Viihdettä kuumeiluun

Läski Urpo Apina yrittää olla stressaamatta että paraneekin joskus

 

Tampereella taas yli viikon kestävää flunssaa liikenteessä. Kilpakädevääntöseurassa missä oon yhtenä jäsenistä, on useammalla kestänyt pitempään flunssa ja kuume. Ja kun lisäksi Joroisilla kisaamassa käydessäni olin monessa eri kulkuvälineessä, kaupungissa ja kaupassa missä kansa pärski ja köhi ympärilläni, niin eipä ole mikään ihme että flunssapöpö kera kuumeen se päätti ottaa miut jälleen valtaansa. 


Maanantaina oli jo tukkoinen olo, mutta kuumetta en ainakaan silloin vielä havainnut, mutta tiistaista asti olen sitten ollut kröh, pärskis, hinkuu, vinkuu ja kuumetta piisaa -tunnelmissa. Onneksi olen saanut aika jees nukuttua ja torkuttua, ja olen saanut yllättävän hyvin itseni syömäänkin vaikka kaikki ruoka öllöttääkin, niin eiköhän se paraneminenkin joskus tapahdu. Valitettavasti nyt myöhään torstai-illalla on ilmiselvää, että paraneminen ei tapahdu ihan näillä minuuteilla, joten viikonlopun kisoihin ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä osallistua. Valitettavaa näin kilpailuihin innokkaasti ilmoittautuneelle, mutta alle puolen tehon kulkevana toipilaana saatika kuumeessa EI ole järkevää osallistua sen enempää kilpakädenvääntökisoihin lauantaina kuin raakapenkkipunnerrukseen sunnuntaina. Mie kun en itelleni ehdoin tahdoin keuhkokuumetta, sydänlihaksen tulehdusta tai muuta ihanaa vaivaa lisävaivoikseni halua.

Ei muu auta kuin pysyä pedissä ja toivoa että pöpöt ne tästä hellittävät
Koska tässä ollut aikaa maata, levätä, lepäillä, chillailla, hengailla, goisia, torkkua, torkahdella, nukkua, ja vähäjärkisenä seinään/kattoon/lattiaan tuiottaa, niin on ainakin ehtinyt pohtia asioita, ihan vaan mitä nyt kulloinkin mieleen sattuu juolahtamaan. Ja se on ihan kiva se. Ei sitä aina jaksa pähkäillä vain treeniohjelmia, treenikausia, palautusjuomia, aikatauluja, kisoja, matseja, ilmoittautumisia, ilmoittautumismaksuja, jäsenmaksuja ja muuta sen sellaista. Ja pakko ihan rehellisyyden vuoksi myöntää, että välillä oon vaan möllöttänyt vailla yhtäkään järjellistä ajatusta ja se jos jokin on ollut vapauttavaa. Heh, kirjaimellisesti aivojen nollausta.

Järki seisoo, kuuleeko maa, ei oo kiva sairastaa, aivot kun siitä ihan uuvatiksi tulla saattaa
No, onhan tässä se hyvä puoli että kun ei ole pakko tehdä mitään eikä mitään jaksakaan tehdä, niin voi vain ottaa rennosti ja maata möllöttöen plus kahtella älyvapaita elokuvia, tietennii kesken kaiken torkahtaen, ja lueskella kirjoja.

Tuli kahtottua eilen Cocneys vs Zombies, joka kipeänä vaikutti yllättävän monimutkaiselta ja moniuloitteiselta. HUOM! Suoraviivainen zombiverikekkerikomedia kun alkaa vaikuttaa älykkäältä, on ehkä itse zombien tasolla kuumehuuruissa. Toinen elokuvallisen ilmaisun älynjättiläinen mitä kahtelin kunnes nukahdin, oli Dark Wolf. Se muuten on näemma ja koemma ultrahuono, vaikka ois kuinka kuumeessa aivot tööt ja töttöröö.

Laitan tähän ihan vaihtelun vuoksi tuollaisen "sporttinen lähiömutsi"-luukkisen peiliselfien ihan vain sen takia että mua just nyt sattui huvittaa ajatus juuri tuon kuvan laittamisesta tähän väliin blögäytystäni ;-) HUBA! 8-)

Kirjoina on miulla ollut sängyssä viihdykkeenä Docendo Sport: Voimaharjoittelun taskuopas, Jan Sundellin Hanki lihasta, polta rasvaa,  Sirpa Arvonen ja Jaakko Kailajärvi: Ryhti ja liike -nostotekniikkaa ja tankojumppaa, Tony Halme: Viikingin voimaopas, Triple H's Approach to a Better Body with Robert Caprio: Making The Game, ja erittäin hyödyllinen tieto-opas Kirmo Varvikko: Voimamiesurheilu, josta olen kokenut hyötyväni paljon, ja on se sen verran viihdytävä ja hyvin kuvitettu, että iloahan siitä on kuumeisena väsypupunakin.

Mutta eipä tässä tämän enempää jaksa sanailla, kun olo ei ole se parhain.

Terveyttä kaikille toivottaen,

Läski Urpo Apina aka Krisse.



Kommentit

Suosituimpia blogeja (blogin koko ajalta)

Aappena päätti kisavuotensa komiasti Bullfarmilla!!!!

The World's First-Ever Take the Edge is out NOW!

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Kotona leppäämässä tuaas