Tännään olen jaksanut peräti kevyen venyttelyn lisäksi tehdä kevyttä jumppaa, kävellä 1,5 km kuntosalille, moikkailla tuttui salilla ja kävellä salilta jtn 1 km toisaalle, jossa sitten näin immeisiä, hankin ihtelleni myös ruokaa, hankkiutua busseilla kotiin, roudia safkat kotio, tehdä safkaa ja lisäksi käydä illalla vielä kaksi erillistä reissua lähikaupassa, ja tehdä lissee ruokaa... Olen jaksanut myös olla hanin kanssa sosiaalisempi tännään paljon enemmän kuin monena päivänä yhteensä. Alan muuttua siis väsy- ja kuumetsompista hitaasti omaksi ittekseni.
|
Gorilla Wearissa on asennetta, joka sopii motivoituneelle liikkujalle.. eli siis miullekin :-) |
Tänään olen sopinut treenitreffit kolmen ihmisen kanssa. Tiim Aappenan Jaru, Peppe ja Krisse siis kokoontuvat perjantaina yhteen, kun aappena koittaa vaihteeksi räpiköidä jotain säälittävää, jota posket punaisina koittaa piipittää treenamiseksi. Tulee olemaan yli 2 vko:n tauon jälkeen varmaan todella hyvin lihaksiin perille menevää touhua. Heh!
Perjantaina tarkoitus myöskin käydä Lielahdessa
Natural Woima & Wellnessin premisseillä tsekkaamassa aletuotteita ja uutuuksia mitä sairastamisen aikana saapunut kaupalle. Kannattaa muuten muitten kaupalla käydessä mainita kassalla "Krisse" jos haluatte normaalihintaisista tuotteista 10 % alennuksen.
|
Kyä tässä hupparissa tarkenee kulkea.. jesh! |
Perjantaina alustavasti näen myös Essel Designin Samia ja loppuilta menee varmaan jonkin sortin roudailuissa, jutteluissa, suunnitelmissa, syöpöttelyissä, soitteluissa ja muissa sen sellaisissa. Tapahtumarikas ja mukava perjantai tulossa. Myöskin hyvin hikinen, oletan.
Lauantaina pidän ansaitun tauon treenaamisesta ja venyttelen ja lepään. Sunnuntaina tarkoitus mennä iltapäivällä piiitkästä aikaa Steel Bodylle treenaamaan ja jalkapäivää luvassa. Eikä yhtäkään kyykkyä luvassa. On se kummallista, mutta tällä nyt sitten mennään. Voimabodauksen voimakestävyyskauden tokalla treenillä. Perjantainahan siis tulee olemaan uuden treeniohjelman ekana päivänä rinnan, haukkarin, ojentajien ja kyynärvarsien hikoiluttamista, jossa ei ole minkään sortin penkkausta eikä maveakaan luvassa. On se kummaa tuo bodaus ;-)
|
Ripel räpel, koipia ja kelkkaa kohdilleen ja siten jumppaamaan... badinunnana... nami nami... |
Loppuviikko siis aika kivasti nk. hanskassa ja hanskat kourassa, ainakin edellyttäen että kuume pysyy yhä pois kaukana kropastani. Peukkuloita saapi pittee pystyssä haluamallaan korkeudella :-)
Hyvvee kevätkauden treeninkiä teille rakkaat mussukuat siellä websterilässä! T. Krisse Tuominen.
Kommentit
Lähetä kommentti