Läski Urpo Apina kilpailee urakalla loppuvuonna 2015
Viime- ja lähiaikojen kilpailuista
Koivissa GAZOZia ja yllä METALia on apina valmiina kisaamaan ;-) |
Koko ikäni olen tykännyt käyttää kehoani hyötyliikuntaan, muuttourakoihin, jumppaamiseen, kuntoiluun yms. Ala-asteella koulun hiihtokisassa sain ekalla luokalla ykkösmitalin ilman että olin harjoitellut kisoihin. Yleisurheilukisoissa koulujen välisissä sijoitukset olivat tyyliin 2.-6., mutta koskaan en ole mihinkään urheiluseuraan kuulunut ennen kuin vasta tänä vuonna, joten peruskoulun loputtua en ole kisannut ennen kuin vasta tänä syksynä. Minulle yksinkertaisesti liikkuminen, liikunnan riemu ja itsensä haastaminen on ollut olennaisempaa kuin kilpailu. Sitä se on vieläkin, vaikka nykyään taas "pienen" tauon jälkeen kilpailenkin.
Pitkään olin pohtinut aikuisiällä että jos rohkaistuisin aloittamaan jonkin urheilulajin harrastamisen missä uskaltautuisin kisaamaankin. Pitkään asiaa pohdittuani, päädyin että kilpakädenvääntöä haluan edes kokeilla. Vuodet vierivät enkä saanut itseäni treeneihin asti, kun "huono päivä aikataulujen puolesta", mutta kun totesin että tänä vuonna täytän 35 v., päätin että asialle tarttiis tehä jottain. Mie kö en halua olla heitä, jotka 40-v.-synttäreillä vinkuvat, että ois pitänyt sitä ja tätä, mutta ei sitä enää. Tartuin siis päätöksen härkää sarvista ja aloitin kilpakädenväännön harrastamisen loppukesästä elokuussa 2015, liityin TKT Nääsväännön jäseneksi ja kisasin ekan kerran jo syyskuun lopulla. La 26.9. oli SuomiCUPin päätösottelu, jossa sijoituin pronaiset +65ssä 4. sijalle päätyen olemaan 4. SuomiCUPin kokonaistilastoissa. Ja vaikken mikään nero olekaan hahmottamaan lajin hienouksia, niin voin sanoa että tuo ei jää viimeiseksi kisakseni, niin kuin ei jääkään ;-)
Voittoisa vääntö SuomiCup 2015 -päätösottelussa |
Seuraavat kisani eivät ole kädenvääntöä, vaan voimanaisurheilua. Joroisissa joulukuussa lauantaina 5.12. järjestetään Hotelli Joronjäljessä Baarin vahvin mies ja nainen kisa, jossa loogisesti kisaan Baarin vahvin nainen -kisassa. Lajeina mönkijän tai vastaavan härvelin veto, oluttynnyrin nosto, etunojapunnerrus, oluttonkan etupito ja puristusvoimatesti. Kilpailu käydään kahdessa erässä eli kestävyyttä homma tulee vaatimaan ja oma jännityksensä tietenkin että pääsenkö ekasta erästä tokaan erään vai karsiudunko kun sössin pitkästä matkasta väsyneenä kompurakoipena kompuroiden lajit päin seiniä ;-)
Ehdin enämpi vähempi palautua noin viikon ennen kuin kisaan taas lauantaina 12.12., jolloin osallistun Sipoossa pidettäviin Sipoon Mestaruuskilpailu nimisiin kädenvääntökilpailuihin. Sipoossa kisaan "Naiset (oikea + vasen): Avoin"-sarjassa, eli lyhyesti sanottuna naisten avoimessa sarjassa.
My happy hour is when the bar is loaded with metal ;-) |
Ja jotta elämä ei tulisi liian tylsäksi ja yksitoikkoiseksi, voin blogini lukijoitten iloksi julistaa, että maanantaina 30.11. bongasin spostistani iloisen viestin, jossa kerrottiin että minut on hyväksytty Finland Powerlifting Organisation eli FPOn jäseneksi. Heille, jotka eivät tiedä, niin tiedoksi että nyt olen vallan vahvassa seurassa ja värikkäässä liitossa. Ilmoittauduin ensitöikseni su 13.12. Bullfarmilla Tampereella järjestettäviin raw bench press eli raakapenkkipunnerruskisoihin. En ole vielä saanut vahvistusta kisailmoittautumiseeni, mutta koska olen ilmoittautunut kisaan kahta viikkoa ennen kisaa, käsittääkseni liiton sääntöjen mukaan miun pittees olla ilmoittautunut ajoissa. Joka tapauksessa hikiset viikonloput minulla tulee olemaan.
Ja koska nuo kaikki ovat pikkujoulukisoja, pitää toki olla kisat myös sekä jouluksi että uudeksi vuodeksi, joten päätimme kisata leikkimielisesti ainakin penkkipunnerruksessa kaveriporukalla sekä jouluaattona 24.12.2015 että uudenvuodenaattona vuoden viimeisenä päivänä.
Jotkut ne ryyppää viikosta toiseen baareissa, miun happy hour on silloin kun bar is loaded ja piääsen hieman mittelemään voimiani muitten kanssa ainaisen itseni kanssa kisaamisen sijaan :-)
Kommentit
Lähetä kommentti