Tiistaina touhustelua ja tekemistä

 Tervehdys rakkaat touhoajat ja toukopoukot!

Tännään tiistaina mie heräsin ekat kerrat aamuyöstä. Nukahdin aina uudelleen. Kahdeksan jälkeen heräsin lopullisesti. Tullut kirjoitettua röi- ja blogihommia. Tehtyä aikataulu-tetris-sirkusta. Tullut luettua kirjoja. Lähikaupassa tuli käytyä hakemassa Pepsi Maxia kurkun kostukkeeksi ja koht'sillään lähdinkin jo Sampolaan.

Sampolassa palautin lainoja, lainasin varauksia ja käytin kirjaston tietokonetta. Taloyhtiössä kun tällä hetkellä kylppäri-remppaa, niin meteliä sen verran että mieluummin keskityn tekstintuotantoon kirjastossa kuin kotona. Ainakin pahimman möykän aikana.

Seuraavaksi polkaisen Kalevassa varastolle, jossa Eskelisen kanssa miittaamme. Tarkoituksena tuottaa psykedelisiä bluesin ja muun mainion musiikin fuusiollisia ääniä. Suaapi nähä mihin se tännään mennee. Menneekö aavikolle vai mehtään. Vai ojaan. Rohkeasti kokeilemme sekä treeneissä että keikoilla. Paljon mielekkäämpää kuin kilkuttaa ja kalkuttaa aina tutulla ja turvallisella polulla. Ei oikein sovi meille semmoinen. Siksipä toimimme toisin. Tässäkin asiassa.

Tarkoituksemme sitten toteutui. Soitto kulki ja hauskaa oli. Eskelinen saattoi miut lähihuudeilleni ja jatkoi kotions goizzaamaan. Kotona itekin goisailin. Tässä illalla viileämmällä taas kirjoittelen ja teen muutakin.

Hyviä tekemisiä teillekin!

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeisen kuukauden ajalta

Yleisiä fiilistelyjä Savonlinnan kisareissustani

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Sekalaisia pilkahduksia

Piraijat ja kesälukemisena palava pyörä

Nuo suomalaiset sukupuolettomat pallopäät tuomassa Suomea maailmankartalle

Praedor-roolipelin pelautusta Pispalan kirjastolla la 9.5.

Pocket Quest 2024 is here

Tunkioita ja tomppeleita -roolileikkipeli

Tampere Kuplahteli 2026

Sanctions the horror sci-fi ttrpg