Roolipeliseikkailujen kohtauksia elävämmiksi
Tällä kertaa kirjoitan armaille blogini lukijoille siitä kuinka hyvin yksinkertaisilla luovan kirjoittamisen metodeilla saa niin novelleihinsa, pakinoihinsa kuin roolipeliseikkailujen kohtauksiin sitä kuuluisaa elävyyttä. Siellä olemisen tunnetta. Sen saa yllättävän helposti ottamalla haltuun muutamia yksinkertaisia keinoja. Yksinkertaisuuden ja selkeyden vuoksi, keskityn ennenkaikkea roolipelin pelinjohtajan omien seikkailujen luomistyöhön ja siihen kuinka seikkailujen kohtauksiin saa eloa. Samat ideat ja periaatteet toki toimivat muussakin luovassa kirjoittamisessa.
Koska pelinjohtaja on roolipelin maailmassa se taho, joka ensisijaisesti kertoo pelaajille mitä hahmot aistivat maailmassa. Siksi tilanteitten, paikkojen, kalusteitten, esineitten ja kohdattujen henkilöitten kuvaamiseen kannattaa uhrata edes jonkin verran ajatusta.
Koska pelinjohtaja kertoo mitä hahmot näkevät, haistavat, kuulevat, aavistavat ja maistavat, on pelinjohtajan hyvä ajatella itseään tarinankertojana, eikä vain henkilönä, joka pitää huolta säännöistä ja pelin mekaanisesta sujuvuudesta. Niin paljon kuin roolipelin mekaanikka hahmonluonteja ja ongelmanratkaisutapoja myöten, tukisi mielenkiintoisten tilanteitten syntymistä, ei loistavakaan mekaniikka korvaa hyvää tarinankerrontaa.
Tarinankertojana on hyvä pelkän esineitten mekaanisen luettelemisen ja asioitten kuivan toteamisen sijaan kuljettaa tarinaa eteenpäin kuvailemalla asioita, tapahtumia, henkilöitä, ympäristöä, ja muuta minkä pelaajahahmot kokevat ympärillään. Kaikesta ei tarvitse olla tehty tarkkaa kuvausta, mutta esineistöä, henkilöitä, paikkoja, tapahtumia ja ympäristöä on aina hyvä ajatella sen kannalta, miten niillä voi tuoda syvyyttä maailmaan. Kannattaa miettiä miten niistä kertomalla voi herättää mielikuvituksen lentoon, luoda "siellä jossain oikeasti olon tuntua", herättää uteliaisuutta, alustaa tulevia kohtauksia, alleviivata tai häivyttää tapahtumien, henkilöitten ja paikkojen luomaa tunnelmaa.
On täysin sallittua, ymmärrettävää ja useimmiten käytännöllistä, että jotkin seikat kuvaillaan suuripiirteisesti ja jotkin seikkaperäisesti. Jos kaikkea aina kuvailtaisiin yhtä seikkaperäisesti, etenkin jos se tehtäisiin yhtä hidastempoisesti, kuin Päätalon romaaneissa, se tuskin olisi pitemmän päälle kovin mielekästä kirjallisuudessa, ja vielä vähemmän roolipeleissä. Toisaalta, jos roolipeliltään haluaa hidasta, verkasta, seikkaperäistä kuvailua ja pitkällistä paikallaan oloa, kuten Iijoki-sarjassa tai Stalker-elokuvan pidennetyn erikoisversion verkkaisimmissa kohtauksissa, ei sille toki ole mitään estettä. Silloin kannattaa kaikki tulitikkuaskista ja sen pussista pöydälle asettamiseen kuvailla aistien kaikella kirjolla ja kertoa jokaisesta seinäkellon viisarin värähdyksestä. Koska jos sellaisesta pitää, niin sitä sitten kannattaa tehdä.
Etenkin jonkinlaista edes etäisesti vauhdikasta seikkailutyyliä, tai mielenkiintoisia etsivä- ja tutkija-kertomuksia, saatika toimintasankarien edes'ottamuksia roolipeleiltään hakevat todennäköisesti päätyvät satsaamaan runsaampaan, tunnerikkaampaan ja yksityiskohtaisempaan kuvailuun olennaisissa paikoissa, esineissä ja kohtauksissa, ja ilmaisemaan tiiviisti suurella pensselillä jotain vähemmän merkityksellisiä tilanteita. Tai vaikkapa tilannetta jossa hahmot kirmaavat nopeasti karkkihyllylle kauppojen ovien juuri auettua ja suuntaavat kaupan kassan kautta parkkipaikalle ja kohti kirjastoa, jossa seuruetta odottaa tapaaminen varattujen merkityksellisten teosten kanssa.
Eli kuvailun seikkaperäisyys ja pitkällisyys kannattaa sovittaa draaman kaaren mukaan aina kulloisenkin tilanteen, paikan sykkeen ja kohtauksen rytmin ja merkittävyyden mukaan. Ja se, että joitain asioita kuvaillaan vähemmän tai vähemmillä detaljeilla, ei tarkoita kylmän kolkkoa kuvailua, vaan persoonallisten ja tilannetta tukevien (tai vastaavasti keventävien) adjektiivien, substantiivien ja verbien käyttö on enemmän kuin suotavaa.
Esimerkki: "Parkkipaikalla ohitsenne kulkee naapuri uusi lehti kädessään" on ihan ok kuvaus ja siitä saa kaiken olennaisen irti. Taasen "Juuri kun tulette kaupasta ulos, ohitsenne pyyhältää lähinaapurinne hullunvirne naamalla rallatellen, hikisessä naarmuisessa kädessään uutuuttaan hehkuva kiiltäväpintainen lehti, jonka kannesta ehditte erottaa sanat 'erotiikka ja Urkki'. On sanomattakin selvää, että naapuriin ei iiiihan heti kannata mennä pimputtamatta ovikelloa, jos ei halua nähdä enemmän kuin haluaa", kertoo asioita ihan eri syvyydellä, detaljimäärällä, vauhdikkuudella ja värikkyydellä. Ja se sitoo aiemman tähän hetkeen ja asettaa siemeniä ja vihjailuja tulevaan! (pun intended! *3) .
Esimerkki 2: "Talo on vanha ja sillä on pitkä historia. Talolle saapuessanne teitä odottaa sovitusti esittelijä" on jälleen kerran ok. Se ajaa asiansa ja siinä luodaan tunnelmaa hieman valituilla sanoilla, jotka kertovat paikasta ja tilanteesta olennaisen ja hieman enemmän.
"Talo seisoo näyttävänä ja ylväänä, kuin esittäytyen jämerästi, jylhän maiseman edessä itsevarmana roolistaan. Kuistin tukevaa kaidetta vasten nojaa harmaahiuksinen pitkä ja vetreä vanha myyntitykki, joka hetken päästä astuu pari pitkää nopeaa askelta kuistilta, ja on jo rivakasti kättelemässä teitä. 'Moon muuten yhytä vanaha kun tää talo, vaikka eihän meistä tässä kukaan nuortumassa ole', hän sanoo ja viittoo teitä jo sisälle, rupatellen niitä näitä talosta ja historian siipien havinasta". Tästä tulee monin tavoin selväksi missä päin maailmaa ollaan ja mikä on talon, henkilön ja meiningin nimi, joten kohtaus oikein saattelee (kirjaimellisesti) hahmot mukaan sisään taloon ja kohti seuraavia kohtauksia. Toki vähemmilläkin sanoilla ja vähemmän velmulla menolla selvitään, mutta jokainen luo omiin teksteihinsä sen halutun/tarvitun hengen, kuten tässäkin on luotu bloggaajansa ja blogin näköiset, hajuiset ja makuiset esimerkit. Lisäksi pienillä yllättävillä twisteillä.
Esim. 3 "Kun kuljette vanhassa talossa seuraavaan huoneeseen, huomaatte ikkunan olevan hieman raollaan ja huone on kastunut hiljan" on hyvä ja kuivan tunnelmallinen ihan sillään. Toisaalta jos kohtaukselle on tarkoitus asettaa raamit ja meiningit, niin "Ränsistyneet irvistelevät lattialaudat tuoksuivat muistoja ja huokuivat kosteutta, saapuessanne huoneeseen, jossa maaleistaan lohkeillut auki nyhrääntynyt ikkunankarmi oli kutsunut sateen sisään", puhuttelee kuulijaansa ja lukijaansa ihan eri tavalla. Ei tuossa jälkimmäisessäkään ole turhan paljon sanoja, mutta imu tarinaan on aistittavissa ensimmäisestä sanasta viimeiseen.
Aihepiiristä olisi paljon enemmänkin kerrottavaa, mutta koska en ole tässä kirjoittamassa tätä miksikään opaskirjaksi, vaan kirjailen tämän blogiani varten, ja julkimoin tämän blogissani, alkaa tässä olla jo tuskallisen paljon turinointia. Etenkin älyhöpelimen ruudulta "nautiskeltuna". Koska voin hyvin palata aiheeseen blogissani vielä monta monituista kertaa, totean tässä kohtaa vain että summa summarum: Oi Sinä Eeehana pelinkertoja, kuvaile ja kerro monien aistien havainnoista pelaajille. Sillä tavalla homma herää eloon eri tavalla kuin monotonisesti kuvailemalla. Toisaalta kylmän karun viileä, tunteeton, aistiton rujo kuvailukin voi varmasti sopia useampaankin genreen ja istua peliporukan tyyliin. Eli ihan fiiliksen ja tarpeen mukaan. Mikä ny kullekin on hyvä. Nih. Pelailemisiin! T. Krisse Tuominen, Tiim Aappenan tiiminvetäjä, vannoutunut voimailijanaaras, intomielinen roolipelaaja-konkari, ja bloggari.
.png/800px-Valkyrie_and_Raven_(NGV).png) |
| Valkyrie and Raven, 1862 wood-engraving By Joseph Swain after Frederick Sandys - Photo by the National Gallery of Victoria of an item in their collections. (link), Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=78930369 |
Kerro ja kuvaile monin tavoin
Koska pelinjohtaja on roolipelin maailmassa se taho, joka ensisijaisesti kertoo pelaajille mitä hahmot aistivat maailmassa. Siksi tilanteitten, paikkojen, kalusteitten, esineitten ja kohdattujen henkilöitten kuvaamiseen kannattaa uhrata edes jonkin verran ajatusta.
Koska pelinjohtaja kertoo mitä hahmot näkevät, haistavat, kuulevat, aavistavat ja maistavat, on pelinjohtajan hyvä ajatella itseään tarinankertojana, eikä vain henkilönä, joka pitää huolta säännöistä ja pelin mekaanisesta sujuvuudesta. Niin paljon kuin roolipelin mekaanikka hahmonluonteja ja ongelmanratkaisutapoja myöten, tukisi mielenkiintoisten tilanteitten syntymistä, ei loistavakaan mekaniikka korvaa hyvää tarinankerrontaa.
Päästä sisäinen tarinankertojasi vapaaksi
Tarinankertojana on hyvä pelkän esineitten mekaanisen luettelemisen ja asioitten kuivan toteamisen sijaan kuljettaa tarinaa eteenpäin kuvailemalla asioita, tapahtumia, henkilöitä, ympäristöä, ja muuta minkä pelaajahahmot kokevat ympärillään. Kaikesta ei tarvitse olla tehty tarkkaa kuvausta, mutta esineistöä, henkilöitä, paikkoja, tapahtumia ja ympäristöä on aina hyvä ajatella sen kannalta, miten niillä voi tuoda syvyyttä maailmaan. Kannattaa miettiä miten niistä kertomalla voi herättää mielikuvituksen lentoon, luoda "siellä jossain oikeasti olon tuntua", herättää uteliaisuutta, alustaa tulevia kohtauksia, alleviivata tai häivyttää tapahtumien, henkilöitten ja paikkojen luomaa tunnelmaa.
On täysin sallittua, ymmärrettävää ja useimmiten käytännöllistä, että jotkin seikat kuvaillaan suuripiirteisesti ja jotkin seikkaperäisesti. Jos kaikkea aina kuvailtaisiin yhtä seikkaperäisesti, etenkin jos se tehtäisiin yhtä hidastempoisesti, kuin Päätalon romaaneissa, se tuskin olisi pitemmän päälle kovin mielekästä kirjallisuudessa, ja vielä vähemmän roolipeleissä. Toisaalta, jos roolipeliltään haluaa hidasta, verkasta, seikkaperäistä kuvailua ja pitkällistä paikallaan oloa, kuten Iijoki-sarjassa tai Stalker-elokuvan pidennetyn erikoisversion verkkaisimmissa kohtauksissa, ei sille toki ole mitään estettä. Silloin kannattaa kaikki tulitikkuaskista ja sen pussista pöydälle asettamiseen kuvailla aistien kaikella kirjolla ja kertoa jokaisesta seinäkellon viisarin värähdyksestä. Koska jos sellaisesta pitää, niin sitä sitten kannattaa tehdä.
Rytmitä ja rummuta sanoilla ja niitten määrällä tarinalle tahtia
Etenkin jonkinlaista edes etäisesti vauhdikasta seikkailutyyliä, tai mielenkiintoisia etsivä- ja tutkija-kertomuksia, saatika toimintasankarien edes'ottamuksia roolipeleiltään hakevat todennäköisesti päätyvät satsaamaan runsaampaan, tunnerikkaampaan ja yksityiskohtaisempaan kuvailuun olennaisissa paikoissa, esineissä ja kohtauksissa, ja ilmaisemaan tiiviisti suurella pensselillä jotain vähemmän merkityksellisiä tilanteita. Tai vaikkapa tilannetta jossa hahmot kirmaavat nopeasti karkkihyllylle kauppojen ovien juuri auettua ja suuntaavat kaupan kassan kautta parkkipaikalle ja kohti kirjastoa, jossa seuruetta odottaa tapaaminen varattujen merkityksellisten teosten kanssa.
Eli kuvailun seikkaperäisyys ja pitkällisyys kannattaa sovittaa draaman kaaren mukaan aina kulloisenkin tilanteen, paikan sykkeen ja kohtauksen rytmin ja merkittävyyden mukaan. Ja se, että joitain asioita kuvaillaan vähemmän tai vähemmillä detaljeilla, ei tarkoita kylmän kolkkoa kuvailua, vaan persoonallisten ja tilannetta tukevien (tai vastaavasti keventävien) adjektiivien, substantiivien ja verbien käyttö on enemmän kuin suotavaa.
Käytä rohkeasti kuvailevia ja tunnelmaa luovia sanoja
Esimerkki: "Parkkipaikalla ohitsenne kulkee naapuri uusi lehti kädessään" on ihan ok kuvaus ja siitä saa kaiken olennaisen irti. Taasen "Juuri kun tulette kaupasta ulos, ohitsenne pyyhältää lähinaapurinne hullunvirne naamalla rallatellen, hikisessä naarmuisessa kädessään uutuuttaan hehkuva kiiltäväpintainen lehti, jonka kannesta ehditte erottaa sanat 'erotiikka ja Urkki'. On sanomattakin selvää, että naapuriin ei iiiihan heti kannata mennä pimputtamatta ovikelloa, jos ei halua nähdä enemmän kuin haluaa", kertoo asioita ihan eri syvyydellä, detaljimäärällä, vauhdikkuudella ja värikkyydellä. Ja se sitoo aiemman tähän hetkeen ja asettaa siemeniä ja vihjailuja tulevaan! (pun intended! *3) .
Esimerkki 2: "Talo on vanha ja sillä on pitkä historia. Talolle saapuessanne teitä odottaa sovitusti esittelijä" on jälleen kerran ok. Se ajaa asiansa ja siinä luodaan tunnelmaa hieman valituilla sanoilla, jotka kertovat paikasta ja tilanteesta olennaisen ja hieman enemmän.
Kuten edellä mainituista esimerkeistä erittäin selkeästi tulee esille, ei kannata pelätä käyttää sellaisia verbejä, substantiiveja, adjektiiveja, jne., millä saa juttuun vilskettä, vipinää, sutinaa, pärinää, meininkiä, buugia ja kunnon tykittelyä. Kannattaa aina minimalistisestikin sanaillessa valita sanat, jotka eivät ole ne kuluneimmat ja sävyttömimmät.
Esim. 3 "Kun kuljette vanhassa talossa seuraavaan huoneeseen, huomaatte ikkunan olevan hieman raollaan ja huone on kastunut hiljan" on hyvä ja kuivan tunnelmallinen ihan sillään. Toisaalta jos kohtaukselle on tarkoitus asettaa raamit ja meiningit, niin "Ränsistyneet irvistelevät lattialaudat tuoksuivat muistoja ja huokuivat kosteutta, saapuessanne huoneeseen, jossa maaleistaan lohkeillut auki nyhrääntynyt ikkunankarmi oli kutsunut sateen sisään", puhuttelee kuulijaansa ja lukijaansa ihan eri tavalla. Ei tuossa jälkimmäisessäkään ole turhan paljon sanoja, mutta imu tarinaan on aistittavissa ensimmäisestä sanasta viimeiseen.
Kommentit
Lähetä kommentti