Ollaan ollakseen

Koska viimeviikon sunnuntaina alaselkäni revähti ja kylki venähti, on tämä viikko ollut tavanomaistakin enemmän oleskelua, lepoa, rentoutumista ja ollakseen olemista. Toki liike on lääke, joten hieman olen kävellyt ja muutoinkin liikuskellut sen verran kuin on järkevää ja mielekästä.

Pakko myöntää, että pakosta lepääminen ja tavanomaista vähäisempi liikunta on on ollut minulle kaikkea muuta paitsi mieluisaa, mielekästä ja miellyttävää. Ja harva varmaan nauttii selkä- ja kylkikivuista. En minä ainakaan.

Nyt kun sängystä nousu, sänkyyn meno ja vessaskäynti sujuu enimmäkseen ilman apua ja saan pikkareita ja shortsit ylleni vaivalloisesti ja kivulloisesti mutta ilman suurempaa avustusta, on jo mieli parempi. Kyä tää tästä pikkuhiljaa, mutta treenaamaan saatika kisaamaan, minusta ei ole taas hetkeen.

Perjantaina tuli käytyä verkkaisesti töpöttäen Lukulaarissa, syömässä Jalla Jallassa makoisaa ruokaa,  ja Taikametsässä Tullintorilla pelaamassa digitaalisen peliseinän pelejä. Kankeaahan se pelailu tuolla selällä oli mutta mielekkäämpää kuin petilepo.

Lauaintaipäivän ja -illan viihteenä kuljin hanini kanssa Tampereen Taidemuseoon katsomaan kaksi näyttelyä kaikessa rauhassa. Päänäyttelynä toimi J. A. Juvanin With All My Love, ja kakkosnäyttelynä toimi Tuomo Rosenlund & Mika Hannulan Paikan muisti.

Juvania oli kaksi kerroksellista ja minulle olisi vähempikin riittänyt. Tyylissään hyvää settiä, parhaimmillaan loistavaa, mutta kokonaisuutena Not really my kind of cup of tea.

Paikan muisti yhdisteli runoutta, historiaa, pohdintaa, infoluetteloita ja muuta dataa kokonaisuudeksi, joka kosketti ainakin minua vavahduttavan suuresti. Erottuva ja erityinen näyttely. Tykkäsin täydestä sydämestäni.

Näyttelykokemuksien jälkeen suuntasimme agterioimaan Thai Sisters' wok ravintolaan. Söimme hyvät tofuateriat. Viihtyisä paikka, kaunista ja eriyisen maittavaa ruokaa. Suosittelen.

Aterian jälkeen kävimme Laikunlavan alueella seuraamassa historian ensimmäisen Laikunlavan elokuvanäytöksen esivalmisteluita. Totesimme puitteet hyviksi ja taustamusiikkiyhtyeen soundcheck herätti suuria odotuksia. Koska oli vielä aikaa, kävimme ostamassa makeisia ja kävelimme lähistöllä. Tulimme takaisin n. 20:08 aikaan ja saimme eturivin paikat. Pian puisto oli täynnä innokkaita katsojia. Niin ihmis- kuin eläinkatsojiakin.

LAIKUNLAVAN LEFFAILLAT-otsikolla esitetään nyt syksyllä viikon välein ilmaisissa ulkoilmaelokuvanäytöksissä kolmena iltana mykkäelokuvia livemusiikin säestyksellä. Näytöksistä ensimmäinen oli Lotte Reinigerin siluettiaonimaation tekniikoin ilmiömäisen taidokkaasti toteutettu j elokuva Adventures of Prince Achmed (1926), joka pohjautuu Tuhannen ja yhden yön tarinoihin.

Elokuva on yksi varhaisimmista pitkistä animaatioista, ja se esitettiin Laikunlavalla perinteisillä arabialaisilla instrumenteilla soittavan Al Farabi Bandin säestämänä.
Englannin ja saksankieliset tekstit sisältävä elokuva kesti 65 minuuttia, joten loppu- ja alkupuheineen ohjelmaa oli noin puolitoista tuntia.

Siitä huolimatta, että Ratinassa ja keskustorilla oli kummassakin festivaalitapahtumat, joista kuului ajoittain omaa äänimaisemaansa,  ulkoilmassa akustisilla instrumenteilla esitetty ja säestetty mykkäelokuva oli erittäin nautinnollinen kokemus. Olin nähnyt elokuvan aiemminkin vaihtelevantasoisina tallenteina, mutta tämänkertainen kokemus oli silti ainutlaatuinen.

Tykkäsin, ettei ollut kertojaääntä eikä muutakaan äänitallennetta, vaan oli mykkä maaginen kuvien liike ja elävä ääniraita.  Hieno elokuva, hieno näytös. Kiitoksia järjestäjille!

Näytöksen jälkeen moikkasimme kamuja ja totesimme näytöksen hienoksi. Mie, hani ja yhteinen frendimme kuljimme yhdessä Laikunlavalta kohti kotejamme. Oli huimaa väistellä kankeana ja selkävaivaisena, vastaantulleita villisti heiluvia humalaisia. Onneksi havereilta vältyttiin. Hyvää sunnuntaita kansalle toivotan!!! T. Krisse Tuominen.