Kaikenlaisia toukokuisia aatoksia

Jugubätkä viegöö, oikein kauhian palion kaikille kevätmieltä ja riemua myös aivan hirviästi!

Miun baikkerijengi-nahkaliiviÄijjä-tyylilyyli-luukki.

[Tekstin kirjoittaminen aloitettiin 10.5. aamulla ja saatiin valmiiksi 11.5. aamuyöstä]

Se on oikein eeeehanaaaa (=ihanata) ko ulukona pliikkuu ja meinoopi tukehtua katupöllyyn, hiekkoon, puupöllyyn, puskapöllyyn, kaikenmuaailman roskoon, suaasteesseen ja likkoon. Onneksj aarinko paestelloo ihanasti ja hyväilee herekkää hipiää, poltellen sen mukavan punaiseksi. Tulloo väriä elämmään. Nääs!

Mää ja mun hurja istuttavan mallin sähköskuutti, ja lastissa tietenkin

Kelit ovat muuten mukavat, mutta kun tuulen mukana saa naamalleen karkkikääreitten lisäksi puunkaarnaa, hiekkaa, laastia, pölyä, pikkukiviä, ja puolenkaupungin saasteet, niin kyllä siinä on hieman hengessä pitelemistä. Etenkin näin vakavaoireisen astman (+kroonisen astmaattisen nuhan) ja useita allergioita omaavana, olo on mitä hilpein, riemuisin, hauskin ja iloisin. 

Iso ystävällinen halaus tältä hurjalta baikkerilta

On tässä pitkin päivää niistetty huolella räkää, limaa, kaikenmaailman pölyä ja törkyä koko tähän astinen päivä. Silmäni ovat myös mukavan punertavat. Elo on siis oikein piristävän vauhdikasta. Totesin, että voin samalla innolla ja vaivalla sitten naatiskella lissee, ja siivosin, järjestelin ja imuroin kämppää nk. koko rahalla. Meni jokseenkin samalla niistelyllä, aivastelulla, pärskinnällä, köhinällä, yskinnällä, kakomisella, korinalla, pihinällä, ja silmien sekä punoituksella että vuotelulla.

Ja tällä ajaa ihan heeeeeeeeelevetin hyvin 

Jostain kumman syystä päätin jossain kohtaa päivää (jo ulkona käytyä useita kertoja tukehtumassa) pysytellä sisukkaasti, sinnikkäästi ja rohkeasti sisätiloissa loppupäivän. Hakata vaikka himokkaasti tattia. Pleikkari-kakkosen ohjain-namiska-tattia siis. Senkin peewot. Toisaalta, kai sitä sieniruokaakin voisi tehdä ja pilkeksiä tatteja pienemmäksi. Alkoikin tässä tekemään sienisoppaa mieli. Nam.

Tiim Aappenalla on urheilukisa- ja liikuntatreeniryhmien lisäksi myös pyöräkerho, johon on tervetullut niin skuutilla, pyörällä, mopolla, tjsp., ja oli se sitten sähköllinen, bensallinen ja tai sähkötön. Pääasia että meno on ihan kunnon aappenointia kieli poskessa.

Pleikkarikakkosella pläjäytin pelaten sarjakuvana ja elokuvana tunnettua CONSTANTINE peliä. Siinä on melkoisesti vinoa huumoria, jumalattoman hirmuista ja meno on kirjaimellisesti helvetillistä. Jokseenkin pelin alkumetreillä pääsee mellastamaan Helvetissä. Eipä sitten haittaa kun pelaaminen menee päin helvettiä, kuin sieltähän pelissä aikalailla osimoilleen aloitettiinkin. Tässä pelissä paukkuu myös helvetin pyssyt. Mitkäs muutkaan kun Helvetissä kerran ollaan.

Mikä se meikän toimenkuva on MC Helvetin Aappenoissa? No, katsopa ylläoleva memukuvatus

CONSTANTINE -konsolipelissä (pelattu PS2) on saatanallisesta, okkultistisesta, salaliittoisesta ja eeppisen mystisestä aiheestaan revitty kyllä huumoria huolella. Paljon. Lisäksi se on ihanan synkeää. Siinä mielessä peli onkin monta pirunhillopurkillista lähempänä alkuperäistä sarjakuvaa kuin elokuvasovitusta. Constantine juoksee, kiipeää ja hyppii helvetissä ja ohitse lentelee läjäpäin ryttyyn menneitä ihan romuna olevia autoja. Tyyliin, oliko niin perkeleen kova kiire että piti ajaa suoraan Helvettiin`-tyylillä. Rakastettavan rujoa, rajua, ja helvetin mustaa huumoria. Tragikoomista myös.

Kyllä tätä Constantinea Pleikka Kakkosella kelpaa ilokseen ja huvituksekseen pelailla toistamiseenkin. Tämä tämänkertainen pelikertani taisi olla nimenomaisesti toinen kerta, tällä keväällä ostamallani kappaleella. Lähempänä pelin ilmestymistä, tätä tuli muitten mukana kamutinporukassa tyypitettyä niin että pleikan tatti paukkui.

Täällähän on ihan Helvetin hyvät näkymät, totesi Constantine, kun Helvetissä,
ihan Helvetin korkealta, ympärilleen katseli. Mukavan lämmintäkin pukkaa olemaan.

Pleikkaritatin venkuttamisen lisäksi olen tässä iltasella, ja vähän pitkin päivääkin, viihdyttänyt itseäni lukemalla. Olen lukenut  Korttipelit (toim. Ilmo Kurki-Suo, julk. Otava alk. per. 1982, luvussa minulla 2003 laitos) -opaskirjaa ja se kourassa käynyt läpi hallussani olevia erilaisia pelikortteja. Korttipelit kirjassa kun on erivaikeusasteisia pelejä monenlaisille pelikorttipakoille. Oli pakassa korttienlukumäärä sitten 32, 36, 42, 52, tai jotain aivan muuta. 

Constantinekin tuntee korttinsa, valttinsa ja Valtti-Korttinsa.

Korttipelit -oppaan peleissä on mukavat määrät erilaisia pokeri-, bridge-, ja canata- pelejä muunnelminen, eli tarjolla todellakin on muutakin kuin vain peruspokeri ja hieman simppeleitä tikkipelejä. Lisäksi mukana on myös mm. Musta Pekka, Sika, ja muuta menevää. Kirjassa on esitetty pelejä ja niitten sääntöjä riittävän yksinkertaisesti ja selkeästi, mutta silti riittävän monipuolisesti, jotta vieraampikin peli aukeaa lukijalle. Suosittelen tätä kirjaa pelikorteilla pelattavista korttipeleistä kiinnostuneille. On meinaan aidosti hyvä ja hyödyllinen kirja.

Coming Through RPGs puljullani julkaisen muun muassa Parempia ruumiita -lehteä 

Korttipeli-itsesivistyksen, pleikkaritattipaukutuksen, miljuunan litran niistämisen,  siivoamisen, yms. muun mukavan lisäksi, päivitin tänään roolipelijulkaisimoni Coming Through RPGs:n kotisivuja. Nyt siellä on vielä enemmän katsottavaa, lisää linkkejä, ja tietenkin sateenkaaria. Sivuistani infosin myös Facebookissa siinä mukavan sateenkaarevassa OSR RPG-ryhmässä, missä vastustetaan sukupuolen ja seksualisuuden perusteella tapahtuvaa syrjintää. Mikä on tietenkin aivan oikein. 
Coming Through RPGs julkaisee myös Take the Edge -lehteä, joka on ATLAS GAMESin Over the Edge -roolipelin kolmannen laitoksen lisensoitu lehtijulkaisu

Sekä Parempia Ruumiita #2 että Take the Edge 4.2 ovat parhaillaan työn alla. Ilmestyvät, kun valmistuvat. Villinä veikkauksena esittäisin kesän taikka syksyn aikana. Roolipeli- ja elämäntapajulkaisujen ilmestyminen on sen verran pitkällinen ja mystinen prosessi, etten uskalla tahi tohdi enää esittää tuon tarkempia ilmestymisarvioita. Tulevat kun tulevat. Turha sitä on omaa ja muitten luomisprosessia nopeuttaa taikka hoputtaa.

Pelitestausta LateGamessa

Parempia Ruumiita, Over the Edge ja Take the Edge -pähkäilyjen ohella olen käynyt läpi Ylivoimaiset Mahtisankarit -roolipelini materiaalia ja pelitestausmuistiinpanoja. Olen myös ideoinut lisää materiaalia sekä pelipöytään vietäväksi että koneella kirjoitettavaksi. Myös pelisuunnittelussa ja -testauksessa oleva Homosatus Illuminatus Maximus aka Maximal Homosation -materiaalia olen ruotinut ja ideoinut lisää. Pohtinut vanhoja, työstettävänä olevia ja uusia pelimekaniikkoja, ja tuumaillut pelien oheismateriaaleja. Pitäisi taas buukkailla pelipöytiä erinäisistä paikoista, ja ryhtyä hommiin. Voisi jopa sanoa, että pelisuunnittelijan aivoni ovat heränneet talviuniltaan ja surraavat jo kevätpörriäisinä, oikein mukavasti suristen ja pöristen.

Kah! Ikiaikainen ja -waiwainen Wamppuuvihan se siinä

Kaiken allergiapärskinnän, pelihommailujen ja itsesivistämisen keskellä en ole unohtanut polkupyöräilyn riemuja, kävelemisen ihanuutta, jokapäiväistä pitkin päivää tapahtuvaa venyttelyrutiiniani, joogaamista, mind  fullness-harjoitteita, jumppaamista, enkä lihasvastusharjoitteluakaan. 

Näin ne pelisuunnittelijat syntyvät 👻👽👩💪😇

Kyllä se liikunnan riemu kuitenkin on yksi ihanimmista riemuista mitä tiedän. Lisäksi se auttaa reumakipuihin, astmaan, sydän- ja verenpainesairauteen, ja hoitaahan se diabetestakin. Yhdellä mukavalla puuhalla saapi sitten monta kärppää yhdellä plätkäisyllä. Vai miten se sanonta menikään, heh... 😆😎😁 

Unimaailmaakin kuvaavaa mystissävytteinen digitaidekuva, jonka olen tehnyt vallan tavanomaisen copyright-vapaan kuvan pohjalta...

Nyt on aika mennä tutiluijjaamaan potsloijjis vaan, joten jätän tämän tekstin nyt vain tähän ja toivotan hyvää kevättä ja tulevaa kesää!

[Tekstin kirjoittaminen aloitettiin 10.5. aamulla ja saatiin valmiiksi 11.5. aamuyöstä]

Kommentit

Suosituimpia blogeja (blogin koko ajalta)

Aappena päätti kisavuotensa komiasti Bullfarmilla!!!!

The World's First-Ever Take the Edge is out NOW!

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Kotona leppäämässä tuaas