Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2023.

Aatamin roolissa ja vähän housuissakin, harrastamassa monenlaista seikkailu- ja roolipelaamista

Kuva
Aatami se puuhastelee kronikan verran  Adamin, tai kotimaisittain Aatamin, seikkailut ovat lukijoistani todennäköisesti PC-pelaajille kaikkein tutumpia. Konsolipelaajatkin ovat saaneet oman osuutensa Aatamin edesottamuksista, mutta monelle koko tyyppi voi olla tuiki tuntematon.  Tällä kertaa käsittelyssä on konsolipeli joka on samalla aiemmin PC:lle julkaistujen pelien kokooma.  Kyseessä on siis Adam's Venture Chronicles (2014) PS 3:lla nautiskeltuna. Peli, joka tarjoaa sisuksissaan kolme Adamin PC-seikkailua, vuosilta 2009 - 2012, ahdettuna yhdelle levylle. Jaettuna  konsolipelaajalle kolmena eri seikkailuosuutena ja tarjoiltuna nyt yhtenä pelinä. Kätevän kustannustehokasta, sanoisin jopa.  Adam aka Aatami, on kuin Indiana Jones, Taika-Jim, Dick Tracy ja Tintti olisivat uuttaneet DNAstaan yhteisen lemmenlapsen, kasvattaneet henkilön sekä 1920-50-luvun etsivä- ja seikkailu-PULP-viihteellä että amerikkalaisilla kristillisillä pamfleteilla.  Seikkailujen sisä...

Pizzaninjoja ja muutenkin sekalaista seikkailu- ja roolipelaamista

Kuva
Silmienne alla levittäytyvä teksti on osa paljon suurempaa kokonaisuutta, joka aikoinaan alkoi  tästä . Jatkui  täällä ,  täällä  ja  täällä . Jatkui yhä vain  täällä  ja  täälläkin . Sama homma jatkui  tuolla  ja  tuolla ,  tuolla ,  tuolla , tuolla  ja tuollakin .  Lisäjatkot ovat jo teini-ikäisten mutanttininja-pizzahirmujen supersalaisen järjestön pohdinnan alla .  Sivunijailut ovat myös rönsyilleet jo muihin viemäristöihin, jotka etsikööt he, jotka ovat riittävän innokkaalla seikkailumielellä.  Omaa juhannuskivaa teini-ikäisten mutantti-pizzaninjojen kanssa Tuli raijattua Pingun luo juhannusviihteeksi Pingwin (juttua aiemmin blogissani mm. täällä ), Magic Hill ( täällä ja ennen kaikkea täällä ) Vampyyrijuhlat, Teenage Mutant Ninja Turtles -Kimble, ja Pirates -Kimble. Näitä sitten tutkittiin pelihaluhousut jalassa, että mitä nämä ovat ja mitä pelattaisiin tänään. Vampyyrijuhlat on nerokkaan simppel...

Monenlaista konsoli-seikkailu- ja -roolipelaamista

Kuva
Silmäis alla levittäytyvä teksti on osa paljon suurempaa kokonaisuutta, joka aikoinaan alkoi  tästä . Jatkui  täällä ,  täällä  ja  täällä . Jatkui yhä vain  täällä  ja  täälläkin . Sama homma jatkui  tuolla  ja  tuolla ,  tuolla  ja  tuollakin .  Lisäjatkot ovat jo pomppivien pallojen ja lintujen seikkailijoitten neuvoston pohdinnan alla .  Sivupompinnat ovat myös rönsyilleet jo muillekin tasoille, jotka etsikööt he, jotka ovat riittävän innokkaalla pomppu- ja lentotuulella.  Pallona ja lintuna pomppimista pitkin poikin Minä olen aina digannut Pacmanista pelihahmona, brändinä ja sarjana. Olen pelannut lukuisilla eri pelikoneilla, tietokoneilla ja arcade-laitteilla Pacmania. Se on minusta vallan mainio samaistuttava sukupuoleton pallopää, joka popsii pillereitä, palloilee elämänsä läpi ja näkee kummituksia. Paljon coolimpi kuin joku pastankatkuinen velipoika Luiiiitsiiiiih. Siksi onkin ihan perskutarall...