Blönk blank plönk plänk, sanoi uninen robotti

Uniroboto aivosumuissaan sanoo sitä ja tätä ja tuota

Se on selvästi taas syksy, kun CPAP-robotti-maskinkin kanssa aivot ovat sitä mieltä ettänukahdellaan ja heräillään satunnaisesti ja olo on vetämätön lähes kaiken aikaa.Tavallistakin enemmän. Olin ajatellut tänään tehdä asioita, jotka siirrän suosiolla huomiseksi. 

On kuitenkin todettava, että syksystä ja saikuista huolimati, aivosumuni ei ole ollenkaan pahimmasta päästä mitä se on ollut joskus. Ei surise ollenkaan samassa määrin aivosumu, räkä poskissa, tinnitus ja korvakipu korvissa, ja muuta sen sellaista. On vain turkasen eloton, eikun siis, vedoton olo. Elossa kuitenkin. Jee!

 

Mutta on tämä elämä CPAP-masiinan kanssa kokonaisuudessaan parempaa kuin iliman. Ei ole tarvinnut enää pelata unilääkkeitten kanssa pitkään aikaan kuin korkeintaan satunnaisesti. Syystä tai toisesta, kipulääkkeitten tarvekin on vähentynyt. Elämä on siis parempaa, mutta on tämä silti kroonisesti kipuisana ja uupuneena kaikkea muitakin riehakasta tämä elämä. Toisaalta monelta osin, hyvä niin.

Miulla on uusi (ei kuvassa) maski testissä ja uudenlainen letku (ei kuvassa) pitäisi testailla. Autistina ja AD(H)D-ihmisenä kuitenkaan en ole hosunut. Käyttänyt tätä tuttua ja turvallista. Henkisesti valmistautunut kokeilemaan uutta. Että ehkä tässä viikonlopun aikana sitten siirtyy uuteen robottielämään CPAPpilaisena. On tämä huiman jännää tämä elämäni.

Uneilemisiin!