja siirtyen painon noustessa lyhyempiin sarjoihin, huipulla tein kolme ykköstä 77,5 kg:lla, lopusta avustettuna), ampaisin Adventti-seurakunnalle, moikkailin tuttuja, sitten ruuoanhankintaa, pääkirjastossa käyntiä, poikettiin hanin kanssa Gazozissa (kiitoksia taas kerran hyvästä palvelusta!!!), Etolassa, ja käveltiin lopuksi himaan. Himassa tuli hoideltua virtuaalisesti asioita ja sovittua viikonlopuksi tapaamisia ja palavereja.


Orankimamma 2014 marraskuussa

Tovin safkailemisen ja lepäämisen jälkeen lähdimme TTT:lle, kutsutuksi tv-yleisöksi eturiviin Yle Perjantai -ohjelmaan, liittyen erääseen ihanaan sukupuolettomuusdokumenttiin ja laajemminkin sukupuolen monimuotoisuuteen, annoin myös aiheeseen liittyen kommentinkin ja sain yleisöltä aplodit, ja vanhemmatkin olivat savolaisessa kotikatsomossa innoissaan, ja moni tuttukin oli kuulemma ihan hihkunut kotonaan kommentilleni.

Tuli katsottua lähetyksen jälkeen pätkiä lähetyksestä netistä ja ihan ymmärrettäviähän mie, yllätyksekseni selitinkin, vaikken kyllä todellakaan aamuihmisenä ole parhaimmillani iltaisin. Kun menin Pohojammaan kanavalle katsomaan livestreamia, tajusin jutteluita hetken aikaa kuunneltuani, heidän juttelevan lähetyksessä miusta. Yllätyksekseni, sain palajon kehuja ja kannustusta. Tuntui tietenkin erittäin hyvältä. Soitin tästä innostuneena taas lähetykseen ja juteltiin pitkät pätkät keskinäisen kehun ilmapiirissä niitä näitä. Tuntui todella hyvältä. On aina mukava, kun saa arvostusta arvostamaltaan henkilöltä ja keskinäinen kommunikaatio toimii, vaikka taustat voisivat olla hyvinkin erilaiset.



Jos haluat kuunnella pelekästään miun höpinät, niin klikkaapa tästä. Ja jos et halluu kuunnella miun höpinöitä ollenkaan, niin sitten ei varmaan kannata klikata linkkiä tai upotettua videota :-) Niin, paitsi jos halluu kiduttaa itteänsä, jostain omituisesta syystä ;-9

Kaiken hyvän lisäksi tavoitin tännään miun kampaajan ja yhteistyökumppanin Viitasen Elinan Salon Scissor Sisteriltä ja sain ajan ensiviikolle, kisatukan tekemistä varten tietennii. Onpa sitten seuraavissa kilpailuissa tukka mukavasti ojennuksessa, kun käyn makkoilemassa penkin piäällä ja ojentelemassa orankimamman pitkiä kouriani sellaisessa tankojumpassa, missä on pikkaisen limppuja tangossa ;-)

Johan tuossa oli yhdelle päivälle paljon, ja puolet jäi mainitsematta ainakin tässä blögäytyksessä. Mutta julkisuussaldo ihan kiva, ei parane valittaa ;-) Huomenna onkin kiva, kun voi ottaa ihan vain hissukseen eikä ohjelmassa ole muuta kuin frendin moikkaamista.  Hyvvee viikonloppua! T. Läski Urpo Apina eli Viksu Vaffa Orankimamma tai ihan Krisse "Sydän" Tuominen vaan ;-)


Kommentit

Suosituimpia blogeja (blogin koko ajalta)

Aappena päätti kisavuotensa komiasti Bullfarmilla!!!!

The World's First-Ever Take the Edge is out NOW!

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Kotona leppäämässä tuaas