Blogillani menee tällä hetkellä hyvin

Uuu jea, kyä lähtee!

Aurinko paahtanut melkoisesti koko tähäna astisen heinäkuun sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti. Vasta viisi päivää mennyt ja blogissani on peräti 514 käyntiä. Blogini on myös 11. sijalla Liikunta- ja urheilublogien kategoriassa Blogit.fi -palvelun listassa. Onhan se vallan hyvin tällaisen nelikymppisen waffailevan voimatädin blogiksi. Etenkin, kun olin melko pitkään aika satunnaiseti bloggaava. 


Olen myös saanut blogistani paljon kehuja somessa, foorumeilla, ja kasvokkain. Selvästikin tällainen jumppa- ja urheilu-, rooli- ja lautapeli- ja urheilubloggaus erinäisellä filosofisella pohdinnalla, on toimiva kokonaisuus. Kiva juttu. En ole tästä varsinaisesti pahoillani, että porukka tykkää. 👸

Sen lisäksi, että blogillani menee hyvin, koen että minulla laajemminkin menee kivasti. Tappokeleistä huolimatta olen jaksanut liikkua ja liikututtaa. Olen ollut vallan ahkera lukemaan ja kirjoittamaan. Jaksanut pelata melkoisia aikataulusykerösäkeröselvittäjäisiä onnistuneesti. Nähnyt ystäviä, kamuja, rakkaita, ja ollut myös ihan keskenänikin. Olemme lautapelanneet ja roolileikkineet. Olen jaksanut kehitellä ja pelitestauttaa roolipelejäni ja roolileikkipelejäni.


Tähän, kun lisää senkin, että Eskelisen kanssa ollut mukava soitella ja blues-hämyilymme on kehittynyt huomattavasti alkutekijöistään. Mukavaa on myös, kun voi hämyillä ihan selvin päin ja soitto kulkee moniin suuntiin ja homma on letkeää. Erittäin mukavaa. Treenistäkin on tullut jaksettua koristaa julisteilla. Erittäin Coolia.


Paja Gym päätyi lopettamaan. Saimme sen jäämistöistä voinaisurheiluvälineen. Tukkipunnerrustukin, jolla kelpaa treenata tukkipunnerrusta. On mukavan kotikutoinen mutta vallan toimiva ja kestävä. Ei tarvitse pelätä, että hajoaa, jos vähän sattuu joskus tipahtamaan. 

Ainahan toki asiat voisivat olla paremmin, mutta olkoon tämä nyt se kerta kun keskityn kivoihin hyviin juttuihin. Hyvin mielenkiintoista, eikö?

Iloista kesänjatkoa!


Kommentit

Suosituimpia blogeja (blogin koko ajalta)

Aappena päätti kisavuotensa komiasti Bullfarmilla!!!!

The World's First-Ever Take the Edge is out NOW!

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Kotona leppäämässä tuaas