Prinsessain lumotuilla voimilla monenlaisista seikkailupeleistä kertoilua
Silmäis alla levittäytyvä teksti on osa suurempaa kokonaisuutta. Alkoi tästä. Jatkui täällä, täällä ja täällä. Jatkui yhä vain täällä ja täälläkin. Sama homma jatkui tuolla ja tuolla ja ttuollakin. Lisäjatkot ovat jo loihdinnan alla. Juttelut rönsyilleet jo sivuraiteillakin, jotka etsikööt he, jotka ovat seikkailullisella tuulella.
Rimpsessa pelaa prinsessaseikkailuja
Tuli bongattua kirpparilta hiljattain Itä-Suomen reissulla jotain hienoa. Meinaan Playstation kakkoselle Disney Princess: Enchanted Journey. Ja naurettavan vaivaisella yhden euron hinnalla. Mukana ei tullut minkään sortin kansiliparetta eikä ohjeita, pelkkä pelilevy kotelossa, mutta tuolla hinnalla levy on myyntihintansa väärti.
Karhealla tapaa kauniin ja nätin, hieman jännänkin intron kautta pelaaja imaistaan pelin maailmaan ja seikkailuun. Tämän jälkeen pelaaja johdatetaan taikakeijun kanssa juttelun avulla luomaan omanlaisensa hahmo peliin. Tämän jälkeen sekä pelaaja että hahmo opastetaan opettelemaan taitoja. Tutoriaalin voi halutessaan jättää väliin. Ilmankin kyllä pärjää, mutta minusta se on kyllä ihan hauska osuus.
Seuraavaksi pelaaja voi haahuilla katselemassa eri prinsessojen maailmoja mihin pujahtaa seikkailemaan. Eri maailmat ovat eri (Disney-)satuprinsessojen asuinsijoja, ja ne ovat sekä tyyliltään että vaikeustasoiltaan toisistaan poikkeavia.
Pelaajaa opastava ja neuvova taikakeiju neuvoo Arielin maailman olevan helpoin ja suosittelee sitä ensimmäiseksi paikaksi aloittaa seikkaileminen prinsessojen valtakunnissa. Halutessaan toki voi seikkailla eri järjestyksessä eri maailmoissa.
Mie päätin ihan suosiolla aloittaa Arielin maailmasta. Pieni merenneito -tarina kun kuitenkin on vallan klassinen ja kaunis satu. Disney-versioinakin ihan mielenkiintoinen. Plus, vedenalaiset maailmat kinnostavat, ööö, elementtinä. Ja jos se kerran on helpoista helpoin, niin sillä lienee helppo aloittaa tuumin, enkä pettynyt strategiaani.
Arielin maailmassa on kolme eri seikkailuosuutta, joissa on erilaisia tehtäviä suoritettavaksi ja pulmia ratkottavaksi.Vaikeus on todellakin kevyestä päästä, tunnelma on melko letkeä ja neuvojakin on tarjolla ihan pyytämättä. Tämän aikakauden hengentuotteeksi mukana on jonkin verran kävely- ja uinti-simulaattorin makua, mutta onneksi vain kevyesti. Toisaalta vesimaailma on ihan kiva, joten kyllä siellä ihan mieluusti haahuilee hieman tarpeettomastikin.
Laguuni- ja satamaosuuksissa pääsee puuhastelemaan maalla. Muutoin puuhastellaan veden alla. Seikkailuissa ja mini(pulma)peleissä seikkaillaan rapujen, merenneitjen, merimiesten ja muitten teemaan sopivien hahmojen kanssa. Taustamusiikki vaihtelee eri osuuksien mukaan ja hyvä niin. Onhan se ihan kivaa ja hilpeää ja tunnelmallista, mutta tasoltaan samaa kuin jossain iltapäiväpiirretyissä töllöttimessä. Pohjalta, aluksi kiva, mutta alkaa rassaamaan hermoja yllättävän nopeasti.
Koluttuani kaikki merimaailman kolme osuutta, suuntasin Prinsessa Jasmiinin aavikkomaailmaan seikkailemaan ja ihmettelemään. Jamiinin maailmakin oli merkitty vaikeudeltaan helpoksi, mutta seikkailujen tyyli on erilainen Arielin merimaailmaan verrattuna, eikä vaikeus näin ollen ole suoriltaan vertailukelpoista.
Jostain syystä pidän ehkä juuri Prinsessa Jasminin aavikkomaailman, palatsipuutarhojen, torien, basaarikujien ja mystisten aarreluolien tenhosta eniten, jos maailmoja ja niitten vetovoimaa pitäisi jollain tavalla suhteuttaa toisiinsa. Tehtäviä ei ole keinotekoisesti pidenetty eikä vaikeutettu, turhaa tarpeetonta haahuilua ei ole liikaa. Taian tenho, yllättävät tilanteet ja huumori osuvat myös makuhermooni enemmän hyvällä kuin pahalla tapaa.
Todettakoon myös, että tarina missä on hanhia, apinoita, apinoita jotka ovat hanhia ja hanhia jotka ovat apinoita, on jo lähtökohdiltaan tavanomaisuudesta kutkuttavalla tavalla poikkeava. Eri hahmojen ääninäyttely ja musiikki ei myöskään käy hermoille kuin ihan pikkuisen ja erittäin satunnaisesti.
Uskokaa tai älkää, niin minä ihan aidosti tykkäsin ja nautin kolmen Jasmiini-tarinan läpipelaamisesta. Ei tämä mitään uutta, ihmeellistä eikä pelitaiteen rajoja rikkovaa ole, mutta ihan mukavaa ajanvietettä. Yllättävän lepiä ja lupsakkaa puuhaa, sanon ma.
Disney-elokuvista tutun Abu-apinan kanssa päääsee ja joutuu seikkailemaan useampaan otteeseeen pitkin toreja, puutarhoja, aavikoita ja aarrekammioluolia. Enimmäkseen se on ihan hilpeää puuhaa, mutta paikoitellen ärsyttävää. Abu hahmona on kiva, mutta pelin Abu on turhan yksipuolinen pelkistys Abusta.
Enimmäkseen kuitenkin Abun kanssa on kiva toimia yhdessä ja erikseen. Loppujen lopuksi, enemmän hermoille käyvät satunnaisesti eteen pelmahtavat pullonhenget ja muut tyypperöiset. Ja kuten jo todettua, aavikkomaailma Jasminen ja Abun kera, on pelin maailmoista oma suosikkini kokonaisuutena.
Seuraavaksi suuntasin Tuhkimon tähdittämään osuutee. Tähän satumaiseen maailmaan onkin ihan mielenkiintoista tutustua. Onhan se meri- ja aavikkomaailmoja sekä maantieteellisesti että tarinan pituudeltaan, selkeästi pitempi.
Tuhkimotarinassa on eri osuuksien yllä enimmäkseen riittävästi nk. Lihaa luitten ympärillä ja osa välitarinaosuuksista ovatten vallan jänniäkin. Alueet, henkilöt, eläimet ja animoinnit näyttävät enimmäkseen kivoilta, jänniltä ja hauskoilta.
Valitettavasti pelin tekijät ovat luoneet lisää peliminuutteja turhan suurella määrällä uudelleen ja uudelleen ilmestyvillä möröillä ja juoksuttamalla pelaajaa paikasta toiseen ilman mahdollisuutta hypätä eri kohteitten välillä. Paikkojen keskinäinen sijainti ei välttämättä ole aina turhan selvää ja taas teputellaan samoja paikkoja edes takaisin.
Onneksi tarinankerronta on ihan huisin jännää ja jännän vinkeää. Tarina etenee sekä seikkailun eri osien aikana minipeleillä että välianimaatioilla. Lopussa on jopa hieman onnistumisen tunnetta ja nautintoa kaikkien kolmen kentän sisällön päihittämisestä ja tarinassa sankarina homman hanskaamisesta. Kiva kokonaisuus, vaikka paikoitellen turhan paljon junnaavuutta sisältävä.
Seuraavaksi suuntasin Lumikin, metsän eläinten ja kääpiöitten maailmaan. Siellä on paljon kivoja jänniä minipelejä ja valitettavasti myös aivan liikaa edellämainittujen vähän tylsiä kopioita. Peliin on tehty valitettavasti etenkin Lumikin maailmassa lisää pelitunteja, sillä että pelaaja saa/joutuu haahuamaan pitkin kenttiä etsimässä seuraavaa kohtaa mihin mennä. Pientä opastusta olisi ehkä kaivannut menemisiin.
Ärsyttää myös se, että juurikin Lum ikin maailman kenttäsuunnittelussa on turhan paljon paikkoja missä ei voi sim. tippua taikka tiputtautua vaikka haluaisi, mutta suht. lähellä onkin yllättävä kohta, josta voikin muksahtaa yllättäen vallan paljonkin pois polulta. Myös se, että voi joutua jumiin vaikka puitten väliin välillä, on turhan rasittavaa.
Ohjattavuuden epätarkkuus ja jumibugisuus pilaa turhan paljon, muutoin ihan yllättävän kivoja kenttiä.
Joittenkin osuuksien, kuten eri väristen BOGien muuttaminen taialla perhosiksi (jee), muuttuu turhan hankalaksi, kun Bogeja hyppii ympärillä randomisti ja hahmo jumittaa halkoon, kiveen ja puunrunkoon. Onneksi Bogit ovat sinällään melkoisia sähliä, jotn kunhan hermot kestävät jumittelua, pelaaja kyllä voittaa bogit. Varsinkin, kun bogitkin bugijumaavat välillä aika hassustikin.
Lumikki-kentissä muuten on pelin ehkä ärsyttävimmät musiikit, efektit ja ääninäyttelijät. Osa repliikeistä ja kääpiöitten, öh, luonnernäyttelemisistä ovat hermoja päräyttäviä. Ja huvittavia aivan vääristä syistä.
Tässä osuudessa on kuitenkin paljon kaunista katsottavaa ja kivaa koettavaa, kaikesta tökkivyydestä huolimatta. Ja tarinassa mukana myös paljon värikkyyttä ja kaunis sateenkaari. Ja pakko myöntää, että aidosti tykkäsin ja oli hyvä fiilis, kun Lumikki-kentät oli rämmitty läpi.
Minut valtasi ylipäätään riemuisa olo, sillä olin läpäissyt kaikki neljä Prinsessa-maailmaa, missä kaikissa oli kolme erillistä osuutta. Olin myös pelannut alun tarinaosuuden ja tutoriaalin. Tässä vaiheessa peli palkitsi minut viemällä tarinaa eteenpäin, paljastamalla hieman nk. yllättäviä käänteitä, ja avaamalla Bellen eli Kaunottaren osuuden. Päätin seurata tässä kohtaa lisää juoniosuutta.
Juonen kuljetusta seuraamalla, sain myös lisää pelattavaa. Käytännössä katselin juoniosuutta, liikuin sen verran kun sain, seurasin keskustelua yms., pelasin minipelejä ja näemma palautin värit sateenkaariin, maailmaan, rakkauden ihmissydämiin, ja taioin rapistuneen linnan entiselle, ja linna missä olin paarustellut pelissä silloin kun en seikkaillut muissa maailmoissa, palautuikin upeaan väriloistoon. Jee! Ja olo oli tietenkin ansaitusti sankarillinen!
Pelin läpipeluun jälkeen vapautui myös Bellen osuus pelattavaksi. Jotenkin olin käsittänyt taikakeijun neuvonnasta pelin alkupuolella, että Bellen maailma olisi vaikein ja vapautuisikin vasta lopussa. Varsinkin jopa puuduttavan pitkähkön Lumikin maailman kävelysimuloinnin ja yllättävän moni-ilmeisen ja aika pitkän loppukamppailuosuuden jälkeen, olin varautunut johonkin kiihkeään ja pitkälliseen.
Olinkin ihan pelihousut- ja hanskat kädessä into piukassa kun pääsin Bellen maailmaan. Hieman hämmensi että se olikin nyt Bonus-kappale. No, se on varmaan sitten villi ja pitkä kappale se, pohdin.
Se mitä hain ja odotin, olikin sitten aivan jotain muuta mitä sain. Tämä oli oikeastaan ehkä lattaotsaisin naksuttelu-osuus koko pelissä. Tylsä, mielikuvitukseton ja ohi ennen kuin alkoikaan. Innostus vaihtuikin lopussa karvaaseen pettymykseen. Olipa mälsä extra -kenttä. No, elämä on ja kohti uusia pettymyksiä.
Toki pelin voi pelata uudelleen, kaivaen esiin kaikki mahdolliset pisteet, piilotetut osuudet ja touhottaa kaikkea muuta sellaista. Tietenkin voi myös pelata eri maailmat ja osuudet vähemmän pettymystä tuottavassa järjestyksessä. Niin varmaan teenkin jossain vaiheessa. Voi mennä hetki ennen kuin palaan pelin äärelle uudelleen.
PS. Jos jollain sattuu olemaan pelin suomen- tai englanninkielistä ohjekirjaa tallessa ja haluaa myydä, antaa, lahjoittaa tai vaihtokaupata sen minulle, niin se voisi olla ihan kiva juttu. Ehkä ohjekirjasta löytyisi myös joku opaskartta eri paikkojen sijoittumiseen eri maailmoissa, joka vähentäisi ympäriinsä poukkoilee osaltaan.
Kommentit
Lähetä kommentti