Tukikohdat roolipeleissä
Pelaajahahmojen turvapaikat ja tukikohdat
Pelaajahahmojen omia tukikohtia, sekä pysyviä että väliaikaisia, on ollut vetämissäni peleissä jo 1980-luvulta alkaen. Ymmärrettävästi en luettele kaikkia tapauksia, mutta mainitsen muutamia.
RUNE QUESTissa pelaahahmoilla on ollut omia metsästysmajoja, pelihahmojen käytössä olleita luolia, ja osa tukikohdista ja turvapaikoista on ollut hahmojen palvomien jumalien temppeleihin ja tai kultteihin liittyviä. Lisäksi tukikohtana on toiminut myös oma sekalaisen seurakunnan hevosvankkureilla kulkeva karaavaaniyhteisö.
(A)D & D:ssä pelihahmoilla ja heidän ryhmillä on ollut perittynä saatua kievaria tukikohtana, on ollut omaa hevostallia, kunnostettua aavekylä-Puebloa. Ja joskus oli pienehkö kartanokin.
Tie tähtiin 2300 Ad:ssa on ollut tukikohtia uudisraivaajien kylinä ja yhteisöinä, ja avaruuskeskuksina. Oman seikkailuporukan yhteisesti hallinnoima avaruusalus, voitaneen laskea myös tukikohdaksi.
Werewolf Apocalypsessa omana tukikohtana on toiminut ihmissusiyhteisön salainen pesä metsän siimeksessä.
Ylivoimaiset Mahtisankarit peleissäni on ollut pelihahmoryhmien tukikohtia mm. kunnostettuna linnana (piilo)luolastoineen. On ollut aikakoneita ja teleporttereita avaruustukikohtineen. Sekä kerhohuone että oma kirjasto ovat myös toimineet tapaamispaikkana.
Amberissa on ollut hahmojen ryhmillä ja ryhmittymillä peräti omia linnoja, omia saaria, valtioita, maailmoja, galakseja ja jopa omia maailmankaikkeuksia....
Twilight 2000ssa on ollut usein käytössä oma panssariauto ja siirrettävät telttakylät. Väliaikaisena asuntona on toiminut myös hahmojen kunnostama vanha komentobunkkeri.
Onhan noita kaikenlaisia kohtaamis-/oleskelu- ja asustelu- -ratkaisuja ollut monissa eri peleissä. Ja varmasti tulee olemaan jatkossakin.
Kommentit
Lähetä kommentti